Valokuitu joudutti sähköjohtotyömaata

Tampereen Puhelin on luvannut, että Kankaanmaalle järjestyy valokuituyhteys elokuussa. Toistaiseksi yhteys toimii vain Onkitielle saakka, sillä osa kaapeleista on vielä kelalla. Sähköverkkoa maan alle kaivava Mikko Tiensuu Oy kiirehtii töitä Taustialantien varressa, jotta ensimmäiset yhteydet saataisiin toimimaan elokuussa.

Pälkäneen keskustan sähköjohtotyömaa on edennyt suunnitelmien mukaisesti. Tällä hetkellä kaapeleita kaivetaan myrskyiltä suojaan Taustialantien varressa. Koneet palasivat Taustiin Kantokylästä valokuitukiireiden vuoksi.

Tampereen Puhelin on kaupannut valokuituliittymiä monille Kankaanmaan teollisuusalueen yrityksille. Niillä on kiire saada yhteydet toimimaan, sillä vanhat kupariset puhelinlangat puretaan pois samalla kun sähköjohdot lasketaan pylväistä alas.

– Meillä on ollut vuosikausia laajakaista-asiakkaita Kankaanmaalla. Aktivoiduimme tarjoamaan yhteyksiä uusillekin asiakkaille, kun Pälkäneeltä kantautui valokuitutoiveita, yhteyspäällikkö Jussi Salonen kertoo.

 

Valokuitua yrityksille ja taloyhtiöille

Sähkö- ja valokuitukaapelia vedetään maahan Taustialassa.

Pälkäneläisyritykset huolestuivat yhteyksistään, kun ilmeni että sähköverkon maakaapeloinnin yhteydessä keskustan ulkopuolella puretaan pois myös vanhat kupariset laajakaistayhteydet. Yritykset eivät uskalla jättää liiketoimintaansa mobiiliyhteyden varaan, koska sen nopeus ja luotettavuus riippuvat muun muassa käyttäjämääristä ja olosuhteista.

Tampereen Puhelin vetää valokuitua Kankaanmaalle ja keskustaan.

– Tarjoamme yhteyksiä yrityksille ja taloyhtiöille, mutta emme yksittäisille kotitalouksille. Jos yritys on kovin kaukana Onkkaalantien varresta, niin laskemme tapauskohtaisesti, kannattaako yhteyttä lähteä kaivamaan yksittäiselle liittyjälle, Jussi Salonen sanoo.

Kunta rakennuttaa sähköjohtotyömaan yhteydessä valokuituyhteydet omiin toimipisteisiinsä. Lisäksi maahan kaivetaan putket, joihin valokuitua voidaan myöhemmin työntää.

Valokuituverkon rakentamista varten on päätetty perustaa yhtiö. Se ei kuitenkaan pysty tarjoamaan yhteyksiä tähän hätään, ja siksi Tampereen Puhelin on saanut Pälkäneeltä yritysasiakkaita. Lisäksi yrityksen edustajat ovat käyneet esittelemässä valokuitua taloyhtiöiden yhtiökokouksissa.

 

Luvat vesistön alituksiin

Sähköverkon maakaapelointi päästää Pälkäneen keskustan sähkökatkoksista. Verkko on entistä varmempi myös sen vuoksi, että virtaa päästään syöttämään mahdollisen vikakohdan ohi monesta suunnasta.

Viimeiset luvat sähköverkon rakentamiselle saatiin heinäkuun puolivälissä, kun aluehallintovirasto antoi luvan Kostianvirran alitukseen ja jätevedenpuhdistamolta Uutanankärkeen vedettävälle kaapelille.

Kostianvirran ali vedetään 140 metrin mittainen johto. Se porataan noin metri virran pohjan alapuolelle.

Jätevedenpuhdistamolta Uutanankärkeen vedettävällä kaapelilla on mittaa 750 metriä. Se upotetaan rannoissa ja alle kahden metrin syvyisessä vedessä pohjan alle. Yli kahden metrin syvyydessä kaapeli painotetaan pohjaan niin, että se pysyy paikallaan.

 

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?