Kun mummo on seurannut Euroopan tilannetta, niin on tullut mieleen, että on se raskasta tuo neuvotteleminen. Tässä taannoinkin Putin, Merkel, Poroshenko ja Hollandepitivät 17 tuntia yhteen soittoon tulitaukokokousta, yötä myöten. Aamulla näyttivät aivan uupuneilta. Ei siinä paljon hymyilty eikä laskettu leikkiä. Kai heilläsentään ruoka- ja juomahuolto oli pelannut.Varmaan kahvia ja teetä oli saatavilla, ehkä myös pullaa ja piirakoita. Kenties ohjelmaan mahtui pieni taukojumppakin.
Ennen EU-aikaa oli suomalaisilla kai aika vähän kansainvälisiä neuvotteluja. Enimmäkseen vierailtiin itänaapurissa. Kun siihen aikaan katseli lehtikuvia ja televisiouutisiakin, niin näytti siltä, että hymyiltiin enemmän kuin nykyisin. Voi olla, että ehkä käytettiin seurustelujuomia tunnelman kohottajina.
Silloin ei kaivaltiomiehen, ainakaan itään päin suuntautuvilla vierailuilla,sopinut olla mikään raivoraitis tiukkapipo. Pelkkää limsaa tai vichyä lipittävä presidentti tai ministeri olisi herättänyt epäilyjä. Ei ole muistikuvaa siitä, kallistelivatko Stalin ja Paasikivi maljoja, kun ei tuota televisiota silloin vielä ollut. Mutta Nikitasta ja Urkista on jäänyt sellainen muistikuva, että he olisivat jopa laulaneet yhdessä. Sitä tuskin selvin päin olisi tehnyt, ainakaan suomalainen mies.
Joskus diplomaattisuhteiden hoito aiheutti liiallistakin juomista. Kävi ihan terveyden päälle. Suomalaiset kun olivat tottuneet ottamaan ryyppäämisen vakavasti. Jollakin oli hyvä viinapää tai kyky ilakoida vähemmilläkin promilleilla, mutta jonkun kohdalla seuraukset olivat ikäviä.
Mummo on miettinyt nykymenoa seuratessaan, että tämän päivänvaltiomiehet saattavat yhä enenevässä määrin olla himokuntoilijoita ja raivoraittiita. Lienee toki eduksi, jos tärkeät päätökset tehdään selvin päin ja täydessä ymmärryksessä. Mutta olisiko aina haitaksi, jos vallan haltijat joskus ottaisivat rennosti ja huumoriakin viljelisivät? Ja siihen tarvittaisiin kenties mietoja viinejä.
Muistuu mieleen Suomi-Neuvostoliitto-Seuran kokous joulukuussa 1990. Aamutuimiin mentiin Luopioisista Pälkäneelle, ja sieltä bussi vei Espoon Dipoliin, jossa oli tuhatkunta osanottajaa ympäri Suomea. Illemmalla mentiin suurlähetystöön Tehtaankadulle. Ruokaa, juomaa ja tuttuja poliitikkoja oli paljon. Emme sentään laulaneet tai tanssineet ripaskaa, mutta hilpeä tunnelma oli vallalla. Seuraavana kesänä Neuvostoliitto lakkasi olemasta, ja vuoden 1991 kokouksessa Tampere-talossa perustettiin Suomen ja Venäjän kansojen ystävyysseura. Eikä menty jatkoille.
Mitenkähän sujuisi kansojen välinen diplomatia Lähi-idässä, jos Israelin ja naapureitten neuvottelijat nauttisivat seurustelujuomia ja joisivat veljenmaljoja. Raamatussa puhutaan useammassakin kohdassa viinistä ihan positiiviseen sävyyn. Terävistä viinoista ei mummo muista mainitun. Mutta islaminuskoisille alkoholi on oikea paholaisen keksintö ja kielletty nautinto.Pahempiko kuin veriteot?Saakohan sen sortin lankeemuksia anteeksi lainkaan?
Elettiin 70-luvun loppupuolta. Luopioisten kirkolla Ravintola Lyhdyssä oli jonkin aikaa töissä algerialainen mies nimeltään MouradMessibah (etunimi oli suomeksi muratti ja sukunimi öljylamppu) Kävi kyläilemässä, tarjolla oli viiniä. Kun siinä kysyttiin, voiko hänottaa lasillisen, Mouradsanoi: Kyllä, kiitos. Minä rakastaaAllah minun sydämellä eikä minun vatsalaukulla.
Mymmeli
