Näin totesi Haarnin Yrjö, iäkäs liki 75-vuotias, sylissään nalle, jonka hän oli saanut kolmevuotiaana.
”On tätä käytetty Nallesairaalassa paikattavana”, hän tuumaili. Komean lauluäänen taitavana hän johdatti meidät Kostiakodin Terhokerholaiset aiheeseen sopivaan lauluun, missä nalle sairastaa. Paikalla olleista ohjaajista yhdellä oli tästä laulusta surullisia muistoja lapsuudestaan. Aina kun hänen vanhempansa alkoivat laulaa tätä laulua sairaasta nallesta, hän kielsi itkun kanssa, ettei saanut laulaa.
Maaliskuun ensimmäisenä sunnuntaina Terhokerhossa oli aiheena Kalevala. Kostiakodin käytäville olivat Raili Aaltonen ja Jyrki Stenman koonneet näyttelykohteita entisajan työvälineistä, joita useat henkilöt olivat tuoneet lainaan. Tampereelta meidän Terhokerhoa ovat ilahduttaneet lopputyötään Terhokerhosta tekevät nuoret sosionomiopiskelijaneitoset. Olin askarrellut tammenterhon muotoisia pahvisia erivärisiä kortteja, joihin jokaiseen kirjoitin Kalevalasta poimitun runon pätkän. Lapsille piilotimme ne tammenterhokortit, he saivat etsiä niitä Kostiakodin käytävältä.
Kalevalasta ja Kantelettaresta poimittujen runonpätkien ja henkilöiden esittelyjen välissä lauloimme kansanrunoihin sävellettyjä lauluja, joita osan kanteleella Sinikka Mäki-Äijö säesti. Runonlausuntaa jo kansakouluajoista harrastanut Annu Leppänen esitti kaksi Kantelettaresta otettua runoa. ”Katso Kiesus Karjastani”, numerolla 176 ja seuraavan myös paimenaiheisen runon ”Muut ne kuuli kirkonkellon”.
Luin Kantelettaresta runon 30, joka kuvailee nykyaikaankin soveltuvaa pätkätyöläisyyttä. Säkeestä 5 eteenpäin todetaan: ”Kelpaisin minäi kesällä, Päin päivänpaistehella; Tuli talvi, ei tahottu, Syänkuill`ei syötettynä; Jouvuin kurja kulkemahan, 10. säe ja siitä eteenpäin todetaan Nälän kanssa nääntymähän, Pakkasessa parkumahan, Vilussa värisemähän. Annapas kesä tulevi, Lähenevi lämmin aika, Taas minua tarvitahan Rukihin rutistuessa, kesäheinän heiluessa, Kaurojen karistuessa.”
Nämä Kantelettaren tekstit otin 1925 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran 8. painoksesta. Kannessa piirros Väinämöisen kanteleesta, joka on tehty hauen suurista hartioista, veen koiran koukkuluista. Kantelettaren Ensimmäisen kirjan 1. runossa Eräskummainen kantele kuvaillaan tätä laulun ja soiton taitajan vaka vanhan Väinämöisen soittopeliä: ”Soitto on suruista tehty, murehista muovaeltu. Koppa päivistä kovista, emäpuu ikipoloista, kielet kiusoista kerätty. Naulat muista vastuksista.”
Kotiteollisuusopettaja Hanna-Liisa Anttila esitteli itse kutomansa jakku yllään käsityöaiheista esineistöä, kuten puunauloilla tehtyä rukkia. Osa esineistä oli 1800-luvulta. Erikoisuutena hänellä oli pätkä kudottua turkin vyötä, joka oli alkuperäisenä useita metriä pitkä. Turkin vyötärölle avustaja kietoi nauhaa, rekikelillä tarkeni istua reessä vällyjen välissä. Anttila kertoi tästä vyöstä ommellun myöhemmin keinutuoliin matto. Opettaja Anttila oli tuonut mukanaan Kalevala-koruja, joista hänellä oli laaja tietämys.
Kostiakoti Terhokerhon ohjaajien avustuksella tarjosi kahvin, teen ja mehun kyytipoikana kastamisena karjalanpiirakoita munavoin keralla.
Anneli Kivelä
