Vaikka olisi käynyt uimassa, pyöräilemässä ja juoksulenkillä, triathlonista ei tiedä mitään ennen kuin on kokenut, miten raskasta on hypätä uinnin jälkeen pyörän selkään ja miten mahdottomalta juoksu tuntuu pyöräilyn kangistamin jaloin.
Triathlonkisoissa ympärillä kauhovat kilpailijat muuttavat uinnin aivan uudeksi lajiksi ja rintanumero tuo suoritukseen oman adrenaliininsa. Maalissa useimmat osanottajat ovat voittajia: he ovat selvinneet isosta haasteesta.
Lauantaina 14. kertaa järjestetty Kukkia triathlon kannustaa kymmeniä sydänhämäläisiä ja seudun kesäasukkaita liikkeelle muulloinkin kuin kisaviikonloppuna. Jo pelkästään ajatus kylätriathloniin osallistumisesta motivoi lenkille. Tapahtuman kodikas ja kannustava meininki laskee osallistumisen kynnystä ja kasvattaa jokamiehen voittajan tunnetta.
Kukkia triathlon kasvattaa kuntoilijoiden lisäksi myös uusia kuntotapahtumia. Tapahtuman legendaarinen maine on levinnyt laajalle, ja innostanut muitakin perustamaan vastaavanlaisia kuntoilevan kansan juhlia.
Kukkia triathlonissa kiteytyy maaseudun omaleimainen meininki. Maalla voi harrastaa mitä vain, kun tarttuu itse toimeen. Jos haluaa esimerkiksi kokeilla rajojaan triathlonilla, sellaisen voi tehdä kotikylälle. Näin sai alkunsa vuodesta 2002 alkaen järjestetty Luopioisten tapahtuma.
Ensi viikonloppuna triathlon rantautuu Kangasalle. Tapahtuman isä Simo Hillo on hakenut parhaita puolia vastaavista tapahtumista ja tuonut ne Pikonlinnaan.
Kangasala triathlon sai lentävän lähdön, sillä heti ensimmäinen tapahtuma myytiin etukäteen täyteen. Vesijärveen sukeltaa 282 osanottajaa eli lähes yhtä paljon kuin Kukkiaan ennätysvuosina 2012 ja 2013. Tänä vuonna myöhästyneistä jää jo pohjia ensi vuoden osanottajalistoille. Tämä velvoittaa järjestämään tapahtuman myös tulevana vuonna.
Kiinnostus Kangasala triathlonia kohtaan ei ole syntynyt vahingossa, vaan määrätietoisella tiedotuksella. Enää ei riitä, että kiinnittää kisan alla lappuja puhelinpylväisiin ja maitolaitureihin. Tarvitaan nettisivut ja näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa. Kangasalan triathlon on ottanut uudet kanavat alusta alkaen luontevasti haltuun.
Kukkia triathlonin symboliksi on muodostunut Luopioisten ensimmäinen, viimeinen ja ainoa kunnanjohtaja Rauno Haapanen, joka on astunut viivalle joka vuosi. Nähtäväksi jää, tuleeko Heikki Salmelasta Kangasalan triathlonille vastaava legenda: Kangasalan valtuustoa pitkään johtanut Salmela pistää lauantaina numeron rintaan ja näyttää 66-vuotiaana nuoremmilleen mallia.
Kangasalla kuntosarjan osanottajista enemmistö on naisia. Myös Kukkia triathlonissa kehitys on ollut vastaavanlainen: ensimmäisinä vuosina naisia oli korkeintaan puolet miesten määrästä, mutta viime vuonna jo enemmän kuin miehiä. Myös kansan terveystilastot todistavat samasta ilmiöstä: keski-ikäinen mies alkaa olla siinä kunnossa, ettei enää voi turvallisesti tai terveellisesti lähteä edes lyhyen matkan kuntotriathloniin.
Sekä Luopioisten että Kangasalan triathlonissa on otettu mukaan myös lapset. Kangasalan kisassa numerolla yksi kilpaileva neljävuotias Siiri Liimatainen ei ole vielä varma, lähteekö uimaosuudelle kellukkeiden vai lötköpötkön kanssa. Hieman vanhempana lapset voivat testata, miten rahkeet riittävät aikuisten sarjassa. Näin kuntokansanjuhlat kasvattavat lajin pariin uusia harrastajia.