Kun talvi on tappanut kukat roudallaan ja hukuttanut ne lumeen, aurinko on paennut kylmää karkuun ja puut ovat jäätyneet kuuraisiksi patsaiksi, on aika.
Aika luoda värit uudelleen, valaista maailma omin voimin.
Kun vesiputket ovat jäätyneet, luodaan aurinko lämmittämään. Kun puu katuu lumimyrskyn riepottelussa katkaisten sähköt, sytytetään sisäinen kipinä.
Värjään harmaan loskan vadelmaiseksi, maalaan itkuisen taivaan auringonlaskun oranssilla, väritän tylsät talot sinitaivaaksi.
Kun kevät on tullut pesemään talven pois ja hukuttanut kadut likaveteen, hyödyttömäksi jäänyt hiekoitus rahisee raivoissaan kenkien alla ja ihmiset alkavat heräillä talven kankeudesta, on aika.
Aika viimeistellä talvella syttynyt kipinä, luoda loisto kaljuun maailmaan, kantaa kynttilöitä tervetuliaislahjaksi auringolle. Raastaa rujotkin teokset valmiiksi, maustaa synkkyys sitruunalla.
Kun kesä kutsuu kuulolle nuorten lehtien nauraessa tuulen kuiskeessa, kun ensimmäiset kukat ovat nousseet sulaneesta mullasta ja avanneet kauneutensa kaikille, on aika.
Aika repiä esirippu hyisten iltojen aurinkojen edestä, kaivaa multa kukkain tieltä ja ihastella sielun lahjoja kankailla. On aika päästää luodut valloilleen, antaa äänen päästä kuuluviin, laskea taulut kertomaan omaa tarinaansa. Nyt on se aika.
