”Kai sinullakin joku mielipide tuohon on?”.
Eräässä pikkukaupungissa sijaitsevan omakotitalon olohuoneessa puhutaan kolmen kaveruksen kesken suvaitsevaisuudesta kahvikupin äärellä. Niemi on ajautunut omiin aatoksiinsa kuunnellessaan kahden muun pohdintoja ja havahtuu Virtalan huomautuksen jälkeen.
”Mmmm”, Niemi mutisee ja hörppää kahvia.
Olisihan hänellä mielipiteitä, onhan hän asioita miettinyt – moniakin asioita, ihan maahanmuuttoa ja muita vaikeita asioita myöten.
Niemen mielestä olisi järkeenkäypää, että ensin hoidettaisiin näiden nykyisten maahanmuuttajien asiat huolella kuntoon ennen kuin otetaan uusia sisään. Kyllä Niemi tietää, että maahanmuuttajien työttömyysprosentti huitelee jo nyt lähellä neljääkymmentä.
Ei sellaista vaan voi oikein kahvipöytäkeskusteluissa todeta, ettei tule loukanneeksi ketään tai leimaudu rasistiksi – ei, vaikka sosiaalialalla työskentelevä veljen avovaimo on usein ihmetellyt hänen kanssaan samaa asiaa. Tämän mukaan niin sanottu kotouttaminen tehdään Suomessa nykyisin lähinnä vasemmalla kädellä, vaikka yleisesti muuta luullaankin. Kielen opiskelusta lähtien mitään ei ole täällä kenenkään käytännössä pakko tehdä, jos ei halua.
Eikä Niemi sinänsä ole koskaan osannut varauksetta tukea tuota ”sukupuolineutraalia” tai ”tasa-arvoista avioliittolakiakaan”. Hän on aina mieltänyt avioliiton miehen ja naisen väliseksi asiaksi; näiden kahden yhdistymisen kauttahan lapsetkin saavat alkunsa.
Niemi muistaa hyvin, miten sukupuolineutraalin avioliittolain käsittelyn aikaan joku kehotti kansanedustajia äänestämään rohkeasti sen perusteella, mitä sisimmässään tuntee. Oletusarvona oli luonnollisesti lain puolesta äänestäminen. Niemikin sai huomata, että rohkeus oli tarpeen erityisesti niillä, jotka uskalsivat julkisesti olla asiaa vastaan. Hän kunnioittaa näitä, jotka uskalsivat käyttää oikeuttaan ja sanoa oman kantansa vaikka se olikin vallitsevan näkemyksen vastainen.
Toisinaan hän miettii, onko ketään, joka puolustaisi häntä ja hänen kaltaisiaan hiljaisia, jotka julkisen paheksunnan pelossa eivät itse uskalla mielipidettään sanoa. Ja jos kukaan ei häntä ole puolustamassa, mitä sitten tapahtuu? Sanan- tai ainakin mielipiteenvapaudenhan tulisi kuitenkin kuulua kaikille, myös niille valtavirtanäkemyksen kanssa eri mieltä oleville.
Ovikello soi ja pelastaa Niemen. Korhonen lähtee avaamaan ovea ja palaa hetken kuluttua takaisin.
”Niemi, joku mies ja nainen ovat ovella ja kysyivät sinua. Joku Räsänen ja Soini.”
