Vesimaksuihin tulossa korotuksia

Käyttö- ja perusmaksujen korotukset nostavat omakotikiinteistön vesilaskuja joillakin kymmenillä euroilla vuodessa, laskee Kangasalan Vesi. Vuosikulutusarvioon pohjaavissa perusmaksuissa nousu on tuntuvampi, jos asiakas kuuluu ensi vuoden alussa kokonaan poistettavaan alimpaan perusmaksuluokkaan. Keskimäärin vesilaitos on nostamassa veden ja jäteveden perusmaksuja noin viidellä prosentilla ensi vuoden alusta.

Lisäksi Kangasalan Vesi korottaa käyttömaksujaan. Arvonlisäverollinen kuutiohinta vedelle on vuoden alusta lähtien 1,79 euroa, jätevedelle 2,95 euroa, sako- ja umpikaivolietteelle 9,30 euroa ja kanaloiden pesuvedelle 7,79 euroa. Perusmaksujen korotuksia perustellaan kiinteiden kustannusten kattamisella, käyttömaksuja puolestaan halutaan nostaa muun muassa kohonneiden henkilöstö- ja materiaalikustannusten sekä investointien rahoituskulujen kattamiseksi.

Erillisenä taseyksikkönä toimiva Kuhmalahden vesilaitos on yhdistymässä Kangasalan Veteen ensi vuoden alussa. Niinpä uudet taksat pätevät vuoden alusta myös Kuhmalahdella. Vesilaitosten yhdistämisselvitys on tulossa Kangasalan Veden johtokunnan käsittelyyn erikseen.