Kun Venäjä 1800-luvun alussa valloitti Suomen Ruotsilta, nousi suuri maahanmuuttoaalto. Linnoitustöihin ja moniin muihin tehtäviin saatiin väkeä ilman rajatarkastuksia ja maahanmuuttoviranomaisia. Eihän ollut edes rajaa.
Rajajoen ylitse tuli tataareja, juutalaisia ja yleensä sellaisia ihmisryhmiä, joita levoton Venäjä sorti. Tänäänkin heidän jättämänsä leima näkyy erityisesti suurimmissa kaupungeissamme.
Taas kertaalleen avattu Wanha kauppahalli täyttyi venäläisnimisistä kauppiaista. Kuuluisia olivat Surojeginin suolakurkut. Turkiskauppa oli ja taitaa olla vieläkin tataarien käsistä. Heitä pääsi jo ennen viime sotia Tampereen Ilveksen jääkiekkojoukkueeseen. Sotien jälkeen Räshid Hakimsan ja Lofti Nasibullen olivat yleisön suuria suosikkeja. He pelasivat rohkeasti, ilman kypärää.
Työehtosopimuksia jouduttiin muuttamaan jälleenrakennuskauden jälkeen osittain siksi, että maahanmuuton sijasta alkoi maastamuutto. Työtä ei l920-luvun tapaan tarvinnut lähteä hakemaan Yhdysvalloista ja Kanadasta. Kaivostyötä, hihnatyötä autotehtaissa ja siivousta hotelleissa oli tarjolla Ruotsissa.
Nyt purettavilla lomaltapaluurahoilla hillittiin menohaluja, samoin sillä, että Etelä-Suomessa padottiin korkeilla kerrostaloilla muuttoliikettä. Taloja tehtiin pikavauhtia rakennusten tasoa ja asuntojen viihtyisyyttä erityisesti ajattelematta. Nyt niitä puretaan tai ehostetaan muovipeitteiden peittäminä.
Uusia asuntoja valmistuu samassa tahdissa kuin maahanmuutto laajenee. Edellisten vuosikymmenten aikana maahan muuttaneille tarvittiin neljäkymmentätuhatta asuntoa.
Venäläiset, virolaiset ja presidentti Koiviston kutsumat inkeriläiset sijoittuivat pääasiassa pääkaupunkiseudulle. Tässä uudessa Tornionjoen aallossa, joka alkaa muistuttaa tsunamia, turvapaikan hakijat eivät mahdu Helsinkiin, Espooseen eivätkä Vantaalle.
Nyt on otettava koko maa-alamme käyttöön Hangosta Utsjoelle ja Porista Ilomantsiin. Kunnat ovat kovilla ilman tätäkin. Sisätiloja tarvitaan. Yöt kylmenevät.
Lisäbudjetteja laaditaan sekä valtioneuvostossa että ympäri Suomea. Kotouttamiseen tarvitaan opettajia, turvamiehiä ja ennen muuta rahaa.
Leipäjonot ovat kasvaneet omistakin nälkäisistä. Pääministerin huoli viiden prosentin tuottavuuden kasvattamisen keskellä on aiheellinen ja aito.
Jos Euroopan Union selviytyy halvaantumisestaan ja pakolaisten aiheuttamasta shokista, tästäkin selvitään.
Tänään voimme nauttia edellisen aallon tuomien maahanmuuttajien tarjoamista palveluista. Pizzat, kebabit. paellat, tzatzikit, antipastot ja sushit olisivat jääneet turistiemme elämyksiksi, jolleivät tuhannet uussuomalaiset olisi ottaneet riskiä ja aloittaneet yritteliäisyyttä, jonka varaan tulevaisuuttamme pyritään rakentamaan.
On todennäköistä, että jos Suomeen saadaan pysyviksi asukkaiksi todellista hätää paenneet ja loput kärrätään takaisin lähtömaihinsa. Kymmenen vuoden kuluttua suomalaisuus on saanut taas uuden vivahteen ja kestävyysvajeemme kevenee uusien työntekijäin ansiosta.
Odottavan aika on tässä tilanteessa tavallista pitempi.
