Kuhmalahden Vehkajärvellä syntynyt ja eläkeikään asti Kuhmalahdella asunut Saara Kahilakoski, o.s. Viljamaa täyttää 17. lokakuuta 95 vuotta Tampereella.
Kuhmalahden seurakunnan pitkäaikaisen kanttorin Unto Kahilakosken puolisona Saara tuli tutuksi paikkakunnalla ja lähiseuduilla. Monet varttuneemmat paikkakuntalaiset varmasti muistavat edelleen hänen pirteän olemuksensa ja herkässä olevan heleän naurunsa.
Nuoruusvuotensa Saara asui kotonaan Vehkajärven Raukolan talossa. Maalaistalossa riitti tyttärelle töitä varsinkin sotien aikana, jolloin veljet olivat rintamalla.
Vehkajärven kylä oli silloin paljon nykyistä vilkkaampi ja monella tapaa omavarainen. Oli oma kirkko, koulu, kauppa, posti ja nuorisoseuran talo Touhula.
Niistä kirkko ja Touhula ovat edelleen pystyssä ja käytössä. Koulurakennuksesta on osa jäljellä kylätalona. Kauppaa ja postia ei ole enää ollut pitkään aikaan.
Oma ”tanssikurssi” navetan lattialla
Nuoruusajan asiat ovat pysyneet Saara Kahilakoskella, kuten meillä monella muullakin, paremmin muistissa kuin myöhempien vuosikymmenten tapahtumat.
Hauskana tapahtumana hän kertoo, miten opetteli tanssimaan. Ripille pääsyn jälkeen kun sai kotoa luvan lähteä tansseihin. Tanssin askeleet hän opetteli talon silloisen palvelijan opastuksella – navetan lattialla!
Tansseissa käytiin lähellä kotia olevassa Touhulassa, mutta myös kauempana, muun muassa Kuhmoisten Sappeeessa ja Padasjoellakin.
Sappeeseen tytöt ajoivat pyörillä, eihän parikymmentä kilometriä ollut matka eikä mikään. Sieltä sitten tultiin kotiin aamuyön tunteina. Mutta kuudelta oli jo taas oltava navetassa.
Kerran tyttöjen palatessa Sappeen tanssireissulta poliisit pysäyttivät heidät ja ihmettelivät, mitä he aamuyöllä siellä pyöräilivät. Ei hätää, poliisit vain toivottivat hyvää kotimatkaa.
Sota-aikaan lottana ilmavalvonnassa
Sotien aikana Saara Viljamaa suoritti omaa lottapalvelustaan ilmavalvonnassa. Muuten hän ei paljon voinut osallistua lottatoimintaan, kun tarvittiin töissä kotona.
Vehkajärven kirkonmäellä tapulin vierellä oli kookkaisiin mäntyihin rakennettu tähystyslava, jossa hän ja eräät muut kylän tyttäret tähyilivät yöaikaan taivaalle.
– Siellä tapulin huipun tasalla minäkin vahtasin ryssän koneita, muistelee Saara.
Vahtivuoro alkoi illan pimennyttyä noin kahdeksan aikaan ja päättyi aamukuudelta.
Talvisodan paukkupakkasilla piti olla paljon vaatetta.
– Vuorollamme saimme käydä kyllä lämmittelemässä lähellä olevan Rantalan talon pirtissä. Ja sinne oli määrä mennä myös puhelimella soittamaan Tampereelle, jos lentokoneita näkyy. Mutta minun vuoroillani ei kyllä koneita liikkunut.
Joogaohjaaja ja avantouimari
Kun Hannu-poika alkoi olla nuorukaisen iässä, Saara hakeutui töihin kirkonkylässä sijaitsevaan Kuhmalahden-Sahalahden vanhainkotiin, jossa hän toimi pitkään hoitoapulaisena.
Eläkevuosille Saara ja Unto Kahilakoski muuttivat Tampereelle. Saara jäi leskeksi jo kolmisenkymmentä vuotta sitten. Hänen eläkevuosien harrastuksiinsa kuului muun muassa taidemaalaus, ja kodin seinällä onkin esillä hienoja tuloksia.
Sittemmin hän erikoistui paperimassatöihin. Sievät ja värikkäät linnut ja muut pikkueläimet olivat joskus myös esillä Vehkajärven kylätalossa.
Aina yhdeksänkymmenen vuoden ikään asti Kahilakoski veti Tampereella Hengitysliiton joogakursseja. Ja niille vuosille asti hän harrasti aktiivisesti myös avantouintia.
Portaita pitkin kolmoskerrokseen
Viisi vuotta sitten Saara muutti osakehuoneistostaan ikäihmisten palvelutaloon, Tampellan alueella sijaitsevaan Viola-kotiin. Siellä hänellä on asuttavanaan oma kaksio. Ateriapalvelut ovat tarjolla talon ravintolassa ja kerhohuoneessa on päivittäin tapahtumia.
Saaran terveys on edelleen huippuluokkaa, muun muassa veriarvot ”kuin nuorella tytöllä”. Hän on kiitollinen siitä, että särkyjä ja kolotuksia ei ole ollut eikä lääkäri- ja sairaalapalveluja ole tarvittu. Pilleritkin ovat lähinnä vitamiineja.
Saaran kunnosta kertoo se, että hän ei ole vielä käyttänyt Viola-kodin hissejä, vaan kipaisee kolmannen kerroksen asunnostaan monta kertaa päivässä alakertaan ja takaisin portaita pitkin. Siinä yksi hyvän kunnon salaisuus.
Lauantaiset 95-vuotispäivät päivänsankari aikoo ohittaa kevyesti.
– En minä tämmöisiä välivuosia välitä juhlia. Juhlitaan sen komeammin, kun täytän sata vuotta. Eihän siihen ole enää kuin viisi vuotta, sanoo Saara ja heläyttää taas iloisen naurun.
– Mutta jos joku tulee, kyllä tuolla alakerran ravintolassa kahvit keitetään.
Saara Kahilakoski lähettää terveisiä tutuille, niin Kuhmalahdella asuville kuin sieltä muualle muuttaneille. Ensi kesänä on tarkoitus lähteä käymään syntymäpitäjässä. Edellisestä käynnistä onkin jo kulunut ainakin kolme vuotta.
Markku Rauhalahti
