Toukokuun 18. päivän ilta vuonna 1960 ja siihen liittyneet tapahtumat ovat painuneet lähtemättömästi Mauno Sinivuoren, silloisen 9-vuotiaan pojan mieleen. Oli jo sen verran myöhä, että Mauno oli menossa nukkumaan, kun naapurin Oiva tuli juoksujalkaa polkua pitkin Sinivuorille.
–Oiva ei meinannut ensin saada sanaa suustaan. Sitten häneltä pääsi: nyt se Aune antoi myrkkyä lapsille ja otti itsekin, Sinivuori kertasi Poltin pientilalla, tragedian tapahtumapaikalla, ruokataukoa pitäneille pyöräilijöille.
–Siitä paikasta äiti lähti polkupyörällä Pajulaan puhelimeen. Isä ja Oiva tulivat tänne, minä jäin mummun kanssa kotiin.
Oiva ja Mauno Sinivuoren isä löysivät Poltilta kolme ruumista: perheen äidin ja kaksi nuorinta lasta. Perheen kaksi vanhinta lasta olivat ottaneet myös äidin yskänlääkkeenä tarjoamaa myrkkyä, mutta olivat sylkäisseet sen pois oudon maun maistettuaan.
–Myrkky oli voimakasta. Oksennusta nokkinut kanakin kuoli.
Vähän julkisuutta
Poliisin ja lääkärin saapuminen Poltille kesti kauan kevätyönä 1960. Mauno Sinivuorelle ei uni tullut silmiin.
–Seuraavana aamuna isä toi ruumiit hevosella meidän pihaan. En ole varma, mutta arvelen, etten mennyt sinä päivänä kouluun, hän muisteli.
Koulussa perhesurmaa ei käyty mitenkään läpi, vaikka luokassa oli kaksi tyhjää pulpettia. Aamulehdessä tapahtumasta oli selostus yhden palstan levyisessä, parikymmentä senttiä korkeassa uutisjutussa.
–Media ei hehkutellut. Oli suorastaan kielletty kertomasta, vaikka tällaisia surmia tapahtui muitakin, Mauno Sinivuori taustoitti 55 vuoden takaista käytäntöä.
Miksi sitten Poltilla tapahtui se mikä tapahtui? Pientilan elämää seuranneet arvelivat perheen vaikeuksien ja yksinäisyyden johtaneen Aune-äidin masentumiseen ja lopulta mielen murtumiseen.
Poltin tilaa Vuorenkulmantien päässä omistavat nyt Olavi ja Merja Alanko.
– Tänne oli hyvä tulla, ei ollut mitään pahan karman tunnetta, Merja Alanko kertoi kyläpyöräilyyn osallistuneille.
