Niukoissa oloissa hitaasti kasvanut puu on tiheäsyistä ja kestää siksi parhaiten aikaa, säitä ja kolhuja.
Janne Salmisen kirjoittamassa nuorisonäytelmässä Mistä on kiltit tytöt tehty? kaksossiskot kasvavat kuin kaksi erilaista puuta: toisella näyttää olevan kaikki edellytykset menestyä ja päästä nopeasti huipulle, kun taas toinen joutuu ekaluokkalaisesta asti tönäistyksi sisarensa varjoon.
Mutta kummasta lopulta kasvaa kestävä puu ja kumman uhkaavat myrskyt murtaa?
Kangasalan Pikkuteatterin 15–19 -vuotiaitten ryhmä esitti näytelmän viime syksynä Mika Eerolan ohjauksena. Uusintanäytös oli viime viikolla Kangasala-talossa.
Viime viikonloppuna pikkuteatterilaiset osallistuivat Mistä on kiltit tytöt tehty -esityksellään Kankaanpäässä järjestetyille valtakunnallisille Ramppikuume-nuorisoteatteripäiville. Kolmipäiväiseen tapahtumaan on tiukka seula, sillä mukaan pääsee vain noin puolet hakijoista.
– Aluksi jännitti lähteä tekemään tätä. Mietin, sopiiko se Pikkuteatterille ollenkaan, kun se poikkeaa niin paljon siitä, mitä aikaisemmin on esitetty, Mika Eerola kertoo.
Pikkuteatterin näytelmissä on enimmäkseen tallustellut nallekarhuja tai muita söpöjä eläimiä ja lennellyt keijukaisia ja villihanhia. Kilteissä tytöissä näyttämöllä juodaan, lyödään, potkitaan ja raiskataan. Mutta siitä tuli arvostelumenestys, joka pysähdytti ammattiteatteria työkseen seuraavat kriitikotkin.
– Menestys tuli täytenä yllätyksenä meille tekijöille, sillä emme osanneet yhtään arvailla, mitä tästä sanottaisiin. Valtavan hieno kokemus se on ollut, Eerola sanoo.
Ramppikuume sytytti
Pikkuteatteri oli ensi kertaa mukana Ramppikuume-tapahtumassa ja niitti heti mainetta. Kaksosten näyttelijät Salla Hellsten ja Moona Huttunen saivat kunniamaininnan parityöskentelystään ja koko ryhmä heittäytymisestä ja rohkeudesta.
– Kaiken kaikkiaan tapahtumassa oli monia todella upeita suorituksia, joita seurasin ihaillen. Mutta tosi mukavaa oli nähdä sekin, että me pärjäsimme. Ei tarvinnut painaa päätä pensaaseen toisten edessä, Mika Eerola kertoo tyytyväisenä.
Tapahtuman ohjelma oli tiukka, kun kahteen päivään piti mahduttaa yhdeksän nuorisonäytelmän esitykset ja lisäksi kaikki muut tehtävät. Luppoaikaa ei jäänyt varsinkaan ohjaajalle, mutta tapahtuma osoittautui monin tavoin antoisaksi.
– Itselleni kaikkein tärkeintä oli päästä tapaamaan muita ohjaajia ja vaihtamaan vertaiskokemuksia. Meillä heräsi ajatus muunkinlaisen yhteistyön kehittämisestä nuorisoteattereiden kesken, kuten yhteisistä työpajoista ja ohjaajavaihdosta. Olisi hienoa, jos sellainen alkaisi toteutua, Eerola pohtii.
Raja, jolta melkein ei palata
Pikkuteatterin nuoret yltävät vaativissa rooleissa vakuuttaviin suorituksiin. Mistä on kiltit tytöt tehty? -esitys kestää väliaikoineen reilut kaksi tuntia, ja kaksosten näyttelijät ovat esillä käytännössä koko ajan. Toiset taas venyvät kahteen, kolmeen tai neljäänkin erilaiseen rooliin.
Useimmat näytelmän aikuisroolit – vanhemmat, opettajat, valmentaja, rippipappi – ovat enemmän tai vähemmän karikatyyrisia hahmoja ja aivan mainiosti esitettyjä. Aikuiset kuvataan säälittä sellaisina, kuin lapset ja nuoret heidät näkevät, mikä tuo esitykseen raikasta lisäsärmää ja kolahtaa kyllä tehokkaasti aikuiseen yleisöön.
Aiemmin enimmäkseen kiltin pojan rooleissa nähty Tino Leinonen venyy puolestaan karmaisevan hyvään suoritukseen tunteettoman tyttöjen ahdistelijan ja hyväksikäyttäjän roolissaan.
Kaksoset Sanna (Salla Hellsten) ja Jenna (Moona Huttunen) ovat pienestä asti erilaiset. Sanna tekee niin kuin aikuiset käskevät ja Jenna niin kuin oma pää – tai sydän – sanoo.
Jenna antaa jo ekaluokkalaisena kuonoon kaverille, joka kiusaa Sannaa, ja joutuu sitten itse erityistarkkailuun. Sanna on tunnollinen ja tottelevainen tyttö, jolta sekä vanhemmat että juoksuvalmentaja odottavat paljon. Sannalle 8 on huono numero matematiikan kokeista ja Jennalle 7 on hyvä.
Jenna on huutelija ja kylillä notkuja, jolta toivotaan lähinnä, että hän käyttäytyisi ihmisiksi. Sanna saa kaiken, mistä Jenna jää paitsi: urheilupalkinnot, hyvät arvosanat, vanhempien ihailun, poikaystävän. Jenna joutuu huonoon seuraan, jossa alkoholi, huumeet, kiristys, uhkailu ja fyysinen väkivalta ilmestyvät eteen kuin portaat, joilta ei voi kääntyä takaisin.
Niistä lähtökohdista voisi luulla, että tyttöjen välit kiristyvät kunnes katkeavat, mutta käykin toisin päin. Juonen kuviot on rakennettu juuri sen langan varaan, jonka vuoksi näytelmä ei ole synkkä: siskojen välisen rakkauden ja kiintymyksen.
Vaikka tyttöjen kesken välillä raivotaan, räiskitään ja revitään päiväkirjoja, he ovat pohjimmaltaan valmiit puolustamaan toisiaan henkensä kaupalla. Mutta tosipaikan tullen vain toinen heistä pystyy siihen, koska toinen on kasvatettu näyttämään ulospäin niin täydelliseltä, että sisin on jäänyt vaille suojaa ja haurastunut.
Tarina vie sille rajalle, jolta melkein ei enää palata takaisin. Kuitenkin menetykset, pelot, seksuaalisen väkivallan uhriksi joutuminen ja mielenterveyden järkkyminen selätetään lopulta kolmella sanalla: ”Sä saat anteeks”. Näytelmä jättää avoimia kysymyksiä, mutta loppuratkaisua valaisee toivo.
