Viikko sitten Kostianvirran rannassa järjestetty kimppakaraoke oli hieno tilaisuus upeassa paikassa. Esilaulajina toimivat kylän parhaat kyvyt ja huippumuusikot olivat harjoitelleet kappaleet viimeisen päälle. Elävän musiikin yhdistys oli rakentanut tuuliseen rantaan myös ammattitason äänentoiston.
Seuraavana päivänä pidetyt 1950-luvun iltamat Vilpolassa olivat monelle kesän kohokohta. Kotiseutuyhdistys Pälkäne-seura oli ideoinut pihan täydeltä nostalgisia kenttäpelejä ja muistoja herättävää ohjelmaa tanssilavalle.
Nuijan kesän perjantaina huipentaneeseen Sisua-tapahtumaan oli tehty jopa oma Sisu-juoma kuusenkerkästä ja tervasta. Salissa niitä oli tyrkätty ”piilopulloiksi” halkopinoon. Muutkin ruuat ja salin somistus oli toteutettu teeman mukaisesti. Marketta Vaismaa oli valmistellut antoisan ja hauskan paneelikeskustelun aimokokkolamaisella tarkkuudella. Pälkäneen Suomalainen Nuija oli hankkinut huippuesiintyjät ja korvia hivelevän upeat soundit.
Suomipoppia suvi-illassa, 50-luvun iltamat ja Sisua-tapahtuma olivat kesän kohokohtia Pälkäneen keskustassa. Upeat tilaisuudet eivät saaneet väkeä liikkeelle aivan huippukesien tapaan, mutta mukana olleille ne tarjosivat mahtielämyksiä.
Omaleimaisilla tapahtumilla sopii ylpeillä maailmalla. Harvalla isommallakaan paikkakunnalla saadaan aikaan yhtä laadukasta.
Tosin myös Onkkaalan kesä on heinäkuun puoliväliin saakka varsin hiljainen. Osasyy tähän voivat olla juuri täydellisyyttä tavoittelevat huipputapahtumat. Niiden vuoksi muut saattavat kuvitella, että kaikkien pitää tehdä yhtä hienoa.
Pikkukylät ovat pullollaan esimerkkejä kotikutoisista tapahtumista. Ja uusia syntyy sitä mukaa, kun joku keksii.
Jos Kuhmalahden viimeisellä peräkylällä päätetään pyöräillä Pajulaan tutustumaan sen menneisyyteen ja nykypäivään, mukaan lähtee 80 kyläläistä ja kesäasukasta sekä radio. Kangasalan keskustassa vastaavan saisi järjestää itsekseen.
Jos pidettäisiin Puutikkalan tai Haltian kykykisa, tapahtuma veisi koko illan. Mutta kynnys nousee, kun tullaan keskustaan. Harva uskaltautuu kulttuuritalolla pöydän taakse asettuneen raadin eteen.
Tapahtumia on mukavampi järjestää ja niitä syntyy enemmän, kun rima ei ole liian korkealla. Kuntakeskuksissa tarvittaisiin lisää Anja Virran kaltaisia esimerkkejä.
Entinen opettaja avasi kotinsa ovet ja esitteli vuosien varrella keräämiään taideteoksia sekä niiden tarinoita. Tapahtuma kiinnosti netin kautta tuhansia ja teosten äärellä kierteli 150 ihmistä.
Virran taidenäyttely on esimerkki siitä, miten jokainen voi pistää itseään likoon ja järjestää hauskaa koko kylälle. Jokaisella on joku kyky, harrastus tai intohimo, jonka ympärille voi rakentaa tapahtuman. Hauska idea ja innostus riittää, puitteiden ja spektaakkelin ei tarvitse olla stadionmittaluokkaa.
Jos rima on liian korkealla, ihmiset eivät uskalla laittaa itseään likoon. Ja kun mennään tarpeeksi suurelle paikkakunnalle, väki ei enää lähde edes katsomaan, kun muut pistävät itseään likoon. Mieluummin tyydytään tositelevisioformaatin rajoissa tapahtuvaan toisten heittäytymiseen, joka muuttuu yhteisölliseksi sosiaalisen median avulla.
