Luopioisten ensimmäiset teräsmiehet

Kilpailijat arvioivat itse uintivauhtinsa ja kahlaavat veteen sen mukaisessa järjestyksessä. Kuva: Reetta Heikkilä.

 

Jani Körhämö valittelee, etteivät voimat riittäneet pyöräosuudella, ja sen jälkeen juoksu oli melkoista selviytymistaistelua. Kuva: Reetta Heikkilä.

Jani Körhämöstä ja Jussi Ruljasta tuli ensimmäisiä luopioislaisia, jotka ovat selvittäneet täyden matkan triathlonin. Haltialla asustava Jani Körhämö käytti Kalmarin Ironman -kisaan aikaa 12.27.51. Aitoolaiselta Jussi Ruljalta kului 3,8 kilometrin uintiin, 180 kilometrin pyöräilyyn ja maratonjuoksuun (42,195 kilometriä) aikaa 13.10.31.

Pälkäneeltä löytyy ennestään pari teräsmiestä: Santeri Leeve on selvittänyt täyden matkan kisan kahdesti ja lonkkaleikkauksen jälkeen itsensä triathlonkuntoon laittanut ”varaosateräsmies” Petri Oksman kertaalleen.

Jani Körhämö ja Jussi Rulja kirjauttivat nimensä teräsmiesten harvalukuiseen joukkoon Ruotsissa. Kalmarin kisa kuuluu Ironman-sarjaan, ja sen kärki saa osanotto-oikeuden Havaijilla käytävään lajin kuninkuuskisaan. Tänä vuonna voiton vei Ruotsin Patrik Nilsson ajalla 8.08.51.

– Eliittisarja lähtee viisi minuuttia ennen muita erikseen. Käsittämätöntä vauhtia pitävien ammattilaisten perässä lähtee monentasoisia harrastajia, jotka uskovat selviävänsä urakasta alle 16 tunnin enimmäisajan, kaksikko kertoo.

Kalmarin kisaan otetaan 2700 osanottajaa.

– Ajattelimme, että jos lähdemme yrittämään triathlonia, niin eiköhän mennä sitten oikeaan Ironman-osakilpailuun. Ratkaisu piti tehdä vuosi sitten, kun ilmoittautumisaika alkoi, sillä kisa täyttyy päivässä.

 

Meren aallokko yllätti uintiosuudella

Jani Körhämö selvitti triathlonin ajassa 12.27.51

Luopioisten molemmat teräsmiehet lähtivät triathlonurakkaan juoksutaustalla, joten kovin työ piti tehdä uinnin kanssa.

– Osallistuin syksyllä Kuohussa triathlonuintikurssille ja kävin talvella uimassa. Keväästä alkaen poljin, ensin maastopyörällä ja kun kelit kuivuivat niin maantiepyörällä. Jälkikäteen ajatellen pyöräilyä olisi voinut tehdä vielä enemmän, Jani Körhämö sanoo.

Hän sai uintinsa hyvään malliin ja selvisi tavoiteajassa mantereen ja Öölannin välissä suoritetusta uintiosuudesta.

– Aallokko vähän ihmetytti tällaista sisävesien poikaa. Meressä keinui kuin lastu laineilla, ja uintitekniikan sai suosiolla unohtaa. Matkalla tuli myös vähän ylimääräisiä lenkkejä, sillä aallokossa oli vaikea suunnistaa.

Myös pyöräilyosuudella Körhämö pysyi aikataulussa. Hän joutui kuitenkin pyörän selässä turhan koville, ja se kostautui juoksussa.

– Pyöräily on minulle vaikea laji, koska reisissä ei ole tarpeeksi paukkuja. Nyt jalat olivat pyöräilyn jäljiltä aika tyhjät, ja juoksu meni melkoiseksi rämpimiseksi ja selviytymiskamppailuksi. Mutta maaliin asti selvisin, ja se oli pääasia.

Jani Körhämö ui 3,8 kilometrin matkan ajassa 1.24. 180 kilometrin pyöräilyyn hän käytti aikaa 6.20 ja maratoniin 4.28.

– Onhan reilun 12 tunnin suoritus kestoltaan aivan älytön. Ei siinä auta miettiä, paljonko on vielä matkaa jäljellä, vaan antaa vain mennä, Körhämö sanoo.

Hän uskoo, että juoksu pysyy jatkossakin päälajina, muttei pidä mahdottomana, etteikö vielä joskus löytäisi itsensä triathlonkisan lähtöviivalta.

– Nyt pitää kuitenkin ottaa hetken aikaa rauhallisemmin. Ensin varmaan lyhyt uintilenkki ja sitten pikkuhiljaa hölkkäämään.

 

Pyörällä kaatunut Rulja loukkasi polvensa

Jussi Rulja pystyi pitämään uinnin rauhallisena ja pääsi hyvävoimaisena pyörän selkään. Kuva: Reetta Heikkilä.

Noin vuoden triathlonurakka monipuolisti sekä Körhämön että Ruljan harjoittelua.

– Juoksumäärät pienenivät, kun mukaan tuli uintia ja pyöräilyä, sillä se on rajallinen määrä, mitä työpäivän jälkeen ehtii ja jaksaa treenata, Jani Körhämö sanoo.

Jussi Rulja sanoo, että uudet lajit toivat mukavaa vaihtelua juoksupainotteiseen harjoitteluun. Viime kuukausina hän ei kuitenkaan päässyt treenaamaan aivan suunnitelmien mukaan, koska kesä on sesonkiaikaa luonto- ja liikuntaelämyksiä tarjoavalle yritykselle Ruljanssille.

– Etukäteen hieman hirvitti, että mitenkähän miehen käy, Rulja myöntää.

– Otin tavoitteeksi selvitä maaliin – ja mielellään vielä niin, että matkanteosta pystyisi nauttimaan.

Ensimmäinen tavoite täyttyi puhtaasti, ja toinenkin pääosin.

Kalmarin Ironman -kisaan lähdetään letkana. Kilpailijat arvioivat oman uintiaikansa, ja asettuvat sen mukaiseen lähtöryhmään. Ajanotto ei käynnisty lähtölaukauksesta, vaan siitä, kun jalkaan kiinnitetty siru ohittaa lähtöviivan. Letkalähdöstä huolimatta siltojen alla syntyy ruuhkaa, ja kilpailijat saavat väistellä nyrkkejä ja jalkoja.

Jussi Rulja sanoo, että kanssakilpailijoita suurempi haaste oli meren aallokko.

– Kukkialla ei ollut tottunut aivan samanlaisiin tuuliin ja aaltoihin. Siinä sai hetken aikaa miettiä, miten tällaisissa oloissa mennään, mutta pian siihenkin tottui.

3,8 kilometrin uintiosuus kauhotaan yhtenä lenkkinä. Matkan toinen puolisko oli jo suojaisempaa. Rulja pystyi pitämään uintinsa rauhallisena ja pääsi hyvävoimaisena pyörän sarviin. Alkumatkalla hän kuitenkin kaatui ja loukkasi polveaan. Mies ei kuitenkaan antanut haavan haitata matkantekoaan.

 

Huippujärjestelyt ja mahtitunnelma

Jussi Rulja kaatui pyöräilyosuuden alussa ja taittoi matkaa polvi verillä. Kuva: Reetta Heikkilä.

Triathlon oli Jussi Ruljalle ensimmäinen kisa muutamaan vuoteen.

– Olin ensimmäisellä maratonilla Luopioisten maratoonareiden kanssa vuonna 2008. Sen jälkeen innostuin treenaamaan entistä ahkerammin. Mutta ajauduin ylikuntoon, kun lähdin viisi vuotta sitten Vierumäelle opiskelemaan. Se katkaisi harjoittelun melkein vuodeksi.

Tämän jälkeen Rulja on osallistunut pariin kertaan Vierumäen 24 tunnin hiihtoon, mutta triathlon oli hänelle aivan uusi aluevaltaus.

Kalmarin kisa teki vaikutuksen polkujuoksu- ja maastopyöräkisoja Sappeen ja Laipan maastossa järjestävään mieheen.

– Suomessa en ole kohdannut vastaavaa sen paremmin järjestelyiden kuin tunnelmankaan osalta. Järjestelyissä oli mukana mahdoton joukko talkooporukkaa, ja osanottajista pidettiin hyvää huolta vielä maaliintulon jälkeenkin: jokainen sai henkilökohtaisen opastajan, joka johdatteli suihkuille ja ruokailuun. Matkalle oli rakennettu lavat, joissa katsojat pitivät tunnelmaa ja kannustivat kilpailijoita.

Jussi Rulja ui 3,8 kilometrin matkan ajassa 1.50. Pyöräosuuden hän selvitti ajassa 6.39 ja maratonin 4.25.

Jussi Rulja käytti triathlonin päätteeksi juostuun maratoniin vajaat 4 tuntia 25 minuuttia. Kuva: Reetta Heikkilä.