Laipanmaan tietäjä Timo Nieminen kävelytti retkeläisiä tällä kertaa seudulla, joka oli ”tiheimmin” asuttua aikoina, jolloin erämaan väkiluku oli suurimmillaan. Viiden kilometrin lenkki kulki kolmen torpan raunioiden ja kahden kiehtovan järven kautta.
Ensimmäinen matkan varrelle osunut torppa oli Vehmas, joka on kulkenut kansan suussa myös nimillä Ruokovehmas ja Ruokovehmanen. Se sijaitsi Pälkäneen puolella ja oli perustettu Luikalan Seppälän talon maille.
Vehmas oli Laipan viimeinen savupirtti. Minkäänlaista savuhormia ei tuvassa ollut, vaan uunin savut jäivät sisätiloihin leijumaan. Savu antoi tietysti arominsa kaikkeen, myös orressa roikkuviin leipiin.
Nieminen muistaa Vehmaan vanhan isännän asuneen torpassaan vielä sotien jälkeen, viimeiset ajat tosin saunassa, joka oli torpan rakennuksista parhaiten säilynyt.
–Vehmas haki kotoani Hirvijärven Maijalasta piimää. Äitini huuhteli Vehmaan piimähinkin ennen täyttöä. Sen reunat tahtoivat ryvettyä, kun Vehmas hörppi piimänsä suoraan hinkistä.
Köyhyys ja vaatimattomuus olivat vallitsevia olotiloja sen aikaisissa torpissa. Vanhalta Vehmaaltakin kysyttiin joskus, millaista elämä takamaassa tuolloin oli.
”Ei se aina niin römmeetä ollu”, kuului torpparin vastaus.
Verkkojärven kautta Koiransuoleen
Verkkojärven rantaan taivallettiin umpimetsää pitkin. Niemisen erehtymättömällä maastotuntemuksella matka eteni kuitenkin helppokulkuisten metsien läpi.
Kovarantainen Verkkojärvi oli tärkeä kolmelle torpalle. Sen rannoilta niitettiin karjalle ruohoa ja itse järvi antoi kalaa ihmisten elannoksi.
–Verkkojärven särjet olivat isoja ja lihavia. Niitä kalastettiin koko sulan veden aika isoilla, kiinteillä liistekatiskoilla, jotka toimivat myös sumppuina, joissa kalat säilyivät elävinä. Talveksi kalaa sitten suolattiin saaveihin. Rapujakin Verkkojärvessä oli ja saattaa olla vieläkin, arveli Nieminen.
Matkan seuraava etappi Koiransuoli on nimensä mallinen pikkujärvi: pitkä, kapea ja mutkainen – tai paremminkin kaareva. Aivan Pälkäneen ja Kangasalan rajalla sijaitseva lampi hakkaamattomine rantametsineen henkii tyynenä ja ruska-asuisena outoa salaperäisyyttä.
–Tänne tultiin ongelle aina kovalla sateella, koska silloin kala söi aivan mahdottomasti. Tähän pysähtyi myös Laipan viimeinen hallitsematon metsäpalo, joka nimettiin Vasakuloksi, Nieminen muistaa.
Koiransuolen rannoilta yli 80 retkeläisen pitkä jono eteni Verkkojärven Kangasalan puoleiseen pohjoispäähän, missä vietettiin evästaukoa komealla laavulla.
Iso mies ja pelottavat sammakot
Timo Niemisen leppoisa tarinointi jatkui laavullakin, mutta varsinaiseen kliimaksiinsa se pääsi viereisillä Verkkojärven torpan raunioilla. Mahdollisesti jo 1700-luvulla perustettu torppa on jäänyt historian kirjoihin ennen muuta viimeisen asukkaansa Verkkojärven Matin ansiosta.
Kymmenlapsisen perheen kuudentena vuonna 1865 syntynyt Matti kasvoi isoksi, romuluiseksi ja mahdottoman voimakkaaksi mieheksi. Tuo Laipan kenties mystisin hahmo jäi aikanaan asumaan kotitorppaansa ainoana seuranaan oudot pelkonsa.
Matti pelkäsi yli kaiken sammakoita ja tulta. Niiltä suojautuakseen hän rakensi torpan kolmen rakennuksen ympärille muurit suurista kivistä. Voimiensa tunnossa ja hevosen kanssa hän sai kasattua parimetriset kiviseinät ikkuna- ja oviaukkoineen.
Osa Matin kivimuureista on edelleen pystyssä. Osa niiden kivistä on niin suuria, että on vaikea käsittää, miten yksi mies ja hevonen ovat voineet urakasta selviytyä.
Vanhemmiten Matille tuli tavaksi myös nukkua yönsä puisessa, kannella suljetussa arkussa. Timo Niemisen Uuno-isälle Matin tapa tuli tutuksi erikoisella tavalla.
–Isä kertoi minulle joskus, kuinka hän nuorena miehenä likastusreissulta palatessaan poikkesi aikaisin aamulla Verkkojärven torpassa. Isä meni sisään, istui puulaatikon päälle ja ihmetteli, kun ei Mattia näkynyt missään. Sitten hän kuuli Matin hengityksen laatikosta, jonka päällä istui. Isä jatkoi matkaansa vähin äänin, herättämättä Mattia.
Lopulta Matin pelot kävivät toteen ja torppa paloi kivimuureista huolimatta. Hän joutui jättämään Verkkojärven ja vietti viimeiset vuotensa renkinä Sappeessa Hutilan talossa.
Retkeläisten viimeinen etappi johti Verkkojärveltä entisen Rajalan torpan sijoille, joilla on nykyään Rajalan kunnostettu metsäkämppä. Kämppäisäntä Risto Keskinen kertoi kämpän ja sen käyttäjien vaiheista ja esitteli rakennuksen retkipäivän päätteeksi.
Sekä Nieminen että Keskinen ansaitsivat taas kerran osallistujien lämpimät kiitokset upeiden luontoelämysten ja perinteen pyyteettömästä jakamisesta.
