Nukketeatteripäivät alkavat keskiviikkona

Nukketeatteripäivien pääesiintyjä on puolalainen H.C.Andersenin teatteri.

Hyppivä prinsessa esitetään pöytäteatterinukeilla.

Kangasalla vietetään ensi viikon keskiviikosta alkaen kolmattatoista kertaa nukketeatteripäiviä. Nukketeatteri Hupilaisen joka toinen vuosi isännöimä tapahtuma on edelliskerroilla kerännyt 600–1000 katsojaa. Tällä kerralla neljän päivän aikana nähdään 12 esitystä.

Juhlien pääesiintyjä H.C.Andersenin teatteri tuo Puolasta Lublinin kaupungista perheen pienimmille tarkoitetun esityksen Taikinatyttö puolalaisilla teillä. Tarina kertoo taikinatytöstä, joka pakenee lautaselta ennen kuin se ehditään syödä. Pieni ja paljon apua tarvitseva tyttö haluaa matkustaa ja nähdä omin silmin kaikkea mielenkiintoista. Tyttö matkustaa musiikin tahdittamana haikaran siivillä, jäniksen selässä, kärryillä, junalla ja lentokoneella. Hän kiipeää jopa korkealle vuorelle ja vierailee myös hiirten kaupungissa.

Satuteatteri Punahilkka Joensuusta esittää nukketeatteripäivillä Hyppivä prinsessaa ja tapahtumaa isännöivä nukketeatteri Hupilainen Riisipeltojen tyttöä.

Hyppivä prinsessa perustuu komilaiseen kansansatuun. Sitä esitetään kuuluisan moskovalaisen Obratsov-teatterin nukenrakentajien tekemillä pöytäteatterinukeilla.

Nukketeatteri Hupilaisen Riisipeltojen tyttö nähdään keskiviikkoiltana Kangasala-talossa.

Kansansatuun perustuva tarina kertoo kuninkaasta, prinssistä ja prinsessasta, joka joutuu Ilkeän Velhon taikomaksi, eikä osaakaan enää tanssia, hyppii vain kuin sammakko.

Nukketeatteri Hupilaisen Riisipeltojen tyttö kertoo sokeasta Miao-Singistä, joka elää pienessä kylässä äitinsä kanssa. Äiti sairastuu vakavasti ja Miao-Sing lähtee etsimään apua äidin kaupungissa eläviltä sisarilta. Yli viisivuotiaille tarkoitettu esitys on taidokasta bunrakunukke-näyttelemistä yhdistettynä animaatioihin ja musiikkiin.

Nukketeatteripäivien yhdeksän päiväesitystä on myyty loppuun päiväkodeille ja kouluille, mutta kahteen arki-iltaesitykseen ja lauantain päätösesitykseen saa vielä lippuja.

 

Nukketeatteripäivien iltaesitykset

ke 6.5. klo 18 Kangasala-talo Nukketeatteri Hupilainen: Riisipeltojen tyttö

to 7.5. klo 18 Kangasala-talo Teatteri H.C.Andersen: Taikinatyttö puolalaisilla teillä

la 9.5. klo 14 teatteritalo Parvula Satuteatteri Punahilkka: Hyppivä prinsessa

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?