- Matti Selander lähdössä ajoon 1950-luvulla.
Paunun pikavuoro kuljettaa nykyään matkustajat Tampereelta Helsinkiin hiukan vajaassa kolmessa tunnissa. Kun Matti Selander -50-luvulla aloitteli linjurikuskin uraansa, aikaa tuon väliin ajamiseen kului kaksi tuntia enemmän.
–Viisi tuntia siihen meni. Ajettiin vanhaa tietä Pälkäneen, Hämeenlinnan, Turengin, Hyrylän kautta neljä vuoroa päivässä.
Aina ei perille päästy aikataulun mukaan. Pahimmillaan matkanteko tyssäsi kokonaan.
–Monta kertaa auto hajosi tiellä, monta kertaa. Paunulla oli silloin yhteensä 50 linja-autoa. Kaikki vanhoja romuja, sotareissussa olleita. Nyt linja-autoja on kolminkertainen määrä, kaikki hyviä, sahalahtelainen Selander vertaa.
Mies oli Paunun leivissä yhteensä 36 vuotta. Siitä ajasta hän tahkosi Tampereen ja Helsingin väliä 20 vuotta. Monet kuljettajista karsastivat ja vähän pelkäsivätkin tuota linjaa kovan liikenteen takia. Selander taas tykkäsi siitä, ei reittiä sen ihmeellisempänä pitänyt.
Yötä Helsingissä
Selander ajoi monesti vuoroa, joka lähti Tampereelta Helsinkiin klo 14, oli pääkaupungissa yötä ja ajoi aamuvuoron takaisin Tampereelle. Kotiosoite pysyi koko ajan Sahalahdella.
–Paunulla oli Helsingissä oma asunto-osake. Keittiö oli yhteinen, kuljettajat nukkuivat yhdessä huoneessa, rahastajat toisessa. Kolmas huone oli varattu muulle henkilökunnalle.
–Matti Pihlajisto oli kova laittamaan ruokaa. Hän kyseli, mitä haluamme syödä ja hankki sen mukaan ruoanlaittoaineksia.
Vakivuorossa säännöllisesti kulkeneet matkustajat tulivat ainakin kasvoista tutuiksi. Joitakin kuljettaja oppi tuntemaan nimeltä.
–Anita Ihalainen, oopperalaulaja, tuli kyytiin kesäasunnoltaan ennen Hämeenlinnaa. Hän sanoi autoon ensimmäisen kerran noustessaan, että nyt tuli vaikea asiakas, kuinkas luulet poika pärjääväsi?
–Oli reipas, hieno ihminen, vaikka ei siinä ajaessa paljon ehtinyt jutella kenenkään kanssa.
Tilausajoja eläkkeellä
Ennen linja-autonkuljettajaksi ryhtymistään Matti Selander ajoi Ojan kuorma-autoa. Ilman tuota ajokokemusta hän ei edes olisi päässyt linjurin rattiin.
–Kaksi vuotta täytyi olla kuorma-auton kuljettajana. Sen jälkeen linja-autokortin sai aika helpolla. Ajoin katsastuskonttorilla koeajon ja hain sen jälkeen nimismieheltä paperit. Auto täytyi kyllä tuntea, isännät olivat siitä tarkkoja.
–Keväällä -53 menin Paunulle. Neuvos, Väinö Paunu, sanoi, että kesäksi on töitä, Selander muistelee yhteensä 36 vuoteen venyneen työsuhteensa alkua.
–Kävi hyvä tuuri, kun en yhtään kolaria tuona aikana ajanut. Läheltä piti –tilanteita oli kyllä monta.
Vielä eläkevuosinaankin hän ajoi tilausajoja Lappiin Lähteenmäen ja Ylisen liikenteen kuljettajana. Henkilöautokortista mies luopui vasta viime vuoden keväällä.
–Pelkäsin tuolla kaupalla, että kolhin muita autoja. Viime huhtikuussa vein kortin poliisille. Outoa oli alkuun, kun ei ollut autoa. Mutta nyt on hyvä, ettei autoa ole.
Vävyn vuoro ajaa
Leskenä elävällä Matti Selanderilla on poika ja kaksi tytärtä, jotka kaikki kolme asuvat lähellä isoisän iloksi. Toisen tyttären mies on valinnut saman ammatin kuin appiukkokin: nyt vuorostaan vävy ajaa Paunun pikavuoroa Tampereen ja Helsingin välillä.
Seutuliikenteen uudistamista ja siitä seuranneita ongelmia Selander on seurannut harmistuneena.
–Virkamiehet ovat turhaan siihen sekaantuneet. Kyllä kuljettajat ja liikennöitsijät paremmin tietävät, kuinka ajetaan, hän jyrähtää.
Paunua ja neuvosta, Väinö Paunua, mies kehuu hyväksi työantajaksi. Nykyinen johtajakin, Martti Paunu, saa Matti Selanderilta kiitosta.
–Masi on etevä poika, on hyvin pysynyt pinnalla. Hän aloitti työt rahastajana -50 –luvulla.
