Mikä on se voima, joka saa kiireisen työrupeaman jälkeen pakkaamaan tavarat ja perheen autoon ja ajamaan matkojenkin päästä mökkirannalle?
Kyse on vapauden kaipuusta.
Mökille päästessään kokee harhaista vapauden tunnetta. Vapaa-aika ei välttämättä tarkoita toimettomuutta, vaan sitä, että arjen kiireet ja velvollisuudet jäävät taakse.
Jo matka mökille on tärkeä siirtymäriitti. Reitin varrella on monta merkkipaalua, jotka katkovat arjen kahleita: valtatie muuttuu soratieksi, taakse jää viimeinen kauppa tai asuintalo, mökkiranta siintää ja oma portti aukeaa.
Monesti vapautuminen kuitenkin edellyttää, että viimeisetkin arkeen liittyvät askareet saadaan hoidettua: ensin on purettava tavarat autosta, lämmitettävä mökki ja sauna.
Arjen raskaus tulee siitä, että puskista tulee aina uusia yllätyksiä, vaikeasti hahmotettavia odotuksia ja uusia vaatimuksia. Mökillä niiden tilalle tulee konkreettisia ja ikiaikaisia puuhia, joiden valmistuminen etenee jokaisella kädenliikkeellä.
Saunan lämmitys ja kalaverkon lasku ovat vapauttavia ja puhdistavia riittejä, koska niissä ollaan tekemisissä elämän perusedellytysten kanssa. Työpaikan palaverit ovat pääosin joutavaa pullan syöntiä. Mutta lämmin mökki tai tuore kala vaikuttavat konkreettisesti perustarpeisiin: turvaan ja ravintoon.
Nykyihminen ei jää mökilläkään ilman ruokaa, vaikkei kävisi kalassa. Mutta kalastus on yksi parhaita keinoja varmistaa, että tulee lähdettyä säännöllisesti vesille.
Mökki sinällään edustaa vapautta. Mutta kun jättää senkin taakseen ja lipuu veneellä vesille, arki jää todistettavasti rannalle. Melskaavat muksut, tekemättömistä askareista muistuttava vaimo tai armotta piipittävä puhelin eivät kuulu kalaverkolle.
Siksi mökkielämän parhaita hetkiä on se, kun veneen köydet on irrotettu, vene työnnetty vesille ja rakkaat kotirannat muuttuvat vähitellen osaksi järvimaisemaa. Juuri siinä tilanteessa luulee hetken olevansa vapaa kaikesta.
Suomalainen kokee käsittämätöntä vetoa vesien äärelle. Kalaverkoilla solmuja selvitellessäni olen keksinyt siihen kaksi selitystä; evoluutioon ja metafysiikkaan perustuvan teorian.
Evoluutioteorian mukaan kaikki Suomen kaltaisista olosuhteista peräisin olevat ihmiset kokevat vetoa rannoille, koska vesi on tarjonnut muinaisista ajoista alkaen turvan ja elannon. Rannoilla on saanut vettä juotavaksi ja kalaa syötäväksi. Lisäksi rannoilla on ollut turvassa vihollisilta, jotka kulkivat vielä muutama sukupolvi sitten vesitse.
Siksi perintötekijöihin on tallentunut rantamaisemiin liittyvä muistijälki: tiedämme että veden äärellä meillä ei ole mitään hätää. Nykyihmisen voi olla vaikea tiedostaa rannan voimaa, koska vesi tulee hanasta, ruoka kaupasta ja vesillä kulkeminen on lähinnä hupia.
Kaikki rannat ovat hienoja, mutta miksi omassa rannassa on erityisen hyvä olla? Tämän selittää metafyysinen teoria.
Se tunnustaa, että on olemassa myös sellainen ulottuvuus, joka ei ole luonnontieteen keinoin tutkittavissa tai todistettavissa eikä aistein havaittavissa.
Tämän ulottuvuuden hienous on siinä, että sen koordinaatistoon tallentuu muistijälkiä. Määrätyssä paikassa koetut suuret tunteet muuttavat tämän paikan merkitystä. Jos pystyisimme kulkemaan ajassa, törmäisimme vastaavaan ilmiöön: kokisimme voimakkaasti elämämme tärkeät hetket.
Mökillä vietetään vuoden parhaita hetkiä. On kesä, luonto kukoistaa ja perhe koolla. Mökkielämän myönteiset tuntemukset tallentuvat koordinaatistossamme mökkirannoille. Siksi paikka muuttuu vähitellen erityisen merkitykselliseksi.
Vieras ei tätä koe. Hän ei ole elänyt samoja hetkiä eikä tavoita samaa ulottuvuutta. Siksi hän saattaa nähdä ainoastaan vaatimattoman mökkipahasen, kaislikoituvan rannan, korjausta odottavan laiturin ja vaivalloiset ruuanlaittoaskareet.
