Korkeimman hallinto-oikeuden päätös olla muuttamatta hallinto-oikeuden päätöstä, jonka mukaan Aapiskukon asemaakaavaa ei saa muuttaa, nostatti kiukkuisia puheenvuoroja valtuustossa. Toivoa ei silti heitetty kokonaan.
Päätös tarkoittaa sitä, että Aapiskukon mittarikentälle ei voida osoittaa kaavassa uutta paikkaa. Pirkanmaan Ely-keskus ei ole suostunut myöntämään polttoainemyynnille uutta ympäristölupaa, joten KHO:n päätös ajoi yrityksen toiminnan umpikujaan.
– Jos tämä ei ole törkeää niin ainakin erittäin inhottavaa toimintaa, kommentoi Jukka Kittilä (kesk.)
Hän sanoi suoraan toivovansa, että Ely-keskuksen valtaa karsittaisiin.
– Tässä menee hukkaan sekä rahaa että työaikaa. Meille painotetaan koko ajan, että kuntaa pitäisi kehittää, mutta miten näillä edellytyksillä kehität mitään? Kittilä ärisi.
Tero Ahlqvist (ps.) arveli, että jos juuri samana päivänä levinnyt huhu Tavase Oy:n tutkimusluvan kumoutumisesta pitäisi paikkansa, tilanne voi vielä muuttua. Häntäkin suututti Ely-keskuskuksen toiminta, jota hän nimitti mielivallaksi. Kunnan mahdollisuudet tukea yritystoimintaa viedään hänen mielestään tällaisilla keinoilla pohjille tilanteessa, jossa kunta tarvitsee yrittäjyyttä enemmän kuin koskaan.
– Uskon, että Neste hakee uutta lupaa. Ei tässä vielä kaikkea ole menetetty, Perttu Pohjanperä (vas.) tyynnytteli.
Viimeisimmät kommentit