Paula Koivuniemi huipentaa Sappeen keikkatalven

Paula Koivuniemi huipentaa Sappeen keikkatalven perjantaina.

Iskelmätähden pitkä ja menestyksekäs ura alkoi jo 1960-luvun puolivälissä. Matalaääninen tulkitsija nautti suurinta suosiotaan 1980-luvun alussa. Tältä ajalta ovat myös hänen ikihittinsä Tummat silmät ruskea tukka, Luotan sydämen ääneen, Aikuinen nainen ja Sata kesää, tuhat yötä.

Vuosituhannen taitteessa Koivuniemi kiersi jäähallikonserteissa yhdessä muiden iskelmälegendojen kanssa. Leidit lavalla -kiertueen yhteydessä Koivuniemi, Katri Helena, Marion Rung ja Lea Laven julkaisivat myös Leidit levyllä -albumin.

Uusi sukupolvi löysi karismaattisen esiintyjän vuonna 2001, kun Koivuniemi villitsi Senaatintorin jättiyleisön Apulanta-hitillä Anna mulle piiskaa. Sukupolvia yhdistävä laulaja keksittiin suurten festareiden vetonaulaksi, ja ensi kesänä hänet nähdään myös Aitoon Kirkastusjuhlilla.

67-vuotias Koivuniemi sai uutta nostetta uralleen Vain elämää -televisiosarjasta. Siinä hän puhalsi uutta henkeä muun muassa Jenni Vartiaisen Missä muruseni on ja PMMP:n Joutsenet -hitteihin.

Koivuniemi on julkaissut reilut parikymmentä levyä ja saanut niistä seinällisen kultalevyjä. Sappeen Huipun lavalle hän nousee 10. huhtikuuta kello 22.

Paula Koivuniemi esiintyy perjantaina Sappeen Huipussa.