Kaivannon vastaanottokeskuksessa vapaaehtoisena työskentelevä pälkäneläinen Päivi Heinonen vastaa tutuiksi tulleisiin kysymyksiin.
Pelottaako?
– Ei pelota. Kaivannon asukkaat eivät ole tietyllä tavalla käyttäytyvä, yhdenmukainen lauma, vaan ihan samanlaisia yksilöitä kuin me suomalaisetkin omine menneisyyksinemme, tapoinemme ja toiveinemme. Alussa kyllä jännitti, kun en tiennyt, mitä vapaaehtoiset tekevät.
Mitä vapaaehtoiset tekevät?
– Ensimmäisellä kerralla siivosin ja sisustin sosiaalityöntekijöiden huoneita. Jos paikalla on neljä, viisi vapaaehtoista, ehtii paremmin rupatella asukkaiden kanssa. Olen myös päivystänyt ”akvaariossa”, josta asukkaat käyvät hakemassa esimerkiksi teevettä, pesupulveria, jätesäkkejä. Lähiaikoina aloitan kielikerhon pitämisen kerran viikossa.
Pitääkö olla kahdeksan tuntia?
– Ei tarvitse. Itse piipahdan Kaivannossa kauppareissun ohessa muutaman tunnin tai, jos muuten on asiaa Kangasalle päin.
Miten vapaaehtoiseksi pääsee?
– Ilmoittauduin osoitteeseen pikollila@gmail.com. Kaivannossa puetaan ylle SPR:n punavalkoinen liivi ja lätkäistään maalarinteipille kirjoitettu nimi rinnuksiin. Liiviä pidetään se aika, kun paikanpäällä ollaan. Kun lähdetään pois, pudotetaan liivi muovilaatikkoon ja nimilappu teipataan seinään odottamaan seuraavaa käyntiä.
Keitä vapaaehtoiset ovat?
– Naisia, miehiä, nuoria, vanhoja ja siltä väliltä. Monella tuntuu olevan ulkomailla ystäviä ja jotkut ovat asuneet ulkomailla, mutta vapaaehtoiseksi voi ruveta kuka vaan. Itse lähdin mukaan vastalahjana, sillä ystävälliset ihmiset ovat ulkomaan retkillä monesti pelastaneet minut pulasta.
Puhuvatko pakolaiset englantia?
– Kaivannossa asuu irakilaisia, joista muutama puhuu sujuvasti englantia, sangen moni auttavasti ja loput eivät lainkaan.
Miten heidän kanssaan kommunikoidaan?
– Älypuhelimen kielenkäännösohjelma mahdollistaa kelpo keskustelut.
Miksi heille pitää opettaa suomea?
– Kielen opettelu tuo sisältöä arkeen. Lisäksi ajattelen niin, että vähäinenkin kielitaito tuottaa iloa itselle ja muille, vaikkapa kaupan kassalla. ”Terve, terve” –huudahdus maailman baareissa ja basaareissa jaksaa aina ihmetyttää ja naurattaa.
Mitä teen, jos pakolainen istuu täydessä linja-autossa kassi viereisellä penkillä?
– Ensi ajatukseni on, että onpa hän nopeasti kotoutunut, sillä juuri samoinhan suomalaiset istuvat. Nostan kassin matkustajan syliin tai jos hän nukkuu, työnnän kassin penkin alle.
Mitä teen, kun pakolainen ohittaa kassajonossa?
– Otan hihasta kiinni ja talutan jonon päähän.
Mitä teen, jos pakolainen kävelee moottoriliikennetien penkalla?
– En tiedä. Ehkä soittaisin vastaanottokeskukseen ja pyytäisin henkilökuntaa ohjeistamaan. Ihan samoin kuin on ohjeistettu heitä, jotka onget saatuaan menivät Kaivantoon kalastamaan. He eivät tienneet, ettei siellä saa mato-onkia.
Mikä harmittaa?
– Suomalaisten ujous, kun ihmiset eivät uskalla neuvoa ja opastaa ulkomaalaisia. Ei kukaan voi tietää, miten Suomessa käyttäydytään, jos joku ei neuvo. Kaikkialla maailmassa on samoin: saksalaisessa saunassa jouduin ”palveluesimiehen” puhutteluun, kun heitin kiukaalle löylyä.
Mikä on tähän asti parasta?
– Opetin perjantaina nuorukaiselle luvut 1–1000 (harvoja helppoja asioita suomen kielessä). Sovimme, että tulen sunnuntaina ”kuulustelemaan”. Ovella minua tervehtivät sujuvasti ykköset, kymmenet, sadat ja tuhat.
