Mummon murinat
Taas vanhat saivat elää nuoruuden muistoissa, kun katseltiin Seinäjoen tangojuhlia. Niitäkin on vietetty kolmekymmentä vuotta, vaan ei ole tullut käydyksi paikan päällä. Koska vaari ei tuntenut vetoa tanssiparketeille, niin tangon tahtiin ei ole mummo pyörähdellyt noin viiteenkymmeneen vuoteen.
Silti tango on ollut tälle ikäluokalle aina läheinen, Satumaat, Tulisuudelmat ja La Cumparsitat koskettavat yhä sielun sisintä, koska ne liittyvät herkkiin nuoruuden unelmiin. Valssikin toki kiehtoi, mutta kohtuudella.
Nykyajan rytmit eivät saa sydäntä värisemään. Musiikki on muuttunut, maailma on muuttunut. Voi olla, että mummoressu on jo pudonnut pois kyydistä, eihän mikään ole enää niin kuin ennen. Tätä asiaa piti oikein pohdiskella yhtenä yönä, kun ei kolotusten takia saanut millään konstilla unen päästä kiinni.
Kuinka erilaista kaikki on ollutkaan eri vuosikymmeninä jo mummonkin elinaikana. Puhutaan nyt vaikka näistä tekniikan ihmeistä: tuotantokoneet, autot, konttorivempaimet, puhelimet jne. Mitenkä esimerkiksi TV-sarjojen tekijät osaavat panna kaiken kohdalleen, jos pitää kuvata elämää, jossa edetään vuosikymmenestä toiseen?
Onko varmasti kauppaneuvoksen loistoauto ja viettelyn kohteena olevan sihteerin kirjoituskone samalle vuosikymmenelle sopivat? Onko taksimiehen radiopuhelin oikein, jos kyytiin pyrkivä tilaa hänet Sentraalisantran kautta? Ja muuta vastaavaa.
Ei kumma, jos usein kuvataankin vain ihmissuhdeongelmia makuuhuoneessa tai riitoja ravintolassa, ei tarvitse olla niin tarkka siitä, mikä vuosikymmen on menossa ja mikä kännykkämalli käytössä.
Puhelinalalla onkin muutos ollut nopeaa. Puhelunvälittäjän ammattia ei enää ole. Luopioisten kirkolla puhelinkeskuksen talo ( K-marketin nurkalla ) kävi tarpeettomaksi seitsemänkymmenluvun taitteessa.
Suomen viimeiset keskukset lopettivat Kolarissa, Pellossa ja Ylitorniolla 1980. Matkapuhelimet yleistyivät 1990-luvulla, lankapuhelinkin on kohta muinaismuisto.
Kuka tietää enää, mikä oli latoja? Taitaa olla lehtemme väkikin niin nuorta, ettei ole sellaista otusta nähnyt. Kirjapainoissa latojia oli vielä ainakin 1960–luvulla. Paperille kirjoitettu teksti ladottiin painokelpoiseen muotoon metalliladelmaksi. Valokuvistakin taisi olla lasiset kliseet.
Konttoreissa mekaaniset kirjoituskoneet pitivät kovaa meteliä, jos kymmenenkin tyttölasta teki hommiaan. Lyöntivirheitä ei auttanut tehdä, korjaaminen oli aluksi melko mahdotonta. Kun tietokoneet tulivat, oli sellainenkin ammatti kuin reikänauhanlävistäjä. Ei ole enää.
Tehdastöissä iso työntekijäjoukko sai ennen kärsiä melkoisesta metelistä. Nyt koneet kolkkaavat omin avuin, joku valvomossa seuraa, että kaikki sujuu.
Kaikkiin elämän käänteisiin löydetään helpotuksia. Puolison etsintäkin tapahtuu usein netissä. Jää monet työläät tanssireissut pois. Ihan istuviltaan kotioloissa voi löytää sen oikean. Sitten kun häät järjestetään, kutsut kulkevat helposti netissä. Koska kaikilla on jo tavaraa yli tarpeen, niin ilmoitetaan, että rahaa voi tallettaa lahjatilille. Niinpä häiden lahjapöytä voi olla pieni ja näppärä: ehkä siinä on vain pankin tiliote tyylikkäästi taivuteltuna. No ehkä sentään suurennetussa koossa, että summat tulevat kaikille selväksi.
Mymmeli
