Henri Mustonen taituroi Finnish Openin voittoon

Henri Mustonen hallitsi Sappeen hyppyreissä.

Rukan Henri Mustonen ja tamperelaistunut Ville Vuori kiilasivat maajoukkuemiesten edelle Sappeen Finnish Open -kisassa. Mustonen taituroi ski slopestylen voittajaksi ennen maajoukkuelaskijoita Sami Säkkistä ja Aleksi Patjaa.

Pälkäneeltä kotoisin oleva Ville Vuori jäi niukasti palkintorahojen ulkopuolelle. Vuori sijoittui kotirinteissään neljänneksi. Taakse jäivät 18-vuotiaat maajoukkuelaskijat Miika Virkki ja Joona Kangas, joista jälkimmäinen voitti Sappeen kisan viime vuonna.

Finnish Open on Sappeen kisakauden kohokohta. Kaksipäiväinen tapahtuma kokosi Pälkäneellä maan parhaat suksitaiturit muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Antti Ollila kilpaili samaan aikaan Itävallassa. Lisäksi loukkaantumiset pakottivat huippulaskijaa jättämään Sappeen kisan väliin.

 

Treeni väheni, tulokset parani

Kisan voittanut 19-vuotias Henri Mustonen edustaa Ruka Slalomia. Välierässä viidenneksi parhaat pisteet kerännyt Mustonen onnistui finaalin avauslaskussaan, eivätkä muut pystyneet ohittamaan häntä toisella kierroksella.

23-vuotias isojen hyppyjen erikoismies Sami Säkkinen nousi toisella kierroksella kakkoseksi. Kolmanneksi sijoittui 19-vuotias rovaniemeläinen Aleksi Patja, joka edusti Suomea viime talvena Sotsin olympialaisissa.

Kisan nelonen, tänä vuonna 21 vuotta täyttävä Ville Vuori huomasi kuuluvansa jo lajin nestoreihin.

– Ei kärkipäässä ollut montakaan minua vanhempaa laskijaa.

Kuusivuotiaasta alkaen lasketellut Vuori on kilpaillut kahdeksan vuoden ajan. Hän tietää, että takaa tulee koko ajan nuorempia rämäpäitä.

– Nuorena ei ajattele, vaan tekee vaan. Silloin on myös paljon helpompi oppia uusia temppuja.

Sappeen kisa kuuluu maan kovimpiin slopestykisoihin. Neljäs tila huippulaskijoiden joukossa onkin Vuoren kaikkien aikojen parhaita suorituksia.

Kausi on sujunut muutenkin mukavasti. Vuori avasi kautensa tammikuussa Ranskassa. Viikko sitten hän johti Itävallan kisaa karsinnan jälkeen, mutta putosi finaalissa kuudenneksi. Slovakiassa irtosi voitto big air -kisassa, jossa hypätään yksi hyppy isosta hyppyristä.

Slopestylessä kilpailijat esittävät osaamistaan kolmessa hyppyrissä sekä reileillä. Pisteitä jaetaan temppujen vaativuuden ja onnistumisen perusteella.

 

Nihkeässä kelissä vaadittiin taitoa

Ville Vuori vauhdissa illan jam sessiossa.

Ideaparkin Stadiumissa urheiluvarusteita myyvä Ville Vuori pääsi Sappeen kisoissa tuttuihin hyppyreihin.

– On siitä pientä etua, kun tietää miten hyppyrit ja reilit luistavat. Mutta kyllä ammattimiehetkin saavat ne haltuun harjoituspäivän aikana.

Tänä talvena Vuori pääsi Sappeen hyppyreihin tavallista myöhemmin, sillä katkonaiset pakkasjaksot viivyttivät lumen tekoa niin, että viimeisetkin hyppyrit valmistuivat vasta helmikuun vaihteessa.

– Kyllähän kausi on aika nopeasti ohi. Maaliskuulla kilpailen mahdollisesti Islannissa ja Andorrassa. SM-kisat ovat huhtikuun alussa Rukalla. Kevään aikana on tarkoitus myös kuvata videoita.

Ville Vuori ei löydä muuttuneesta harjoittelusta selitystä sille, että kisat ovat sujuneet edelliskausia paremmin.

– Sain vanhat temput hyvin haltuun ja opettelin alkukaudesta joitain uusiakin. Treenimäärät ovat jopa hieman vähentyneet edellistalvista, kun muutin syksyllä Tampereelle. Kotoa Pälkäneeltä tuli käytyä Sappeessa useammin.

Perjantain karsintakisa laskettiin luistavassa pakkaskelissä, mutta lauantaina nollakeli ja tahmea räntä tekivät rinteen nihkeäksi.

Vaativat olot korostivat laskutaitojen merkitystä. Myös alastulon piti onnistua, sillä hidastunut vauhti kostautui seuraavalla hyppyrillä.

– Vauhtia sai ottaa tosissaan. Silti vähän joka toisella hypyt jäivät vajaaksi ja alastulot tömähtivät kumpuun, Ville Vuori sanoo.

 

Mukana nuoria pälkäneläislupauksia

15-vuotias pälkäneläinen Vihtori Eerola kuuluu lajin lupauksiin.

Finnish Openissa kilpaillaan kahdessa sarjassa. Pro-sarjassa ovat mukana ammattilaiset ja muut huippulaskijat. Tulevaisuudet tähdet nähdään novice-sarjassa. Tasoero ei ole suuri, vaan molemmissa sarjoissa tehdään lähes yhtä vaativia temppuja.

Sappeen viime vuoden kisan novice-sarjan kärkikaksikko Elmeri Alkio ja Aki Vallioniemi eteni tällä kertaa pro-sarjassa 16 parhaan välieriin.

Novice-sarjan välierässä nähtiin myös pari lupaavaa pälkäneläistaituria. 15-vuotiaan Vihtori Eerolan ja vasta kymmenvuotiaan Tuomas Huuhon rahkeet eivät kuitenkaan vielä riittäneet finaaliin saakka.

Sappee panosti kisaviikonloppuun tosissaan. Hyppyrit hiottiin huippukuntoon ja värivalaistiin näyttävästi perjantai-illan karsintaan. Yleisölle tapahtuma tarjosi vauhdikasta katsottavaa sekä perjantai-iltana että lauantaipäivänä. Väkeä tosin olisi mahtunut enemmänkin hyppyreiden äärelle.

– Euroopassa ja Ruotsissakin kisat alkavat jo olla massatapahtumia, jotka keräävät tuhansittain katsojia. Ehkä olympialaiset opettavat lajin myös suomalaisille, ja ihmiset löytävät kisoihin, Sappeen rinnepäällikkö Kosti Puurunen sanoo.

Kisoissa sekä nähdään että kuullaan freestyleä, sillä hulvattomat juontajat keksivät kokonaan uusia termejä hehkuttaessaan huikeita temppuja. Letkeään meininkiin kuuluu myös taustalla pauhaava rokki. Viikonloppu huipentui lauantai-iltana iltavalaistun Huipun hyppyrin jam sessioon, jossa kisajännitys ei haitannut enää rajojen hakemista.

Tuomas Huuhon laskun suksilla kuvannut Tuukka Huuska esittelee videota kymmenvuotiaalle pälkäneläistaiturille.

 

Maajoukkuevalmentaja Tomi Uuniemi: Nuoret laskijat tarvitsisivat seuravalmennusta ja leiritystä

Yleisö näki maailmanluokan temppuja

Maajoukkuevalmentaja Tomi Uuniemi seurasi suojattiensa laskuja ja kartoitti tulevaisuuden lupauksia Sappeessa.

Finnish Openin tuloslista ei ollut yllätys Sappeessa kisaa seuranneelle maajoukkuevalmentaja Tomi Uuniemelle.

– Kaikki finaalilaskijat ovat ennestään tuttuja, ja tiesin mitä keneltäkin voi odottaa. Myös kärkikolmikko on koko lailla odotetunlainen.

Uuniemi oli tyytyväinen laskijoiden temppuihin. Myös yleisö pääsi näkemään, mitä laji on hienoimmillaan.

– Kärkikolmikko esitti erilaisia tuplavoltteja, jotka alkavat olla arkea kansainvälisellä tasolla. Sappeessa kärkikaarti teki niitä yhteen hyppyriin, mutta kovimmissa kisoissa tuplavoltteja tehdään kaikkiin kolmeen hyppyriin. Novice-sarjassa ilahdutti se, että etenkin reileillä tehtiin todella kovia temppuja.

Sappeen kisarinteet keräsivät kiitosta sekä laskijoilta että maajoukkuevalmentajalta.

– Parkki on hyvä. Tosin se on tehty harrastajakäyttöön, ja siksi hyppyrit eivät ole aivan yhtä isoja kuin esimerkiksi maailmancupin kisoissa. Mutta kyllä tuossakin erottelee jyvät akanoista.

Lisäksi pienempi mäki mahdollistaa sen, että terävimmän kärjen takaakin voidaan haastaa lajin mestareita.

– Se on aina innostavaa, jos pääsee raapimaan kovia päänahkoja.

Lauantain kisassa näin teki muun muassa kotirinteissään laskenut Ville Vuori.

 

Laskijat ovat huippukuntoisia

Maajoukkuevalmentaja kehuu, että novice-sarjassakin esitettiin kovia temppuja reilillä. Vauhdissa Seppeen viimevuotinen voittaja Joona Kangas, joka nyt jätettiin seitsemänneksi.

Freestylen maajoukkuevalmentajan pesti on yhdistelmävirka. Leirien ja kisareissujen ohessa Tomi Uuniemi valmentaa Rukan alppikoulussa opiskelevia lukiolaisia ja ammattikoululaisia.

Lahjakkuuksien kokoaminen hyvien olosuhteiden äärelle on yksi tärkeä elementti, jonka avulla Suomi pysyy lajin kehityksessä mukana.

– Vedän urheiluakatemian laskijoille aamutreenit kolmesti viikossa ja lisäksi teemme lajiharjoituksia koulupäivän päätteeksi. Ennen kautta keskitytään fysiikkaan. Kun rinteet aukeavat, niin junnut viettäisivät kaiket illat rinteessä. Silloin minun tehtäväni on hakea heitä sieltä pois ja muistutella monipuolisen harjoittelun merkityksestä.

Uuniemen mielestä Suomi antaa muille huippumaille tasoitusta yläkouluiässä.

– Meiltä puuttuu siitä vaiheesta laadukas seuravalmennus ja leiritys. Siksi urheiluakatemiassa menee vielä aikaa harjoittelun harjoittelemiseen.

Laskijat ylläpitävät rennon rinnehäiskän mielikuvaa, mutta todellisuudessa kyse on huippu-urheilijoista.

– Pitää olla lähes kilpavoimistelijan kunnossa, jotta paikat kestävät isoista hyppyreistä tehtävät temput, Uuniemi sanoo.

Kymmenvuotiaan Tuomas Huuhon kaltaiset lupaukset osoittavat, että nuoremmissa ikäluokissa kasvaa uusia kykyjä. Usein temppujen opettelu aloitetaan huippulaskijoiden videoiden avulla.

– Mutta jos haluaa pärjätä kotikeskusta isommissa ympyröissä, niin lahjakkuudet pitäisi saada riittävän ajoissa laadukkaan valmennuksen pariin, Uuniemi sanoo.

 

Sappee Finnish Open 13.–14.2. Pro. 1) Henri Mustonen 82.25, 2) Sami Säkkinen 78.25, 3) Aleksi Patja 77.25, 4) Ville Vuori 70.5, 5) Miika Virkki 67.25, 6) Jarkko Ronkainen 59.25, 7) Joona Kangas 47.5, 8) Teemu Tirkkonen 45.75.

Lady. 1) Vilma Warpenius 63.5, 2) Wilma Löfgren 52.5, 3) Silja Räisänen 45, 4) Karoliine Holter.

Novice. 1) Jon Sallinen 65.75, 2) Eetu Parkkisenniemi 63.5, 3) Aleksi Suikkari 63.25, 4) Janne Pesola 58.25, 5) Eemeli Jantunen 41.5, 6) Tuomas Kivari 38.75, 7) Santeri Ahonen ja Severi Aikio.