– Perjantai- ja lauantai-iltoina rymysivät aikuiset ja sunnuntaina lapset, Aapiskukon nostalgisten kyläfestareiden järjestelyssä suururakan tehnyt Hannu Laaninen muisteli 1990-luvun alkuvuosia.
Maan ensimmäinen taukopaikka valmistui 25 vuotta sitten laman keskelle. Kukossa ei jääty surkuttelemaan kurjuutta, vaan järjestettiin tontille kuhinaa. Pihaan nousi sirkusteltan kokoinen areena, johon rahdattiin busseilla juhlijoita pitkin maakuntaa. Nimibändit soittivat perjantai- ja lauantai-iltoina, mutta sunnuntai oli varattu paikallisille esiintyjille ja lapsille.
Viikonlopun nostalgisten kyläfestareiden päätähtinä toimivat elävän musiikin yhdistys Sykkeen vanhat mestarit. He kasasivat Kukon 25-vuotisjuhlia varten uudelleen 15 vuotta hiljaiseloa viettäneen Finnbeatin. Lisäksi väkeä telttaan veti juuri ensilevynsä julkaissut paikallinen Söör´s Bools sekä Kuutamokeikka.
Sunnuntain Kukko kiekuu -lastenkonsertissa lavalle astuivat myös huomisen tähdet. Vera Suutarin kanssa duetoinut Helmi Raivio alkaa jo kokenut tekijä mikrofonin varressa, mutta lastenkonsertin pienimmät esiintyjät olivat alle kouluikäisiä.
Reija Siitonen lauloi ja leikitti nuorta kuulijakuntaa toiminnallisten lastenlaulujen tahtiin. Pauliina Jaakkolan lastenkonserttiin kasaamassa bändissä soittivat Petri Tuomioja (kitara), Eetu Järvinen (kitara), Mikko Kaipainen (basso), Arto Karppinen (koskettimet) ja Miika Tuomioja (rummut).
Lasten jälkeen vauhtiin päästettiin äidit, joita Oona Tuomioja hyppyytti zumban tahtiin.
Aimo Kokkola toi kitaransa kanssa tunnelmaa Kukon pihasäpinöihin lauantaina.
Hannu Laaninen esittelee lastenkonsertin soittajat ja laulajat.
Vera Suutari, Reija Siitonen ja Pauliina Jaakkola toimivat lastenkonsertin solisteina ja leikittäjinä.
Vera Suutari, Reija Siitonen ja Pauliina Jaakkola toimivat lastenkonsertin solisteina ja leikittäjinä.
Pienet laulajat tähdittivät Kukko kiekuu -lastenkonserttia.
Kukon pihasäpinöillä sai suun tahmeaksi, sillä paikalla oli hattarakoju.
Kukon pihasäpinöillä sai suun tahmeaksi, sillä paikalla oli hattarakoju.
Hannu Laaninen havahtui vanhoilla päivillään siihen, miten upeita sanoituksia vuosikymmenten ajan soitetuissa biiseissä olikaan. Runokaraokessa hän innostaa muitakin lausumaan rock- ja iskelmälyriikoita sekä muita suosikkitekstejä.
Käytämme evästeitä parantaaksemme sivuston käyttökokemusta. Klikkaamalla “Hyväksyn”, hyväksyt kaikkien evästeiden käytön. Voit muokata valintojasi klikkamalla "Evästeasetukset". Evästeasetuksista saat tarkempaa tietoa käyttämistämme evästeistä. Voit tutustua tietosuojaselosteeseen täällä.
Välttämättömät
Aina aktiivinen
Välttämättömät evästeet ovat ehdottoman välttämättömiä verkkosivuston moitteettoman toiminnan kannalta. Nämä evästeet varmistavat verkkosivuston perustoiminnot ja suojausominaisuudet anonyymisti.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Analytiikka
Analyyttiikkaevästeitä käytetään selvittämään ja ymmärtämään, kuinka kävijät ovat vuorovaikutuksessa verkkosivuston kanssa. Nämä evästeet auttavat tarjoamaan tietoa kävijämäärästä, poistumisprosentista, liikenteen lähteestä jne.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Mainonta
Mainosevästeitä käytetään tarjoamaan vierailijoille relevantteja mainoksia ja markkinointikampanjoita. Nämä evästeet seuraavat kävijöitä eri verkkosivustoilla ja keräävät tietoja räätälöityjen mainosten näyttämiseksi.