Luopioisten maratoonarit: Lenkkiporukan isähahmolle järjestettiin yllätysjuhlat Vohlisaaressa

60-vuotisjuhlajuoksu yllätti Jouko Lindroosin

Jouko Lindroos (keskellä) ei tiennyt, että Luopioisten perjantainen yhteislenkki oli hänen 60-vuotisjuhlajuoksunsa. Jani Körhämö (vasemmalla) ja Eija Lindroos houkuttelivat päivänsankarin lenkin päätteeksi yllätysjuhliin Vohlisaareen. Kuva: Anssi Kukkonen.

Luopioisten Osuuspankin edustalle kerääntyy perjantai-iltaisin puoli kuuden aikaan reipasta porukkaa. On jokaviikkoisen yhteislenkin aika.

Viime perjantaina lenkkiporukan liikkeelle laittaviin voimiin kuuluva Jouko Lindroos oli iloisen yllättynyt, kun Haltian lenkille startattiin tavallista isommalla ryhmällä.

– Väkimäärä vaihtelee viikosta toiseen. Välillä juoksijoita on enemmän ja välillä vähemmän.

60 vuoden rajapyykin tavoittanut mies ei osannut epäillä mitään, vaikka matkan varrella näpsittiin kuvia.

– Lenkin päätteeksi Körhämön Jani sanoi laittaneensa saunan lämpenemään. Tytär Eija tarjoutui heittämään minut Körhämölle. Matkalla rupesin ihmettelemään, että mitä sinä Vohlisaareen käännyt. Ja sitten kunnansaunan piha olikin täynnä autoja ja paikalla puoli kylää, Lindroos päivittelee yllätysjuhlia.

Vohlisaareen oli katettu syötävää ja juotavaa, ja luvattuun löylyynkin pääsi.

– Mitään en osannut aavistella. Tämä yllätys osui ja upposi täysillä, Lindroos kiittelee.

 

Omaleimaisia liikuntatapahtumia

Luopioinen on ollut jo pitkään poikkeuksellista tienoota. Maanteiden varsilla näkee aina lenkkeilijöitä. Heistä monet edustavat sitä ikäluokkaa, josta Suomessa ollaan kaikkein eniten huolissaan: rapakuntoisia keski-ikäisiä miehiä.

Jouko Lindroos on yksi suurimpia ”syyllisiä” Luopioisissa vaikuttavaan lenkkeilyinnostukseen. Hän kuuluu myös Kukkian triathlonin alullepanijoihin.

– On hienoa, että kunta otti päävastuun triathlonista. Tapahtuma kasvoi sellaista vauhtia, että meillä alkoi mennä kaikki kesälomat ja illat sen järjestelyissä. Toki olemme edelleen innolla mukana omalla työpanoksellamme, mutta päävastuu on kunnalla, Lindroos sanoo.

Triathlon on ehkä paras esimerkki siitä, miten seudun omaleimaiset kuntotapahtumat ovat syntyneet.

– Tykkäsimme itse kuntoilla, ja keksimme että aletaan järjestää muillekin tapahtumia.

Vuosien varrella Luopioisissa on juostu vuorokauden ajan ympäri Haltianselkää ja järjestetty paljon muutakin. Nyt myös Aitoon Anssi Kukkonen, Aki Niemi ja Jussi Rulja luovat uusia liikuntatapahtumia samassa hengessä.

 

Kymmenen maratonmatkaa ja yli 50 maratoonaria

– En ole mitään sprintterityyppiä. Siksi olen aina tykännyt lenkkeillä mahdollisimman kauas ja pitkälle, Jouko Lindroos sanoo.

Reilut 30 vuotta sitten hän lähti ensimmäiseen Pirkan kierroksen tapahtumaan, joita on sitten vuosien varrella kiertänyt kymmenittäin.

– 2000-luvun taitteessa minulta leikattiin polvi. Harmittelin lääkärille, että olisin vielä halunnut juosta maratonin. Lääkäri sanoi, että pistä itsesi kuntoon vain, kyllä tällä jalalla maratonin juoksee.

Vuonna 2001 Lindroos selvitti kuninkuusmatkan ensimmäistä kertaa Tukholmassa, jossa Luopioisten maratoonarit olivat liikkeellä isolla porukalla. Euroopan kaupunkimaratoneille on tehty kaikkiaan kymmenen matkaa, joissa maratonin on juossut yli 50 henkilöä.

Lindroos teki viime kesänä ennätyksensä 3.35 Rovaniemen maratonilla.

– Paransin aikaani kymmenellä minuutilla. Mutta kaikkein eniten nautiskelin helppoudesta. Olin hyvässä kunnossa ja kaikki natsasi kohdilleen niin, että sain juosta vapautuneesti. Se oli upea tunne.

 

Liikkeelle maltettava lähteä rauhallisesti

Jouko Lindroos tiesi 14 vuotta sitten ensimmäisen maratoninsa maalissa, ettei se jäisi viimeiseksi.

– En halunnut olla yksikertainen maratoonari, hän vitsailee.

Maratonkuntoon hankkiuduttuaan juoksusta on helppo nauttia, mutta pitkän tauon jälkeen ensimmäiset lenkit saattavat tuntua tuskalta.

– Liikkeelle pitäisi malttaa lähteä riittävän rauhallisesti. Välillä voi kävellä, jos ei jaksa hölkätä. Jos painaa heti henki hieverissä, niin lenkki jää helposti viimeiseksi. Huippukuntoon ei tule muutamalla lenkillä, vaan palkinnon saa vasta aikaa myöten, Lindroos sanoo.

Etteplanilla paperikoneita suunnitteleva Lindroos sanoo, että hänelle illan lenkki on tärkeää vastapainoa passiivisille työpäiville ruudun äärellä.

– Lenkkiporukka tuo kuntoiluun erityistä sisältöä. Jokaiselle tulee välillä huonompia päiviä, ja silloin kavereiden on hyvä muistuttaa, että huono sää on vain kehno tekosyy jäädä sohvalle. Yhteislenkin varrella tarinoidaan ummet ja lammet, ja kotiin palaa aivan uutena miehenä, Lindroos sanoo.

Luopioisten maratoonariporukka ei ole enää mikään ukkokerho. Mukaan on tullut nuorempaa väkeä ja myös naisia. Perjantaisilla yhteislenkeillä on monesti naisenemmistö. Kuva: Anssi Kukkonen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?