Suomalais-ugrilaiset ovat luonnoltaan olleet läpi aikojen pessimistejä, koska elämä ei ole koskaan ollut helppo. On kärsitty kaamoksesta ja selvitty vain raskaan työn ja taistelun ansiosta. Etelän maissa, päinvastoin, ihmiset ovat aina olleet iloisia – Välimeren rannoilla on juotu viiniä, Keski-Euroopassa olutta, Etelä–Amerikassa tanssittu ja juhlittu. Köyhyys ei ole koskaan ollut syy surumielisyyteen.
Jos joku erottuu Suomessa tuosta synkästä pessimistisestä yleisestä käsityksestä, häntä pidetään outona ja sitä ei hyväksytä. Paras esimerkki on entinen pääministeri Alexander Stubb. Aina hymyilevänä ja julkisuudessa shortseissa kuvaaminen oli liikaa tavalliselle kansalaiselle.
Väitetään, että talous on niin huonossa kunnossa, että ei ole syytä optimismiin. Sää on aina huono: kesällä pelätään, että kohta on jo märkä ja kolea syksy ja rankka talvi. Talvella ollaan huolissaan, miten pärjätään kesän kuumuudessa.
Ei mikään ole riittävän hyvä – maan hallitus, pomo, naapuri, palkka, terveys, henkilökohtaisen pankkitilin tilanne. Syitä pessimismin löytyy aina.
Mistä tunnet pessimistin?
Hän pukeutuu harmaisiin vaatteisiin, ei aja partaansa joka päivä, ei hymyile ikinä, käden puristus on löysä, auto on usein viime vuosisadasta, ei pidä huolta hampaista (se on liian kallista), ei lue lehtiä eikä katso televisiota (koska sieltä tulee vaan huonoja uutisia), hänellä ei käy vieraita (kaikki pelkäävät tarttumista), hän tinkii torilla ostaessaan puoli kiloa perunoita ja niin edelleen. Toki, kuten elämässä aina, poikkeuksia on.
Pessimismi yleensä tietää, miten pitää hoitaa asioita, mutta ainoa ongelma on, että kukaan ei kuuntele häntä. Jos hänellä olisi vaikutusvaltaa, Suomi olisi maailman paras maa, mutta nyt valitettavasti vielä on kehitystilaa. Ja hän itse olisi ikionnellinen.
Hyvä, mutta miksi ei voi antaa olla. Syy on siinä, että pessimismi on tarttuva ja se voi levitä nopeasti kun flunssa. Tietysti vasta sitten, kun vastaanpanokyky on heikko. Perusoptimisteja on hyvin vaikea tartuttaa.
Miksi pessimismi on vaarallinen tauti? Siitä voi seurata alkoholismi ja usein itsemurhia. Niistä voi aiheutua monta kertaa enemmän kuolemia kun liikenneonnettomuuksista. Jos joku on perusteellinen pessimisti, hän voi tartuttaa helposti toisia.
Pessimismi ei ole kiinni pankkitilin tilanteesta, köyhä voi olla hyvin optimistinen ja miljonääri toivoton pessimisti.
Ikävä, jos lapsilla on yksi vanhemmista pessimisti, tai jopa molemmat. Silloin myös hänestä voi tulla aikuisena pessimisti.
Yleensä pessimisti kärsii tuosta taudista, en ole tavannut sellaista, joka nauttisi siitä.
Onko mahdollista hoitoa keksitty? On, mutta ei lääkkeet yleensä auta. Myös alkoholi ja lääkäritkin ovat hyödyttömiä. Pitäisi etsiä aina iloisia ihmisiä tai elämänkumppaneita ja yrittää ottaa kaikkea ihan rauhallisesti. Tietysti jokaisella on oma keinonsa ja toivoa yleensä on – jos ei ole mennyt tauti niin pitkälle, että mikään ei enää auta.
Mikä erottaa pessimistiä ja optimistia? Vanha lausunta sanoo, että pessimistillä lasi ja rahapussi ovat aina puolityhjät, optimistilla aina puolitäysiä. Vaikka molemmilla tilanne voi olla täsmälleen sama.
(Tämän tekstin kirjoituspäivämäärä, 13.10., on aika symbolinen, koska pessimisti pelkää kauheasti numeroa 13. Jos se sattuu olemaan vielä perjantai, sitten hän elää koko päivää pelossa, että kohta tapahtuu jotain kauheaa.)
