Esteetön kulku Pohtiolammen uuteen torniin

Esteettömän lintutornin vihkiäisissä oman puheenvuoronsa pitivät muun muassa Wääksyn kartanon omistaja Sonja Leskinen sekä ex-ministeri ja kova sääksifani Pertti Salolainen. Torniin pääsee niin pyörätuolilla kuin esimerkiksi lastenrattaiden ja -vaunujen kanssa. Se sijaitsee taannoin perustetun uuden kosteikkoalueen laidassa.

Pohtiolammen alueen uusimpaan näköalatorniin on esteetön kulku niin pyörätuolilla kuin vaikkapa lastenrattaiden kanssa. Tästä pitävät huolen loivat luiskat, jotka korvaavat yleensä lintutorneissa olevat suhteellisen jyrkät rappuset. Entistä useamman luonnonystävän on nyt vaivatonta päästä havainnoimaan alueen lintuja.

Professori Aulis Aarnio kertoi ihmisen tekojen vaikutuksesta luontoympäristöön. Esimerkkinä hän käytti Kangasalan ja Pälkäneen seudun vesistöjen uudelleenmuodostumista aikojen saatossa.

Vastaavanlaiset tornit ovat Suomessa erittäin harvinaisia. Saattaa olla, että Pohtiolammelle nousi jopa uniikkikappale.

Viime perjantaina vehreässä miljöössä vietettiin sekä uuden tornin että sen vieressä komeilevan vastaperustetun kosteikon vihkiäisiä. Runsaan parinkymmenen hengen yleisön koonneessa tilaisuudessa yhtenä alustajana toimi valtakunnan politiikassa vuosikymmenten varrella pitkän päivätyön tehnyt Pertti Salolainen.

– Olen valokuvannut sääksiä täällä Pohtiolammella monena kesänä, ja arvostan kovasti kaikkea sitä työtä, jota täällä linnuston hyväksi tehdään, luontoharrastajaksi tiedetty Salolainen totesi.

– Uuden kosteikon ja sen laitaan nousseen tornin piiriin toivon runsaasti lintuja. Soisin myös, että esimerkiksi Tampereelta ja Hämeenlinnasta asti tuotaisiin tänne koululaisia tutustumaan luontoon. Itsekin aikoinani innostuin aiheesta juuri siten, että opettaja vei meidät Viikiin luontoretkelle. Kiitos kaikille, jotka ovat tehneet kosteikon perustamisen ja tornin rakentamisen mahdolliseksi.

 

Luvassa vieläkin uusi kosteikko

Valtakunnan politiikasta tuttu Pertti Salolainen lahjoitti itse ottamastaan sääksikuvasta tehdyn suurennoksen Sääksisäätiölle. Ministerinäkin toiminut Salolainen käy joka kesä Pohtiolammella valokuvaamassa.

Wääksyn kartanon omistajat kuuluvat kiitoksen ansaitsevien ryhmään. Kartanon edustajana paikalla oli Sonja Leskinen, joka samaan syssyyn lupasi, että kartanon maille lintumiehet saavat perustaa tulevaisuudessa vieläkin yhden uuden kosteikon.

– Hienoa, että tällaista aktiivisuutta on näillä miehillä riittänyt. Tärkeää on myös, että tämä uusi torni on esteetön. Se on omiaan entisestään lisäämään Pohtiolammen alueen arvoa yhtenä Kangasalan merkittävänä matkailukohteena, Leskinen sanoi.

Vihkiäisiin oli saatu useita asiantuntijoita alustajiksi. Professori Aulis Aarnio palautteli puheenvuorossaan kuulijoiden mieleen sen, miten tienoon vesistöt muutamia vuosisatoja sitten muodostuivat uusiksi, osin ihmisen toimien ansiosta, osin ihmisestä riippumatta.

Otto Hölli Suomen Riistakeskuksesta taas kertoi kosteikkojen perustamisesta eri puolilla Suomea, ja Sääksisäätiön puheenjohtaja Ilmari Häkkinen painotti, että uuden kosteikon avulla Pohtiolammen miljööseen saadaan lisää vesi- ja kahlaajalintuja.

Biologi, professori Heikki Toivonen puolestaan kertoi Kangasalan alueen erityispiireistä luontopaikkana. Kunta kuuluu niin sanottuun vuokkovyöhykkeeseen, ja sen laitamilla kulkee myös pähkinäpensaslehtojen pohjoisraja. Harjut ovat osa maisemaa, samoin vesistöt.

Esteettömän lintutornin rakennustöistä vastannut Sääksikeskuksen yrittäjä Jouko Alhainen luki europarlamentaarikko Sirpa Pietikäiseltä tulleen onnitteluviestin ja totesi esteettömyyden tuovan hyötyä suurelle ihmisjoukolle.

– Koko maassahan on noin 250 000 ihmistä, joiden liikkumista vaikeuttaa jonkinlainen vamma, Alhainen mainitsi.

Uudessa tornissa on sellainenkin mielenkiintoinen ominaisuus, että se on rakennettu suurimmaksi osaksi kierrätysmateriaalista.

 

Säätiölle sääksikuva Salolaiselta

Viime perjantaina Pohtiolammen Sääksikeskuksessa vieraillut Pertti Salolainen luovutti Sääksisäätiön haltuun komean valokuvasuurennoksen. Kyseessä on konkaripoliitikon itsensä nappaama otos läheiselle kala-altaalle ruuanhankintasyöksyn tehneestä petolinnusta.

– Tuolta sääksitornin viereisiltä kuvauspaikoilta olen käynyt ikuistamassa näitä hienoja lintuja pari kertaa kesässä jo pitkän aikaa, Salolainen kertoi.

– Ehkä tämä suurennos löytää paikkansa säätiön tiloista. Pohtiolampihan on maailman parhaita sääksenkuvauspaikkoja. Suomen ja Pohjoismaiden osalta ehdottomasti paras.

Luonto- ja etenkin lintukuvauksesta kiinnostunut Salolainen sanoi kuvanneensa samalla alueella myös esimerkiksi tiklejä.

– Ja kerran sain viiden metrin etäisyydeltä otettua täällä selkälokista kuvia, joissa veden heijastus pääsi mukavasti oikeuksiinsa.