Minä, pieni paimentyttö lentohon en pääsekään. Tänne, tänne jäädä täytyy syksyhyn ja ikävään, runoili aikoinaan P. J. Hannikainen Paimenen
syyslaulussa, josta tuli yksi suosituimmista suomalaisista kansakoululauluista.
Terhokerhon syksyn ensimmäisessä kokoontumisessa Pälkäneen Kostiakodissa Hannikaisen haikeansuloinen laulu nostatti ikävän sijasta hauskoja lapsuusmuistoja ja jälleennäkemisen iloa, kun taas kesän jälkeen kokoonnuttiin.
– Kyllä oli taas mukavaa, kun heti pääsi kiinni kaikkeen, kiitteli Kostiakodissa asuva Pirkko Makkonen ensimmäisen kerhokerran ohjelmaa, johon oli koottu paljon kaikille tuttua ja syvälle mieleen painunutta: lauluja, laululeikkejä ja muistokirjoja.
Tai ei sentään ihan kaikille tuttua.
– Mitä ne on? ihmetteli tämän kerran nuorin terhokerholainen, 7-vuotias Elias Haavikko, kun häneltä kysyttiin, kirjoitetaanko koulussa edelleen muistovärssyjä ystäville.
Nyt Eliaskin tietää muistovärssyjen merkityksen, kun niitä luettiin, selattiin ja naurettiin koko Terhokerhon voimin.
Musiikki on toivotuinta
Muistovärssyjen ihastelun lomassa kerhon vetäjät Annu Leppänen, Tarja Saksala ja Anneli Kivelä kyselivät toiveita syksyn seuraavien kokoontumisten varalle.
– Kaikkein hartaimmin on toivottu musiikkia, sekä yhteislauluja että lauluesityksiä. Myös joulukorttien askartelua halutaan jo nyt syksyn ohjelmaan ja pikkujoulua vietämme tietysti yhdessä, Annu Leppänen kertoi.
Musiikkiohjelmaa on helppo järjestää, sillä salissa on valmiina piano, ja kerholaisilla on aina paljon laulutoiveita. Joskus käy vierailevia muusikkoja viihdyttämässä.
– Laulu yhdistää meitä kaikkia, ja herättää monissa sellaisiakin muistoja, jotka muuten eivät enää pysy mielessä. Leppänen totesi.
Sitä paitsi pelkästään Kostiakodin omissa kerholaisissa on loistavia laulajia. Sen todistivat parhaiten Pirkko Makkonen ja Yrjö Haarni, joiden duettona esittämä Minä laulan sun iltasi tähtihin houkutteli kyyneleet monen kuulijan silmiin.
Pälkäne on pilottikunta
Terhokerhojen ideana on tarjota kaikenikäisille hyvää mieltä tuottavaa puuhaa ja muodostua sukupolvien kohtaamispaikaksi. Mukaan touhuamaan
toivotaan erityisesti kaikenikäisiä lapsia, ja ohjelma laaditaan sen mukaiseksi.
Viime talvena Pälkäneen Terhokerho kokoontui Kostiakodissa sunnuntai-iltapäivisin. Nyt kerhopäiväksi on vaihdettu keskiviikko, ja kerho alkaa viideltä.
– Sunnuntaisin Kostiakodin asukkailla saattaa olla muuta menoa, kun omaiset hakevat heitä kotiin viikonlopuksi tai tulevat käymään. Monille kaukana asuville ei ole muuta mahdollista vierailuaikaa kuin viikonloput, ja toisaalta lapsiperheilläkin on silloin useasti muuta tekemistä. Kerho on kuitenkin järjestettävä sellaiseen aikaan, että työssä ja koulussa oleville on mahdollisuus päästä mukaan, Annu Leppänen selitti.
Terhokerhojen taustalla on Suomen Kulttuurirahaston käynnistämä ja rahoittama kolmevuotinen Koko Suomi leikkii -hanke, jonka toteutuksesta vastaavat yhteistyössä Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Punainen Risti. Tavoitteena on perustaa vuoden 2016 loppuun mennessä Terhokerho jokaiseen Suomen kuntaan. Terhokerho-nimi tulee Suomen Kulttuurirahaston tammi-tunnuksesta.
Pälkäne on terhokerhoilun pilottikuntia, joka on toiminut esimerkkinä muille. Kerhoista on tullut hyvin suosittuja – viime vuonna osallistujia oli enimmillään 40–50 kerralla. Paikalliset vetäjät ovat saaneet tehtäväänsä koulutusta SPR:n Hämeen piirin leikkilähetti Noora Pajarilta.
