Luopioisissa torstaisin tai lauantaisin vierailleet pälkäneläiset ovat seuranneet suorastaan kateellisina sikäläistä torivilinää.
Pöydät ja kojut täyttävät torin. Niiden äärellä kiertelee melkoinen määrä väkeä. Kaupan on perinteisten vihannesten lisäksi kotitekoisia leivonnaisia, käsitöitä, tarpeettomaksi käyneitä työkaluja, leluja ja lehtiä sekä paljon muutakin. Parhaimmillaan tunnelmaa tuo kahvin ja lättyjen tuoksun lisäksi haitarin soitto.
Torilla vallitsee leppoisa ja aurinkoinen ilmapiiri, joka tarttuu vääjäämättä myös kävijään. Siksi monelta mökkirannalta ja naapurikylistäkin suunnataan toripäivisin Luopioisiin.
Pälkäneellä tori on Luopioisiin verrattuna kuollut ja ankea. Syitä on kaksi: myyntipaikat ovat maksullisia ja koko tori on väärässä paikassa.
Pälkäneellä torikauppias maksaa kympin kerralta tai satasen koko kesän torikaudelta, joka kestää toukokuun puolivälistä syyskuun puoliväliin. Syys-, talvi- ja kevätkuukausina kauppaa saa tehdä maksutta – jos tarkenee.
Kympin paikkamaksu ei ole iso, mutta sekin on liikaa ja nostaa satunnaisen kauppiaan kynnystä lähteä omien tuotteiden kanssa torille. Kukkamummo tai marjanpoimija ei maksa paikasta kymppiä, koska koko päivän tili saattaa jäädä muutamaan kymppiin.
Torimaksuista kertyvällä summalla ei mitään merkitystä kunnalle. Lisäksi kunta ei kohtele Luopioisten ja Onkkaalan torikauppiaita tasa-arvoisesti, kun toiset saavat myydä maksutta, mutta toisilta peritään hintaa.
Maksuttomuus on helppo perustella, sillä Luopioisissa torikauppiaat jakavat itse paikat myyjien kesken ja pitävät torin yhdessä siistinä. Samaan päästäisiin helposti myös Pälkäneellä. Maksu ei voi perustua siivouskuluihin, sillä torin sotkevat iltaisin karvanoppa-autoineen kertyvät kumin vinguttajat, eivätkä torin kauppiaat tai asiakkaat.
Pälkäneellä tori on väärässä paikassa.
Kylän keskusta on siirtynyt kohti Lahdentietä ja myös torin pitäisi muuttaa mukana. Torin kuuluu olla kauppojen ympäröimä, mutta Pälkäneellä torikauppaa käydään kirkon pihassa.
Keskiviikkoisin torille ei tahdo mahtua, kun yksi laita on täynnä opettajien ja lapsiaan kouluun kyytivien vanhempien autoja. Seurakuntatalon edusta puolestaan toimii torikahvion pitäjien ja asiakkaiden pysäköintialueena.
Kenellekään ei tulisi mieleen ajaa kaupungin kauppatorin tai Luopioisten torin poikki toriaikaan, mutta Pälkäneen toria pidetään parkki- ja kääntöpaikkana, jossa seikkaillaan autoilla kojujen välissä.
Lauantaisin tilanne on vielä surkuhupaisampi. Siinä on toritunnelma koetuksella, kun puolen päivän aikaan vedetään lippu puolitankoon ja torille saapuu musta auto ja saattoväkeä seppeleidensä kanssa.