Valon vangitsija

Kilpisjärvi. Kuva Juha Majala
Säkylän varuskunnassa työskentelevä upseeri Juha Majala sanoo kasvaneensa luonnon ihailijaksi jo lapsena. Omakuva on otettu Ropitunturilla.

Pälkäneen pääkirjasto arkin Arkin näyttelytilassa on elokuun ajan esillä Huittislaisen harrastajavalokuvaajan, Juha Majalan valokuvanäyttely nimeltä Valloittava luonto. Näyttelyn 38 kuvaa on otettu eri puolilla Suomea, eri vuodenaikoina ja erilaisista kohteista, mutta niitä yhdistävä tekijä on taidokas valon käsittely.

– Valaistus on tärkein, se muotoilee kuvan. Kuvaan mieluiten aamu- tai iltavalaistuksessa, sillä keskipäivän valo on vaikea, kirkas ja kova. Sillä harvemmin saan sellaisia kuvia, joista itse pidän, Majala sanoo.

Juha Majala on ammatiltaan upseeri ja kuvaa vain vapaa-aikoinaan. Luonto oli hänelle erityisen läheinen jo lapsena, ja innostus vain voimistui teini-iässä. 16-vuotiaana hän sai ensimmäisen oman kameran, ja sen jälkeen luontokuvaus on ollut jatkuva harrastus.

Kun hän parikymmentä vuotta sitten piti edellisen näyttelynsä, elettiin vielä filmiaikaa ja koko valokuvauksen maailma oli toisenlainen kuin nykyään.

– Digikuvaus on muuttanut tätä harrastusta ratkaisevasti. Talvella sen erityisesti huomaa, kun hämärissä valaistuksissa pystyy ottamaan kuvia, jollaisista ei ennen voinut haaveillakaan, Majala toteaa.

Vähän julkisuutta

Heinuvaara. Kuva Juha Majala

Juha Majala on esiintynyt valokuvineen vaatimattomasti julkisuudessa.

– Olen silloin tällöin osallistunut johonkin kilpailuun; joskus on tullut menestystä, joskus ei. Kilpaileminen on joka tapauksessa sivujuonne tässä harrastuksessa. En kuvaa koskaan kilpailuja varten, hän sanoo.

Kuvien julkaiseminen ja näyttelyn kokoaminen ovat silti tärkeitä näkyvyyden takia. Katsojien palautteella on merkitystä. On hyvä kuulla, miten toiset näkevät kuvat ja mitä he niissä kohtaavat.

Sitä paitsi:

– Kun itse arvostan luontoa niin paljon, ajattelen, että kuvieni kautta voin välittää sitä muillekin.

Vaikka Majala ei ole halukas äänekkäästi  rummuttamaan menestymisiään, hän haluaa luonnollisesti kehittyä kuvaajana.

– Olen  vähitellen hankkinut parempaa kalustoa, ja haluan tietysti kaikin tavoin edistyä harrastuksessani. Ajattelen, että kuviani voisi joskus julkaista joko kirjassa tai muualla, hän kertoo.

Majala sanoo uskovansa edelleen fyysiseen kuvaan,  vaikka digitaalisuus kuinka valtaa alaa.

– Kuvien käyttö ei oikeastaan vähene, vaikka se muuttaa muotoaan: nykyäänhän on esimerkiksi muotia tehdä erilaisia kuvaesineitä, astioita, vaatteita ja kaikenlaista Majala pohtii.

Hän huomauttaa, että näyttely tai kuvakirja on katsojalle välttämättä toisenlainen elämys kuin satojen kuvien selaaminen tietokoneen ruudulla. Näyttelyssä  näkee vain tiettyjä valittuja kuvia, joissa johtava ajatus tiivistyy. Vuosikymmenien aikana Majala on kuvannut niin paljon niin erilaisilla seuduilla, että aineistosta saisi koottua monta teemanäyttelyä.

– Tämän nykyisen näyttelyni rajasin sillä tavoin, että otin mukaan vain Suomessa otettuja luontokuvia, hän kertoo.

 

Hetken näppäilijä

Juha Majala sanoo olevansa ajallisesti hetken näppäilijä. Hän viihtyy luonnossa ja pitää aina kameran mukanaan; usein kohteet osuvat eteen sattumalta.

Apollo. Kuva Juha Majala

– Kuvaan, kun ehdin ja kuvaan sitä, mitä on kuvattavissa. Sellaiseen en ole ryhtynyt, että odottelisin piilossa tuntikausia kohteitani. Siksi kuvissani on eniten maisemia tai sitten helposti kuvattavia otuksia kuten hyönteisiä tai perhosia, hän selittää.

Valloittava luonto -näyttelyyn sisältyy joka tapauksessa otoksia myös linnuista ja muista eläimistä. Välillä Majala  on kuvannut pilke silmäkulmassa, tai sitten luonto on vain osoittanut hänelle omaa huumoriaan.

– Eläinkuvien kohteet ovat enimmäkseen sellaisia, jotka ovat  sattuneet sopivasti kohdalle. Joskus ihan kirjaimellisesti: olen pysäyttänyt auton kesken ajomatkan ja näpännyt kuvan kohteesta tien varrella, hän kertoo.

Majalan parhaat kuvat  ovatkin taidokkaita hetken vangitsemisia, joissa kuvauskohde ja valo on pysäytetty juuri oikealla hetkellä  suhteessa toisiinsa. Sekä kohteet että valaistukset ovat suomalaiselle katsojalle sinänsä tuttuja elementtejä, mutta ajoitus tekee niistä ainutkertaisia.

 

Kiikan sumuaamu. Kuva Juha Majala