Maapoliittinen ohjelma: Kunnanvaltuutetut halusivat rukata kehityskuvan karttoja

Rautajärvi äänestettiin kehittyväksi kyläksi

Olavi Seppälä halusi, ettei maapoliittinen ohjelma ainakaan rajoita Rautajärven kehitystä.

Pälkäneen kunnanvaltuusto hyväksyi maapoliittisen ohjelman, joka selkiyttää kunnan maanhankintaa. Ohjelmassa esimerkiksi linjataan, milloin kunta voi turvautua pakkolunastuksiin, joita on tähän saakka käytetty varovaisesti.

Valtuusto päätti maapoliittisesta ohjelmasta, mutta keskusteli kehityslinjauksista. Linjaukset tehtiin kehityskuvassa, johon maapoliittinen ohjelma perustuu.

Olavi Seppälä (kok) kritisoi jo joulukuussa 2012 kehityskuvaa hyväksyttäessä mainintaa, että asuinrakentaminen ohjataan pääosin nykyisten taajamien alueelle. Seppälä palasi aiheeseen maapoliittista ohjelmaa käsiteltäessä.

Seppälä halusi liittää Rautajärven kehitettäväksi taajamaksi Onkkaalan, Aitoon ja Luopioisten rinnalle.

– Kylälle on tullut uusia erikoisliikkeitä ja myymälöitä. Pikkuhiljaa on myös valmistumassa kaava, ja suunnitelmissa on liiketilojenkin rakentamista, Seppälä puolusti Rautajärveä.

Hän ei odota, että kunta jatkossakaan panostaisi Rautajärvelle.

– Kylän kehitys lähtee edelleen kyläläisistä itsestään, mutta kunnan ei pitäisi olla jarruttamassa, vaan edesauttamassa sitä.

Luopioisten suunnan valtuutetut Jani Luukkonen (ps), Timo Ailio (sd) ja Perttu Pohjanperä (vas) yhtyivät Seppälän toiveeseen.

– Rautajärvi on tänään aivan eri kylä kuin silloin kun kehittämiskuvatyötä aloiteltiin, Pohjanperä sanoi.

 

Ohjelma ei rajoita kylien kehittämistä

Valtuuston puheenjohtaja Petri Urkon (kok) selaili laajaa kehityskuvatyötä ja sen karttoja.

– Ei kai kehityskuvaa tai siihen sisältyviä karttoja voi ruveta valmistelematta rukkaamaan, hän ihmetteli muutosesitystä.

– Kehityskuvaa tehtiin kaksi vuotta. Jos sitä ruvetaan muuttamaan, niin se vie kaikkine kuulemisineen yhtä kauan kuin kaavatyö: hyvä jos vielä tänä vuonna saataisiin valtuustoon, Urkko arveli.

Kunnanjohtaja Janita Koivisto korosti, ettei maapoliittinen ohjelma rajoita minkään kylän kehittämistä. Heikki Rönni (kesk) oli eri mieltä: hänen mukaansa mökin muuttaminen vakituiseksi asunnoksi on jo evätty, kun kylää ei noteerattu kehityskuvassa vakituisen asutuksen kyläksi.

Tero Ahlqvist (ps) puolestaan katsoi, että maapoliittista ohjelmaa voitaisiin käyttää perusteena, kun kelvottomassa kunnossa olevaa Rautajärven tietä vaaditaan kunnostettavaksi.

Jarkko Pihkala (kok) sanoi, että maailma on muuttunut muuallakin kuin Rautajärvellä, ja siksi maapoliittinen ohjelma pitäisi päivittää.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Laesterä (kok) toi aluehallintoviraston terveiset. Sen mielestä Pälkäneen pitäisi muuttaa kehityskuvansa ohjaavammaksi asiakirjaksi.

Olavi Seppälän ehdotuksesta Rautajärvi lisättiin maapoliittiseen ohjelmaan kehittyväksi kyläksi. Päätös syntyi äänin 16–11.

Lisäyksen kannalla oli perussuomalaisten valtuustoryhmä, demarit Maria Ahoa lukuun ottamatta, puolet keskustalaisista (Jukka Lindfors, Jukka Kittilä, Heikki Rönni ja Juha Soukkio) sekä kolme kokoomuslaista (Janne Helmikkala, Jouko Saarikko ja Olavi Seppälä). Myös Perttu Pohjanperä (vas) kannatti Rautajärven lisäämistä kehittyvien kylien listalle.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?