Haltian Torpan penkit ovat lähes tyhjät heinäkuun ensimmäisenä lauantaina vähän ennen iltaseitsemää. Mutta kun Raija Vaaleri hihkaisee, että ”kaikki sisään, kohta ohjelma alkaa”, istuinpaikat täyttyvät, entisten kesien tapaan. Niin pääsevät alkamaan 33. Haltia-päivät.
Haltia-päivien juontajana toimi, jo lähes perinteiseen tapaan, Antti Nikkinen, joka toivotti yleisön lämpimästi tervetulleeksi.
Haltialla on joka kesä hiljennytty muistamaan vuoden aikana pois nukkuneita kyläläisiä ja mökkiläisiä, ja niin tehtiin tänäkin vuonna. Hiljaisen hetken jälkeen Päivi Kosonen lauloi Matti Rauhalahden säestämänä Mun sydämeni tänne jää niiden muistoksi, jotka eivät koskaan enää Haltialle saavu.
Haltia-päivien juhlapuhujaksi oli tänä vuonna saatu kylässä syntynyt ja siellä edelleen asuva Jani Körhämö.
Jani ei omien sanojensa mukaan aikonut pitää varsinaista juhlapuhetta, vaan oli miettinyt muutamia tärkeitä asioita, joita hän omasta kotikylästään halusi tuoda esille. Tärkeimmiksi asioiksi Haltiaa ajatellessa nousevat Janin mielestä koti, ihmiset ja metsä.
– Koti on tietenkin ensimmäinen asia, joka minulle tulee mieleen Haltiaa ajatellessani. Metsässä kuljen mielelläni, ja omia metsiä hoitaessani olen miettinyt, että ne ovat olleet täällä kauan ennen minua ja tulevat olemaan kauan minun jälkeeni.
Seuraavaksi ääneen pääsi juhlapuhujan isä, kylän puuhamies Tapio Körhämö, joka lauloi Kari Tapion esittämänä tutuksi tulleen laulun Taistelija. Kappaleen koskettavissa sanoissa sanotaan muun muassa näin: ”Jotkut arvet näkyy päälle, jotkut ei. Monta haavetta nuo vuodet silloin hautaan vei. Silti toivon näki jossain siintävän. Eikö kuuluis hälle hieman enemmän?”
Tapio halusi kunnioittaa laululla sotaveteraaneja, erityisesti sen takia, että tänä vuonna on kulunut 75 vuotta talvisodan ja 70 vuotta jatkosodan päättymisestä. Tapiota säesti Matti Rauhalahti, joka vastasi myös ohjelman jälkeisestä tanssimusiikista.
Marja Kärpänniemen lausumien runojen jälkeen pääsi ääneen Haltian kylän nuorempi sukupolvi, kun Anni Hakala ja Eveliina Virtanen esittivät kantele apunaan sikermän vanhoja iskelmiä, koska ”me ajateltiin, että te tykkäisitte”. Ja tykkäsihän yleisö!
Monipuolisen sikermän jälkeen Eveliina esitti äitinsä Päivin kanssa Juha Tapion koskettavan laulun Meillä on aikaa. Eveliina säesti tätäkin esitystä kanteleella.
Yllätysohjelmina kuultiin tänä vuonna Raija Vaalerin Hectorina laulama Ei mittään, 90-vuotiaan Ernesti Rantasen aina yhtä sydämeenkäyvä Tuhlaajapoika ja hieman kepeämpi kansanlaulu sekä Anneli Turusen hauska pikkutarina täydellisestä miehestä.
Haltia-päivien varsinaisen ohjelman päätti Antti Nikkinen kirjoittamallaan runolla, minkä jälkeen oli vuorossa vapaata toimintaa: kahvittelua, tanssimista ja ennen kaikkea jutustelua tuttujen kanssa. Sitä jatkuikin myöhäiseen yöhön.
Helteisen ja aurinkoisen päivän kruunasi vielä täysikuu, joka kauniina näyttäytyi viimeisille vieraille.
