Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pälkäneen yhdistys otti päivän varaslähdön laskiaiseen ja järjesti jo lauantaina Ystävänpäivän talvitapahtuman Pälkäneen
urheilukentällä. Muuten meno oli entisenlaista tuttua kivaa: poniratsastusta, liukumäki, luistelua ja ongintaa, lisäksi makkaragrilli ja kahvio.
Leppeä kevättalvinen sää suosi tapahtumaa: liukumäki ja luistinradan jää pysyivät hyvässä kunnossa mutta viima ja pakkanen eivät päässeet puremaan poskia.
Talutusratsastus Vilpolan ympäristössä on yksi talvitapahtuman kestosuosikkeja. Harhalan Pikkutallin kokeneet ponit Pate ja Kiia olisivat kyllä tarjenneet tarjota kyytiä kovassakin pakkasessa, sillä ne olivat kasvattaneet paksut ja pörröiset talviturkit.
– Shetlanninponi voisi viettää vaikka koko talven ulkona, Pikkutallin omistaja Kaisu Rukko kertoi.
Joka tapauksessa oli hyvä, että ratsastukseen sai jonottaa hytisemättä, sillä jono täyttyi sitä mukaa, kun Pate ja Kiia ehtivät sitä toisesta päästä purkaa.
Pientä mutta tomeraa Pate-poniaan taluttanut Aino Rukko huokaili, että jono ei taida loppua ollenkaan.
– Se on kivaa! On palkitsevaa tulla tänne, kun me ollaan näin suosittuja, äiti Kaisu hymyili.
Viisivuotias Kasper Ketola ja yhdeksänvuotias Aino Kallio olivat kumpikin sitä mieltä, että Pate oli kiva poni, kiltti ja mukava. Kasperin mielestä sen kyydissä tosin keikutti hassusti.
Onginnasta liukumäkeen
Emmi ja Kalle Sorrela ehtivät ratsastusjonoon alkupäässä, ja kun se oli hoidettu, saatettiin siirtyä ongintaan. Sisaruksilla oli hyvä kalastusonni, sillä Kallen koukkuun tarttui lennätettävä hyrrä ja Emmi onnistui onkimaan pakkauksen nuken harjoja, kampoja ja hiussolkia.
– Hyvä, että Emmi sai tyttöjen tavaroita ja minä poikien, Kalle huokasi.
Hyrrän suhteen hän oli jo valmiiksi asiantuntija.
– Minulla on yksi kotona, mutta se on erilainen kuin tämä, hän selitti ja selosti saman tien vikkelästi, miten hyrrää käytetään.
Isä Jussi Sorrela arveli, että onginnan jälkeen voitaisiin suunnata liukumäkeen, kunhan käydään hakemassa liukurit autosta.
Urheilukentän penkalla saa lyhyellä matkalla niin kovan vauhdin, että liukuja luistaa saman tien kourun toista reunaa eli lumivallia ylöspäin. Housut ja haalarit ovat kovilla, mutta meno on riemukasta.
Kalle keksi sitä paitsi liukumäestä lisääkin hyviä puolia:
– Siinä ei tarvita rahaa!
