Lähes puoli vuotta kestävä piispantarkastus alkoi Pälkäneellä viime sunnuntaina messulla, kirkkokahvilla ja piispan kuulemistilaisuudella, jossa seurakuntalaiset, seurakunnan työntekijät ja luottamushenkilöt sekä yhteistyökumppanit saivat kertoa mielipiteensä ja kehittämisehdotuksensa.
Keskustelutilaisuuteen osallistuivat Tampereen hiippakunnan piispa Matti Revon lisäksi lääninrovasti, Kangasalan kirkkoherra Seppo Jarva sekä konsultti Juha Mattila.
– Nykyinen piispantarkastus ei ole painoarvoltaan niinkään tarkastus kuin mietintätilaisuus, jossa pohditaan, mikä on tehtävämme ja tarkoituksemme, ja miten voisimme niitä yhdessä kehittää, piispa Repo määritteli.
Sen vuoksi seurakuntalaisia haluttiin kuulla tarkastuksen aluksi – tammikuun lopulle asti on aikaa pohtia ja työstää heidän ehdotuksiaan. Talous ja hallinto tarkastetaan erikseen tuomiokapitulin virkamiesten toimesta.
Varsinainen piispantarkastus pidetään 22.–24. tammikuuta 2016.
Kaikki kysyivät yhtä aikaa
Piispantarkastus alkoi eräänlaisella rajojen rikkomisella, sillä ensimmäiseksi läsnäolijoita kehotettiin kirjoittelemaan seinille.
Konsultti Juha Mattila esitteli uuden keskustelumetodin, jonka avulla kahteen ja puoleen tuntiin rajattu aika saatiin riittämään useammalle kysymykselle kuin periteisellä suullisella kysymys-vastaus -menetelmällä. Nopeus johtui siitä, että kaikki saattoivat esittää kysymyksensä lähes yhtä aikaa.
Seurakuntatalon eteisen seinät oli tarkoitusta varten verhottu suurilla paperilakanoilla, joihin sai kirjoittaa anonyymisti kysymyksiä, kehittämisehdotuksia, moitteita ja kehuja. Lisäksi jokainen sai merkitä rasteilla toisten kirjoittamia lauseita, joista tunsi olevansa samaa mieltä.
Kirjoittamiskierroksen jälkeen viestit koottiin yhteen ja jaettiin aiheen mukaan seurakunnan hallinnon vastuu- ja työryhmien käsiteltäväksi.
Piispan ja lääninrovastin kanssa yleisiin seurakunnan elämää, hallintoa ja taloutta koskeviin kysymyksiin vastasivat kirkkovaltuuston puheenjohtaja Juhani Järvinen, kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Kirsi Urkko sekä kirkkoherra Jari Kemppainen.
Piispalle esitettiin myös kysymyksiä kirkon suhtautumisesta muslimeihin sekä tasa-arvoiseen avioliittolakiin.
Paikan päällä kirjoitettujen kysymysten lisäksi palautetta oli mahdollista antaa sähköpostilla jo ennen tapahtumaa.
Huumoria ja hyvät saarnat
Neljästä kysymyspaperista se, jossa pyydettiin kertomaan hyviä ja toimivia asioita seurakunnasta, tuli ylivoimaisesti täysimmäksi. Se oli jopa hieman yllättävää, kun suomalaiset yleensä suosivat mahdollisuutta valittaa ja kannella nimettömästi.
Jos suuria ristiriitoja on olemassa, niistä ei ainakaan kirjoitettu mitään seinille.
Seurakunta sai kehuja niin kuoroista, musiikista, hyvistä vapaaehtoistyöntekijöistä, kerhoista ja nuorten toiminnasta kuin hyvästä kirkkoherrastakin.
Saarnoja kiitettiin, ja yhdessä kommentissa mainittiin erikseen huumori, joka ei aina tule mieleen seurakunnan asioista puhuttaessa.
– Tästä seurakunnasta välittyy lämmin, iloinen ja yhteisöllinen tunnelma, joka lämmittää mieltä, piispa Repo totesi.
Hän kertoi arvostavansa erityisesti vapaaehtoistyön runsautta. Jatkossa yhä useammat seurakunnan toimintamuodot voivat säilyä vain aktiivisten maallikkojen turvin, ja piispan mukaan Pälkäneellä ollaan sillä tiellä huomattavasti pidemmällä kuin monissa muissa seurakunnissa.
Silti vapaaehtoisia tekijöitä tarvitaan ja kaivataan lisää, ja joissakin kommenteissa kehotettiin erityisesti huolehtimaan, että he jaksavat ja viihtyvät työssään.
Sanojen loput hukassa
Seinille kirjoitettu kritiikki oli kaiken kaikkiaan huomattavasti laimeampaa kuin kiitokset. Sen perusteella Pälkäneen seurakunnan suuria ongelmia ovat esimerkiksi äänentoiston laatu kirkossa sekä se, että paikkakunnalla järjestetään paljon päällekkäisiä tapahtumia.
Yleisesti toki todettiin ongelmaksi esimerkiksi talous, mutta viestin kirjoittaja ei eritellyt tarkemmin havaitsemiaan vaikeuksia.
– Meillä on liikaa kiinteistöjä, kun hoidettavana ovat kahden seurakunnan rakennukset, Juhani Järvinen totesi karuun sävyyn.
– Seurakunta pienenee noin sadalla hengellä vuodessa, mikä tarkoittaa sellaista tulojen vähennystä, että jostakin on pakko tinkiä: joko kiinteistöistä tai henkilökunnasta tai jostakin kolmannesta, kirkkoherra Kemppainen vahvisti.
Tapahtumien päällekkäisyyden torjumiseen tarvitaan yhteistyötä yli seurakunnan oman organisaation, mutta äänentoistomurheeseen jumalanpalveluksen ja musiikin vastuuryhmän edustaja Aimo Kokkola vastasi rauhoittavasti, että se on vain koulutuskysymys.
– Sanojen lopuistakin alkaa saada kirkossa hyvin selvää, kunhan kaikki puhujat harjoitetaan käyttämään uutta äänentoistojärjestelmää, hän lupasi.
Yhtenä kehittämistoiveena oli, että jumalanpalvelusten aikana järjestettäisiin lapsille omaa opetusta. Pastori Juha Kankaristo vastasi, että pyhäkoulua tai vastaavaa toimintaa ollaan parhaillaan suunnittelemassa.
Myös raamattuopetusta, nimenomaan pieniä opetusryhmiä kaivattaisiin lisää. Hieman yllättävästi toivottiin Vanhankirkon kattamista, ja toive keräsi peräänsä pitkän rivin kannatusrasteja.
Onko raja-aita olemassa?
– Kirkolla ei ole virallista suhtautumistapaa muslimeihin eikä muihin eriuskontoisiin ryhmiin. Kristityn tehtävä on edustaa Kristuksen rakkautta kaikille ihmisille ja suhtautua heihin kunnioittavasti, hän neuvoi.
Pälkäneen emäseurakunnan ja Luopioisten kappeliseurakunnan erillisyys oli yksi niistä huolista, joita seinäkirjoituksissa oli ilmaistu. Se johti keskusteluun siitä, onko raja-aitaa olemassa ja pitäisikö se kaataa. Tarkoittaako erillisyys joillekuille samaa kuin eriarvoisuus?
– Missä raja-aita tulee ilmi? piispa Repo tiedusteli, mutta vastauksista ei käynyt tarkasti ilmi, mitä kommentin kirjoittaja oli tarkoittanut.
Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Juhani Järvinen totesi, että kun on kaksi kirkkoa, kummankin puolen väki käy omassaan.
– Muuten emme enää pidä omistamme kiinni kuten seurakuntaliitoksen alkuvuosina. Olemme nykyään yhtä, Järvinen arvioi.
Kirsi Urkko valitteli sitä, että jumalanpalveluselämässä kohdataan harvoin. Muut toimijat kuin seurakunnan päättäjät tapaavat toisiaan hänen mielestään liian harvoin.
Lääninrovasti Seppo Jarva ehdotti yhdeksi ratkaisuksi jumalanpalvelusten eriaikaistamista, mistä on Kangasalla hyviä kokemuksia.
– Jos jumalanpalveluksia ei pidetä molemmissa kirkoissa samaan kellonaikaan, ihmiset saavat ainakin mahdollisuuden käydä eri kirkoissa, hän totesi.
Piispa Repo muistutti, että halu pitää kiinni paikallisesta identiteetistä on ymmärrettävä. Aivan kaikkea ei ehkä tarvitsekaan yhtenäistää, hän arveli.
