Keskiajan Ranskan ja Englannin ökylinnojen pihapiireistä lähti rahvaankin pariin leviämään kallis, työläs ja nykyään erittäin epäekologiseks muuntunut muoti, villitys, vitsaus, niin sanotut hoidetut pihanurmikot. Siinä on Suomenkin hallitukselle oiva ja todella aiheellinen verotuskohde: niittonurmikot ja motoroidut leikkuukoneet. Suomessa ja etenkin koko maapallon mitassa niiden kokonaisenergian ja ainesten kulutus lannoituksineen, kasteluineen, kaikkineen on suunnaton. Siihenkään ylellisyyteen ei ihmiskunnalla oikeasti ole varaa. Jalka- ja käsikoneet kuitenkin kuntoiluvälineinä suvaittakoon.
Viksut japanilaiset ovat jo kauan oivaltaneet kaunistaa kartanoitaan helppohoitoisilla, monimuotoisilla sammalilla. Etenkin varjoisilla, kosteilla, niukkaravinteisilla tai happamilla mailla sammalet usein aivan itsestään vallan saavat ja hyvä niin. Annetaan värikkäiden, pehmoisten sammalmattojen maisemaa kaunistaa. Konsaan ei leikata, pörrätä tarvii.
Suomessa kasvaa 900 erilaista, erilaisissa oloissa menestyvää sammallajia. Niiden lähes näkymättömiä itiöitä leijjailee kaikkialle. Teidänkin pihaanne saattavat soveliaimmat itsestään etsiytyä, asettua. Sammalten siirto-, kasvatus- ja hoito-ohjeitakin toki olemassa on.
Maaperää jos sammalille valmistaa tahtoo, kuorittakoon pois ravinteikas humus ja multa. Tilalle tuotakoon huuhtoutunutta hiekkaa. Jotkut puutarhurit ruokkivat sammalia ja jäkäliä laimeella piimällä tai pilsnerillä kerran kesässä. Olvi ja Valiokin voisivat omat, juomakelpoiset sammalmehunsa kehitellä. Tienrakennuslaitostenkin sopii tienvieripeitteinä sammalia suosia sekä raskaat niittokoneensa kevytrakenteisiks piimä- ja pilsneriruiskuiks vaihtaa.
Mikko Kiio
Kangasala
