Sydän-Hämeen teiden varret todistavat, että Suomi on edelleen kahvinjuojamaa.
Taukopaikkojen äiti Aapiskukko ja uudelleen avannut Sammonkulma erottuvat enemmän ruokapaikkoina kuin kahvikeitaina. Mutta niiden lomassa kukoistaa omaleimaisia kahviloita. Kaivannon kanavalla tai Pinteleen rannalla Laitikkalassa pysähtyvä saa nauttia sekä maisemista että tuoreista munkeista.
Idyllisissä kahvipaikoissa siemaillut kupit eivät ole vain kofeiininestettä, jonka turvin jaksaa ajaa seuraavan etapin. Niissä pääsee hetkeksi rauhoittumaan liikenteen hulinasta. Kahvin äärellä saa aistia myös siivun paikkakunnan meininkiä ja maisemia.
Kahvio on yhteisön merkki. Kahvikupin äärelle on totuttu kokoontumaan tärkeissä asioissa – ja tärkeitä asioita on syntynyt kahvitellessa.
Kesälehden liitteenä jaettavaan Kesätapahtumat -lehteen on koottu seudun parikymmentä kesäkahviota. Lista ei edes ole kattava, sillä tieto Majaalahden kyläkahvilasta tavoitti vasta, kun lehti oli jo painossa.
Kesäkahvilat kertovat elävistä kylistä ja vahvoista yhteisöistä.
Kyläkahvioissa väki kerää itseltään rahaa. Roposista voi kertyä pientä vaivanpalkkaa leipureille ja kahvila-aktiiveille, mutta pääosin kyse on siitä että kahvila tarjoaa luontevan syyn kokoontua.
Kahviloita ei perusteta rahan, vaan yhteisön vuoksi. Kahvikupin äärellä saa hoidettua mutkattomasti monta asiaa. Tulokkaat pääsevät sisälle kylän meininkiin ja mökkiläisille ne tarjoavat matkan nostalgiseen entisaikojen maailmaan.
Sydän-Hämeen kärkikahviloista on muodostunut merkittäviä päiväretkikohteita. Niiden tunnelmaan ja herkuille ajellaan varta vasten matkojen päästä.
Muun muassa moottoripyöräilijät arvostavat mutkaisia ja mäkisiä maalaisteitä. Niiden vetovoima kasvaa entisestään, jos tien varrella tai päässä on idyllinen kahvila.
