Se oli Pekka Simojoki!

Yhteisöllisyyden puolestapuhuja. Yksityisyrittäjä.

– Simojoki, kuiskaa Liisa Kaasalainen vieressään seisovalle Kaija Haralalle.

”Asunut monta vuotta ulkomailla. Yli 700 tehtyä laulua”, jatkaa Kangasalan yrittäjien puheenjohtaja Eevaliisa Pentti luetteloa.

– Simojoki, nyökkää Harala Kaasalaiselle.

Kaasalainen ja Harala ovat uumoiluissaan oikeassa. Muusikko Pekka Simojoki on Vuoden kangasalalainen vuosimallia 2015. Valinta julkistettiin Kangasalan yrittäjien perinteisillä kevätmarkkinoilla viime viikonloppuna.

– Oikeaan osoitteeseen meni, julkistusta sivummalta seuranneet Harala ja Kaasalainen nyökkäilevät.

Kaksikko oli nähnyt Simojoen pyörähtelevän lavan tuntumassa hieman aiemmin, mutta naiset eivät olleet osanneet vielä tuolloin hoksata asiayhteyttä.

Vuoden kangasalalaisena kukitettu Pekka Simojoki on yksi maan tuotteliaimmista gospel-muusikoista.

Simojoki kipaisi lavalle pokkaamaan asiaan kuuluvan palkinnon kukkineen tyytyväisenä. Tyytyväinen hän oli myös kotikuntaansa, jonne perhe muutti noin vuosikymmen sitten Riihimäeltä.

– Vaimo alkoi puhua, että olisi kiva jos olisi vettä ympärillä. Kangasala oli aika hyvin siinä hollilla, kun ajelin työmatkaa 150 kilometriä Päiväkumpuun Orivedelle, Simojoki muisteli.

Vaikka järvien äärellä sisäinen kalamies onkin jäänyt löytymättä ja Kangasalan maisemien kauneudelle on välillä sokeutua, on kesäpäivän pitäjällä myös muita kuin ulkoisia avuja.

– Appiukkokin kyseli alkuun, että mikä paikka se tällainen on, kun talkoolaisia löytyy aina auttamaan, Simojoki totesi.

Kangasalla perhe on myös pysymässä. Simojoki naureskelee, että enää perhe ei voi muuttaa – aiempien muuttojen jäljiltä kun lopputuloksena on aina ollut perheen kasvu.

Vuoden kangasalalaisen valitsee Kangasalan yrittäjien hallitus. Aiemmin titteli on myönnetty muun muassa Kummeli-ryhmälle ja Kari Hakalalle. Simojoki vilkaisee tunnustuksen saaneiden listaa vaikuttuneen oloisena ja tuumaa, että osa nimistä on tullut takavuosina vastaan omien musiikkiprojektien kautta.

Uusia tuttavuuksia tulee väistämättä vastaan, kun pitää monia rautoja tulessa eri puolilla Suomea ja maailmaa. Esimerkiksi Raskasta Joulua -projektin puuhamiesten kanssa on ollut puhetta uusista kuvioista.

– Kaikkea mielenkiintoista tulee aina eteen, Simojoki myöntää.

Suotta ei Simojokea kutsuttu tunnustuksenjakotilaisuudessa yhteisöllisyyden puolestapuhujaksi; hän siteerasi osuvasti markkinayleisölle vanhaa afrikkalaista sananlaskua.

– Jos on kiire, mene yksin. Jos haluat päästä pitkälle, mene porukalla. Toivon, että porukalla mentäisiin täällä Kangasallakin.

Markkinoilta ostetuille aurinkolaseille löytyi käyttöä toden teolla vasta sunnuntaina puolella, kun sää kirkastui.
Kangasalan markkinoilla oli kokonainen alue varattuna lapselliselle menolle.