”Kyllä sulle kuule pitää saada ikioma tsasouna”. Näin totesi ortodoksisen kirkon piispa Arseni seitsemisen vuotta sitten Markku Suomiselle.
Suominen tuijotteli Arsenia hetken hämmentyneenä.
– Nikottelin siinä aikani ja totesin, että hyvänen aika, enhän minä sellaista osaa tehdä, Suominen muistelee.
Mutta isä Arsenilla oli kaikki kortit käsissään. Hän tiesi, mistä saada arkkitehdin ja hyvän rakennusmiehen tsasounalle, eli ortodoksiselle rukoushuoneelle. Arseni lupasi itse taiteilla tsasounaan ikonit, ja kupoli katolle saataisiin tilattua Ilomantsista.
Ja kun kerran hyvin suunniteltu on puoliksi valmis, nyökkäsi Suominen idealle ja tsasounan tekoon ryhdyttiin.
Heinäkuussa ilo irti
Vuonna 2010 valmistunut tsasouna sijaitsee Kyynäröllä Suomisen mökillä vehreän luonnon keskellä. Puinen rukoushuone muistuttaa ulkonäöltään varsin tavallista, joskin pienikokoista, saunarakennusta. Saunasta sen kuitenkin erottaa uljas taivasta kohti kurkotteleva kupoli, jonka risti karehtii auringonvalossa kauniina kesäpäivinä.
– Kupolintekijöitä on Suomessa jäljellä enää pari henkilöä, Suominen kertoo ja äänestä kuulee, että hän on ylpeä, että on ehtinyt saada omaan rukoushuoneeseensa niin loisteliaan kupolin.
Tsasounan sisällä olevat rukousta symboloivat tuohukset Suominen sytyttää joka kerta sisään astuessaan. Seinällä Kristus-ikonin vasemmalla puolella on ikoni Pyhästä Synnyttäjästä (Neitsyt Mariasta), ja oikealla puolella Johannes Kastajasta ja tsasounan suojelijapyhimyksista Kosmaksesta ja Damianoksesta.
– Olemme puolisoni kanssa apteekkareita, joten halusimme tsasounan suojelijoiksi parantajapyhimykset. Heidän muistopäiväänsä praasniekkaa juhlitaan heinäkuun ensimmäisenä päivänä. Silloin täällä on ilo irti, pidämme jumalanpalveluksen, kuuntelemme kuoroa ja tietenkin syömme ja juomme hyvin, Suominen kertoo.
Keskiverto-tsasounasta Suomisen rukoushuoneen erottaa piispa Arsenin taidokkaat Kristusta ja arkkienkeleitä kuvaavat kattomaalaukset. Tänä kesänä Arseni on luvannut maalata tsasounaan kolme suurta ikonia.
Parantajapyhimyksiltä apua kipuun
Suomiselle tsasouna merkitsee hiljentymisen ja rauhoittumisen paikkaa, jossa tulee esimerkiksi muisteltua edesmenneitä läheisiä.
Usein Suominen käy tsasounassa iltaisin.
– Jaos sattuu vaikka polvi olemaan kipeänä, voi Kosmakselta ja Damianokselta pyytää apua kipuun, Suominen hymyilee.
Tähän asti tsasouna on ollut pääasiassa yksityiskäytössä. Tulevaisuudessa Suomisen mukaan sitä voisivat hyödyntää myös vieraat ihmiset.
– Alun perinhän tsasounat syntyivät seurakuntien laitamille ortodoksisten asukkaiden yhteiskäyttöön. Jumalanpalvelukset tsasounassa voi suorittaa papin puuttuessa maallikkokin, joten miksipä emme järjestäisi täällä tilaisuuksia vaikkapa kyläläisten ja kesäasukkaiden kesken.
Mikä minun elämäni oikein on?
Se ei ollut Suuri Uskoontuleminen. Enkelien torvisoittue ei laskeutunut taivaalta maahan, eikä Markku Suominen kilvoitellut suuren elämänkriisin keskellä lohtua korkeammalta olennolta hamuten.
Sen sijaan oli aivan tavallinen päivä. Suominen oli lääkäriystävänsä houkuttelemana Valamon luostarissa vaihtoehtoisen lääketieteen päivillä.
– Juttelin siellä monien munkkien kanssa ja osallistuin mielenkiinnosta jumalanpalvelukseen.
Paikalla oli myös luostarin silloinen johtaja, nykyinen Helsingin metropoliitta Ambrosius, jonka kanssa Suominen puheli useaankin otteeseen iltateellä.
– Sellainen pieni niksahdus minussa kai sitten tapahtui, ja ajattelin, että miksen ryhtyisi ortodoksiksi, kun se kaikin puolin tuntuu hyvältä, Suominen sanoo hymyillen.
Markku Suominen korostaa useaan otteeseen olevansa ”aivan normaali uskovainen”. Hän kieltää olevansa ”kiivas kirkkouskovainen” tai ottavansa uskon ”turhan vakavasti”.
– Minun on yksinkertaisesti hyvä olla ja elää tavalla, jolla elän. Ortodoksisuus on luonnollinen osa elämääni. Se ei törrötä arkeni keskeltä minkäänlaisena erillisenä kohotettuna elämänalueena.
Luterilaisesta ortodoksiksi kääntyminen ei lopulta ollut kovinkaan suuri muutos.
– Suurempi juttu olisi ollut, jos olisin kääntynyt vaikkapa muhamettilaiseksi.
Miten Suomisen elämä sitten oikein muuttui?
– No ainakin pääsiäinen on erilainen kuin ennen, Suominen naurahtaa.
Ortodokseille pääsiäinen on suuri juhla, jota edeltää 40 päivän paastoaminen. Suomisen mukaan kyse ei kuitenkaan ole mistään armottomasta ajanjaksosta, vaan paastoaja voi itse määritellä, mistä hän voisi luopua, jotta aikaa jäisi enemmän uskonasioiden pohtimiselle.
– Itselleni kyse on enemmänkin henkisestä paastosta, eikä siitä, että paastoaisin itseni laihaksi ja verettömäksi. Pysähdyn miettimään, mikä tämä minun elämäni oikein on, mitä siltä haluan ja mitkä asiat ovat minulle tärkeitä. Paaston aikana käännytään oman sisimmän puoleen ja pohditaan tavallista enemmän hengellisiä asioita. Pyritään pääsemään eroon turhista haluamisista ja stressistä. Viihdevälineiden käytön, tietokoneen ja television jätän usein paaston aikana minimiin.
Kaikki aistit avoimina
Suomisen puoliso, evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluva Leena Nummela kuvailee ortodoksisuutta luterilaisuutta arkisemmaksi, armollisemmaksi ja vähemmän suorittamiskeskeiseksi uskonnoksi.
– Ortodoksisuuteen kuuluu ilo ja hyväntuulisuus. Pidän esimerkiksi liturgian kerubiveisusta, jossa ihmistä kannustetaan luopumaan kaikista maallisista murheista.
Ortodoksinen jumalanpalvelus on myös tunnetusti varsin esteettinen.
– Se aktivoi jokaisen aistin. Suitsukkeet vetoavan hajuaistiin, laulaen suoritettu saarna kuuloon ja ikonien runsaus näköön, Suominen sanoo.
Leena Nummela käy tätä nykyä enemmän ortodoksisissa kuin luterilaisissa jumalanpalveluksissa. Paljon on tehty myös yhteisiä matkoja ortodoksisiin maihin. Viime kesänä käytiin Makedoniassa ihailemassa syrjäseuduilla sijaitsevien kirkkojen ikivanhoja ikoneita.
Markku Suominen heittää, ettei puoliso ole ”vielä” kääntynyt ortodoksiksi.
– Ei vaan. Ketään ei pidä näissä asioissa alkaa käännyttää. Kyllä näin isoihin elämänalueisiin liittyvät päätökset pitää itsestä lähteä, hän toteaa.
