Liput liikkuvat Kirkkareiden nettikaupassa

Aitoon Kirkastusjuhlien lippukaupassa on käynyt ennätyksellinen kuhina sen jälkeen, kun tapahtuma julkisti esiintyjäkattauksensa huhtikuussa.

– Ohjelmasta on tullut paljon hyvää palautetta, ja onhan siinä edustettuna kieltämättä aika laajasti kotimaisen musiikin tämänhetkinen kärki, tapahtumavastaava Erkki Hyöki kertoo.

Uusia julkistuksia laadukkaaseen ohjelmaan ovat Happoradio sekä klassikkobändi Juliet Jonesin Sydän.

– Happoradio tulee Aitooseen ensimmäistä kertaa. Juliet Jonesin Sydän on jo 80-luvulla esiintynyt Aitoossa, joten todellista nostalgiaa on varmasti luvassa. Jonesithan tekevät comeback-keikkojaan tosi harvakseltaan tänä kesänä, joten hienoa saada heidät Aitooseen.

Laadukkaan ohjelman lisäksi Erkki Hyöki on tyytyväinen siihen, että palaset ovat vihdoinkin loksahtaneet paikalleen festareiden majoituspuolen suhteen.

– Tähän asti meillä oli tarjota tapahtuma-alueen läheisyydestä vain telttapaikkoja, mutta nyt festariväen on mahdollista majoittua vajaan kilometrin päässä sijaitsevalla sisäoppilaitoksella, joka tarjoaa asuntolatasoista majoitusta. Majoituspaketit ovat varattavissa Aitoon Kirkastusjuhlien verkkokaupan kautta. Myös Sappeen matkailukeskuksen ja Aapiskukon majoituspalvelut ja bussikuljetukset festareille toimivat tuttuun tapaan edellisvuosilta.

Aitoon Kirkastusjuhlat järjestetään 4.–6. heinäkuuta. Festareilla esiintyvät Happoradion ja Juliet Jonesin Sydämen lisäksi Apulanta, Sanni, Paula Koivuniemi, Haloo Helsinki!, Samuli Edelmann, Elastinen, Popeda, Kasmir, Happoradio, Aurora, A.Aallon rytmiorkesteri, M.A. Numminen & Pedro Hietanen, Arttu Wiskari, euroviisuedustaja Pertti Kurikan Nimipäivät, Steve’n’Seagulls, Kaarle Viikate ja Marko Haavisto ja Melrose.