Sateen suhinaa ja kesän kuhinaa

Mummon murinat

Tätäkin kesää on eletty jo aika pitkälle, mutta helteitä ei ole järin paljon ollut. Sade sen sijaan on usein iskenyt rajuna ja yllättäen. Ehkä sentään mansikat alkavat lopultakin kypsyä. Mustikkaankin tekisi mieli. Paljon on sateesta ollut riesaa suven tapahtumissakin, kuten kesäteattereissa. Kuinkahan kuivana pysyivät hienot vieraat Ruotsin kuninkaallisissa häissä? Samat kun on sateet usein länsinaapurissakin. Ei tullut katsotuksi noita pippaloita kovin perusteellisesti.  Ei tällä ikää enää isommin välitä. Joskus kiinnosti enemmän: Kalle Kustaan ja Silvian häät olivat aikoinaan lumoava juttu, Samoin Charlesin ja Dianan juhlat.

Charles ja Diana olivatkin jalosukuisia. Vaan toista on nykyisin. Eihän näissä Ruotsin kolmissa viime häissä ole ollut hääparissa siniverisyyttä kuin yksi neljäsosa. Silvia on ”punaveristä” syntyperää, samoin hänen molemmat vävyt ja nyt tämä miniäkin. Eipä nykyään enää yläluokkakaan naita prinsessojaan vasten näiden tahtoa tuntemattomille kundeille. Yhdessä asuvat ennen häitä. Kerrostalossako? Ei paljon ole kuninkaallista loistoa siinä, kun prinssin kanssa kulkee samassa hississä tai istuu prinsessan vieressä yhtiökokouksessa.

Kolmen vuoden päästä voivat Bernadottet juhlia kahtasataa vuottaan Ruotsin kuninkaina.  Kustaa viides oli virassa 43 vuotta. Jos Kalle Kustaa jaksaa tuohon juhlavuoteen saakka, niin hän on ollut pitkäaikaisin monarkki Ruotsissa. Toisaalta, eikö koko kuningassysteemi ole aikansa elänyt? Ei ole edes mitään valtaa.

Presidentti Niinistö järjesti kolmannen kerran Kultaranta-keskustelun. Huippuporukkaa oli koolla kovasti, jopa ulkomailta saakka. Käsiteltiin maailman menoa ja ajankohtaisia ongelmia. Toisessa osiossa pohdittiin Suomen nykytilaa ja ajan haasteita.

Kuinkahan siellä Kultarannassa syntyi merkittäviä tuttavuuksia TV-kuvien ulkopuolella?  Vaihdettiinko viisaita kahdenvälisiä ajatuksia koivujen katveessa tai kukkasten keskellä. Vai estikö sade kaiken kivan? Kultarannassa on usein ennenkin ollut tärkeitä tapaamisia. Eikös Putin ollut golfia pelaamassa Halosen kanssa? Ajelivat pikkukärryllä pitkin nurmikoita. Varmaan heillä oli paljon yhteistä, samana vuonna olivat aloittaneet presidentin hommat. Eikä Tarjan ja Vladimirin tapaamiset ole ensimmäiset laatuaan Naantalin ”kesämökillä”, on siellä isoja herroja nähty vuosikymmenien mittaan monestikin.

Historiallista hohtoa on meidän paikallisissa tapahtumissakin.  VPK:n järjestämä Aitoon kirkastusjuhla oli ensimmäisen kerran vuonna 1882. Aluksi juhla oli aina kirkastussunnuntaina, Luopioisten kirkkopyhänä, jonka aika vaihtelee. Mutta nykyään Honkalan huminat ovat aina heinäkuun toisena viikonloppuna. On kuulemma parempi järjestyksen kannalta, kun on mahdollisimman valoisaa.

Mummon kokemukset kirkastuksesta ovat aika vanhoja, parinkymmenen vuoden takaisia. Joskus satoi, joskus paistoi, mutta välipä sillä, kun oli vuosikaudet hommissa vain puhvettipuolella. Tavallisen kansan lisäksi tarjoilua jonotti moni tunnettu tähti. Kahvi kelpasi ja makkara maistui.

Siitäkin on jo kolmekymmentä vuotta, kun Dingo vieraili Aitoossa. Väkeä oli valtavasti. Olikohan asia sen väärtti? Varmaan on vuosien saatossa nähty ”kirkkareilla” vieläkin parempia esiintyjiä.

 

Mymmeli