Ani harvoin saa muusikko nousta festivaalilavalle esiintymään maalaistalon pihapiirissä viljapellon vierellä ja vain runsaan kivenheiton päässä lähimmästä järvestä. Edes sellainen muusikko, jolta tiedetään luonnonläheisen kantrimusan taittuvan.
– Hieman samankaltainen fiilis kuin Mallusjoen Takinkääntöviikoilla soittaessa. Siellä maisemaa hallitsi punainen iso talo, Kangasalan Raikussa viime lauantaina järjestetyn R3-festivaalin päälavan korkannut Jere Ijäs tuumaili.
Raikku rokkaa ja rakastaa -sloganin pohjalta Riku-Sippo Uotila tukijoukkoineen on pystyttänyt monena kesänä kotipaikkaansa Peltolan tilalle juurimusiikkipippalot yksityistilaisuutena. Tällä kertaa tapahtuma laajennettiin yleiseksi musajuhlaksi, jonne myytiin pääsylippu kenelle tahansa.
Jere Ijäksen ja taustabändinsä osa ei ollut helppo. Festariavaukseen mennessä paikalle saapui järjestyksenvalvojien ja ruoka- sekä juomamyyjien lisäksi vain parikymmentä kuulijaa. Yhtyeen kantri- ja folkrock-voittoinen sointi oli kuitenkin verevää, ja biisintekotaitonsahan Ijäs osoitti jo kymmenkunta vuotta sitten tehdessään silloisen Universe-bändinsä kanssa Poko-yhtiön leivissä pari albumia.
– Sittemminkin on musahommaa riittänyt. Omalla nimelläni on tullut ulos kaksi albumia, mutta esimerkiksi tälle kesälle tämä Raikun-keikka oli ainoa laatuaan. Ensisijaisesti minua nimittäin työllistävät useat muut kokoonpanot, Ijäs kertoi.
Ja kokoonpanojahan riittää. Esimerkiksi Jonna Tervomaan bändissä mies vaikuttaa vakituisesti. Kun Ijäs vielä sattuu olemaan multi-instrumentalisti, niin eri pesteissä hän hoitaa eri soittimet. Helsinkiläismuusikko esimerkiksi jumpsuttaa bassoa Tuomo Prättälän ja Markus Nordenstrengin tuoreessa combossa mutta toimiikin kosketinsoittajana Dingon nykykokoonpanossa.
– Kaikki työ opettaa muusikkoa. Olen erittäin tyytyväinen, että voin toimia näin laajasti musiikkirintamalla.
Rannekkeita meni 480
Kantrirock ja muu vastaava perinnetietoinen rytmimusiikki oli R3-festivaalin punainen lanka. Ijäksen jälkeen päälavalle nousivat huuliharppusävytteistä bluesia kotimaan kielellä heittänyt BluesQ, stilikataituri Olli Haaviston luotsaama Luxury Liner Quintet, bluegrassmestari Jussi Syren Groundbreakers-orkesterinsa kanssa sekä festivaali-isäntä Uotilan oma pumppu Still, jonka tyyliä on usein kuvailtu kantrirockin stadionversioksi. Anniskelualueillakin oli omat viihdyttäjänsä.
Tamperelaisiin Kari Välimäkeen ja Marjo Kantoseen tekivät vaikutuksen sekä bändit että tapahtumamiljöö.
– Kannatti tulla. Kävimme jo eilen paikalla varmistamassa reitin ja tutustumassa paikkaan, kaksikko viittasi perjantaiseen, liki 300 kävijää vetäneeseen maksuttomaan iltaan, jolloin esiintyjiä oli vain anniskelualueella.
Tieto hyvähenkisestä festarista kantautui tamperelaisten korviin Kantosen työkaverin kautta. Välimäki oli heti juonessa mukana.
– Hyvää musaa on lopulta aika harvoin tarjolla. Tampereen suurissa juhlatelttatapahtumissa en ole viitsinyt käydä moneen vuoteen. Itseäni kiinnostavat nimenomaan blues, kantri, rock and roll ja muu tällainen meininki. Valitettavasti ne eivät oikein ole muodissa, Välimäki jutteli.
Letunsyönnin ohessa Välimäki ja Kantonen yltyivät ihastelemaan myös festariympäristöä ja siellä vallinnutta tunnelmaa.
– Heti kun tulimme, paikasta huokui positiivinen fiilis. Samoin festarihenkilökunnasta. Ja kun on hieno sää, hyvää musaa ja luonnonkaunis paikka, niin eipä juuri muuta tarvita.
Saman kävi lauantai-illan aikana todistamassa noin 480 juhlijaa. Eli väki löysi paikalle paremmin kuin iltapäivän perusteella olisi voinut olettaa. Luvussa ovat toki mukana myös kutsuvieraat sekä tapahtumaan ilmaisen rannekkeen saaneet pikkulapset. Kaikkiaan muutaman kymmenen kävijän verran Uotila jäi tavoitteestaan eli 500 asiakkaasta.
– Nähtävästi miinusta kertyi taloudellisesti vain vähän. Ja tämä oli kuitenkin ensimmäinen yleinen R3-festari. Nyt voi väsyneenä mutta onnellisena todeta, että niin portti, parkkipaikat, anniskelualue kuin lavaratkaisutkin toimivat hyvin. Uskoisin, että ensi vuonnakin Raikku rokkaa ja rakastaa, Uotila myhäili.
