Uusi, vaativampi reitti keräsi kiitoksia

Ennakkoon ilmoittautuneiden määrä lupasi viimevuotista vilkkaampaa osanottoa Aitoon harjumaastoissa lauantaina juostulle puolimaratonille ja seitsemän kilometrin Kisakierrokselle.

Aurinkoisena alkanut päivä varmisti, että lupaukselle tuli katetta, ja uudistetulle reitille kirmasi kaikkiaan 124 lenkkitossun kuluttajaa. Polkuja tallattiin tasa-arvoiseen tahtiin, sillä naisia ja miehiä oli mukana tismalleen yhtä monta.

Kilpailun primus motor Anssi Kukkonen oli muuttanut reittiä aikaisempaa vaativammaksi, koska se on yleinen kehityssuunta polkujuoksutapahtumissa.

—Uutta reittiä kiiteltiin selvästi enemmän kuin entistä. Matkalla oli paljon enemmän kapeata polkua ja kunnon nousu Pukkivuoren huipulle toi juoksuun kaivattua rankkuutta, myhäili Kukkonen onnistunutta muutosta kisan tauottua.

Vaikka uudet polut ovat kapeampia, löytyy matkan varrelta silti riittävästi ohituspaikkoja. Näin vältytään siltä, että juoksijat joutuisivat menemään kilometritolkulla jonossa pääsemättä ohittamaan edellä menijöitä.

Nopein oli maahanmuuttaja Ypäjältä

Sydänhämäläiset juoksutapahtumat kansainvälistyvät kovaa tahtia. Viime syksynä Viron Andi Noot kaappasi voittopotin Pihtisalmen Retrossa ja nyt saman tempun teki Aitoo Traililla venäläissyntyinen Sergey Frolov.

Yli 40-vuotiaiden sarjassa juossut mies suoriutui puolimaratonista ja kolmesta noususta Pukkivuoren laelle ajassa 1.37,45. Yleisen sarjan nopein Lauri Kankaanrinne hävisi Froloville lähes kaksi ja puoli minuuttia.

Paikallisista nopeinta vauhtia piti 50-vuotiaiden sarjan voittanut, Aitoon ikinuori Timo Heikkilä ajallaan 1.46,34. Hänelle reilun minuutin jäänyt Pälkäneen vapaa-aikasihteeri Petri Ketola oli viisikymppisten toinen.

Naisilla kisa oli tiukempaa, mutta sielläkin kaksi nopeinta tuli sarjasta yli 40-vuotiaat. Kaja Selter oli ykkönen, aika 1.47,24. Saila Katajainen oli vain parikymmentä sekuntia verkkaisempi, mutta yleisen sarjan voittajan Hanna-Mari Siivosen aika oli jo lähes kuusi minuuttia heikompi.

Pälkäneen Hannele Kinnunen ylitti niukasti 2 tunnin rajan ja oli yleisen sarjan kolmas.

Seitsemän kilometrin Kisakierros sujui miehistä nopeimmin Heikki Kesolta. Hän käytti kierrokseen aikaa 18 sekuntia yli puolen tunnin. Alussa kärkeen kirmannut Aitoon Hannu Ilonen taipui lopulta neljänneksi.

Naisten Kisakierroksen vei nimiinsä Kaisa Kurittu ajalla 37,42.

Tullut jäädäkseen

Polkujuoksujen kisakalenteriin tulee uusia tapahtumia kuin sieniä sateella, mutta Aitoo Trail näyttää vakiinnuttavan paikkansa niiden joukossa. Lajin terävin kärki jahtaa voittoja isoissa kisoissa, mutta Aitoon kisa on monelle harrastajalle ensimmäinen kosketus polkujuoksun maailmaan.

—Yksi tapahtuman tavoitteista onkin tutustuttaa ihmisiä polkujuoksuun ja myös saada ihmiset löytämään esimerkiksi täkäläiset polut hienona juoksualustana. Aitoo Trailin lenkki on koko kesän ja syksyn merkitty punakeltaisilla kuitunauhoilla, joten niiden ja nettisivuilta löytyvän kartan avulla voi mennä tutustumaan, patistaa Anssi Kukkonen.