Mummon murinat
Tulipa käydyksi yhden serkun syntymäpäivillä toisella puolen Suomea. Oli isot juhlat. Päivänsankari oli menestynyt monella kentällä, joten puheita pidettiin. Ihan asiallinen mies se serkku, ei sen puoleen. Ei hän itse kovasti pitänyt ääntä itsestään, mutta muut kyllä pitivät.
Allekirjoittanut, vaatimattomasti menestynyt mummo Sydän-Hämeestä, yritti olla hissun kissun sivummalla. Vaan pakosta siinä joutui juttusille muitten vieraitten kanssa. Yksikin naisihminen riensi halailemaan ja haikailemaan, että voi kun kiva tavata, ei ole nähty kymmeneen vuoteen. ”Voi, mitä sinulle kuuluu?” hän hihkui. Sillä aikaa, kun mummo yritti miettiä jotakin kohtuullista sanottavaa omista ja perheensä kuulumisista, toinen alkoi heti kertoa oman jenginsä saavutuksista. Ei juuri taukoja pitänyt, kun esitteli miehensä uraa. Myös heidän ainoa perillisensä oli menestynyt hyvin, väitöskirjaa väsäsi. Miniä on hyvästä suvusta, lastenlapsetkin fiksuja: yksi urheili, toinen soitti pianoa.
Eikä tämä ollut ainoa henkilö, jonka kanssa siinä synttärisuhinoissa joutui puheisiin. Tuntui, että kaikki olivat säilyttäneet läpi vuosikymmenten ulkonäkönsä hyvänä, terveyskin oli monella ihan ekstra priimaa. Masennus hiipi mieleen, kun ei itsellä ollut isommin kehuttavaa: kunto enintään kohtuullinen, ulkonäkö ala-arvoinen eikä uraputkikaan ole ollut kehuttava.
No juhlista selvittiin elävänä. Kun taas muutama viikko menee, niin himmenee muisto menestyvien ja erinomaisten sukulaisten kohtaamisesta.
Eihän se ollut suinkaan ainoa tilaisuus, jossa on tuntenut itsensä epäkelvoksi muitten joukossa. Onneksi täällä Hämeessä ihmiset yleensä aika vähän leuhkivat omilla suorituksillaan, lastensa menestyksellä, vävyjen ja miniöitten korkealla tasolla.
Näin vanhana on jo muutenkin tullut levollisemmaksi tuon itsensä kehumisen suhteen. Sekin on hyvä, kun ei näillä vuosin enää tarvitse olla työpaikalla eikä tarvitse kilpailla siitä, että saavuttaisi esimiehen suosion. Kotosalla saa olla väsynyt vanha eukko. Ei tarvitse pitkin päivää ehostaa itseään, ja voi rauhassa heivata isommat hymyilyt ja makeilut.
Sekin on hyvä, ettei tarvitse harjoittaa kilpalaulantaa politiikan kentillä. Se ei varmaan olisi helppoa hommaa. Moni yrittää saavuttaa epätoivoisesti menestystä eikä aina harkitse kunnolla, mitä tulee puhuneeksi tai nettiin kirjoitelleeksi. Sääliksi käy sekin Olli Immonen. Sattui kirjoituksensa pahaan saumaan, kun oli heinäkuista uutispulaa.
Yhdysvalloissa eräs Donald Trump, republikaanien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä miljardööri, puhuu suurille kansanjoukoille ja TV-kameroille paljon rajumpaa tekstiä. Amerikoissa ei tarvitse uutena asiana tuoda esiin monikulttuurisuutta, koska USA on koko olemassaolonsa ajan ollut kansojen sulatusuuni.
Mymmeli
