Kansakunnan kaapin päälle pääsevät harvat ja valitut, ja hekin tavallisesti vasta kuolemansa jälkeen; toisin sanoen siinä vaiheessa, kun on aika pystyttää patsaita ja muistomerkkejä.
Lokakuun Kirjakahvilan otsikkona oli Kangasalta kansakunnan kaapin päälle, ja sinne kavunneita kulttuurivaikuttajia oli valinnut ja esitteli itseoikeutetusti professori Aulis Aarnio.
Hän tosin varoitti heti alkuun, että otsikko lupaa liikoja. Valtakunnan valovoimaisimpien kulttuuritaivaan tähtien joukossa ei ole Aarnion mukaan yhtään kangasalalaista – monta lähelle päässyttä kylläkin.
– Yksi paikkakuntalainen nimi kuuluu kuitenkin ehdottomasti ykkösriviin, ja vaikka hän ei ole noussut sinne kulttuurin alalta, hän on kiistatta yksi tiede- ja taide-elämämme vahvoista taustavaikuttajista, Aarnio totesi.
Hänen tarkoittamansa henkilö on Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori, kansleri, senaattori, ylipormestari, maaherra, pääministeri, eduskunnan puhemies Antti Tulenheimo, joka oli urkutehtailija Bror Axel Thulén poika.
– Antti Tulenheimo nousi asemaansa sekä lahjakkuudellaan että hellittämättömällä työnteolla, ja siinä hän pysyy. Hän on myös ainoa kangasalalainen, joka on saanut Helsinkiin oman kadunnimen, Aulis Aarnio muistutti.
Sivussa taiteen valtavirrasta
Taidemaalari Einar Ilmoni ei ollut ainoa kangasalainen taiteilija, joka olisi voinut ansaita patsaita, muistomerkkejä ja nimikkokatuja, mutta jonka ura jäi joltakin osalta hauraaksi tai puolitiehen.
Kirjailija, ohjaaja, teatterinjohtaja ja sukututkimuksen uranuurtaja Jalmari Finne (1874–1938) saavutti urallaan paljon, mutta hänen kunnianhimonsa ei tullut sillä tyydytetyksi. Teatterimaailma oli hänelle tärkeä, mutta erottuaan ensin Kansallisteatterin ja sitten Viipurin Suomalaisen Teatterin johtajan paikalta hän ei enää palannut teatterin pariin.
Finne kirjoitti sekä romaaneja että näytelmiä, mutta useimmat eivät kestäneet aikaa ja kritiikkiä. Finnen tuotannon parhaimmistoon kuuluvat muun muassa 1300-luvun Kangasalle sijoittuva romaani Vuosisatain vaatimus, näytelmä Pitkäjärveläiset sekä tietysti Kiljusen herrasväki kaikkine tempauksineen.
Jalmari Finnen omaelämäkerran nimen Ihmeellinen seikkailu voisi liittää myös toiseen Kangasalla vaikuttaneeseen kirjailijaan, Gustaf von Numersiin (1848–1913). Hänkin seikkaili monen eri alan toimijana ja liittyy Kangasalaan siksi, että hän työskenteli joitakin vuosia Suinulassa asemapäällikkönä.
Kangasalla von Numers kirjoitti kolme kuolematonta näytelmää. Pastori Jussilainen, Elinan surma ja Kuopioin takana ovat nykyäänkin teattereiden ohjelmistoissa.
– Näytelmäkirjailijana Numersia voidaan pitää Finneä etevämpänä, mutta syistä, joita voi vain arvella, hän ei koskaan saanut julkisuudessa sitä asemaa, joka hänelle olisi kuulunut, Aarnio totesi.
Surullisia säveltäjäkohtaloita
Pelkästään urkutehtaan vuoksi Kangasala solmi vahvat siteet musiikin maailmaan, ja monet musiikkielämän vaikuttajat hakeutuivat sinne viihtymään ja
inspiroitumaan. Sitä paitsi kansan musiikkikasvatuksen perustaa rakennettiin kirjaimellisesti Kangasalla, missä valmistui tuhansin kappalein urkuharmoneja kansakoulujen käyttöön.
Kirjakahvilan jälkikeskustelussa huomautettiinkin, että jos kansakunnan kaapin päälle sijoitettaisiin esineitä, urkuharmoni olisi ehdottomasti Kangasalan lahja sille paikalle.
Säveltaiteen suurista nimistä Kangasalle kuuluvat Oskar Merikanto ja erityisesti hänen poikansa Aarre Merikanto (1893–1958), joka tunnetaan monista merkittävistä orkesteriteoksistaan ja ennen kaikkea Juha-oopperan sävellyksestä.
– Aarre Merikanto oli niitä, joita oma aika kohteli kaltoin, katkeroitti ja sysäsi syrjään, mutta jotka kaikesta huolimatta jättivät pysyvän jäljen suomalaiseen kulttuuriin, Aulis Aarnio sanoi.
Toinen paikkakuntalainen säveltäjä Emil Kauppi koki vielä surullisemman kohtalon kuin nuorempi Merikanto. Nimi on vanhalle polvelle hyvin tuttu, kuten Kauppi ihmisenäkin, sillä hän oli kaiken muun ohessa aktiivinen nuorisoseuralainen Kangasalla.
Hänen sävellystuotantonsa oli laaja ja tasokas mutta se sai äkillisen lopun. Kauppi hukkui Näsijärveen kohta sen jälkeen, kun hänen Nummisuutarit-oopperansa oli saanut Helsingissä murskaavan kritiikin.
Kun piinallinen yskä vei hetkeksi äänen professori Aulis Aarniolta, Ahti Jokinen tuli sijaiseksi lukemaan esitelmää.
