–Naapurin täti huusi minun lapsilleni, että menkää omaan maahanne, tämän syksyn esikoiskirjailija Kristiina Bruun muistelee kahdeksan vuoden takaista aikaa, jolloin hän muutti perheensä kanssa Suomeen.
Bruun oli ennen synnyinmaahansa tuloaan asunut Bangladeshissa ja perustanut perheen siellä kasvaneen miehen kanssa. Avioliitosta on syntynyt kaksi poikaa. Bangladeshia edeltävät kahdeksan vuotta Bruun oli asunut ja opiskellut Yhdysvalloissa.
Kun Sahalahdelle Kirjanystävien vieraaksi kutsuttu nainen puntaroi, mikä kolmesta asuinmaan vaihdosta oli vaikein, vastaus ei ole Suomea mairitteleva.
–Minusta oli vaikeinta tulla Suomeen takaisin, hän tunnustaa.
–Oli vanhat ystävät, mutta uusia ystäviä oli vaikea saada. Ei oltu vieraanvaraisia. Kylmältäkin tuntui Bangladeshin lämmön jälkeen.
Aviomiehen kotimaassa ihmisten välittömyyteen ja sydämellisyyteen tottuneen Bruunin oli Suomessa vaikea sopeutua siihen, että täällä kuljetaan naama peruslukemilla.
–Meillä on täällä kaikkea, mutta emme kuitenkaan hymyile toisillemme.
Häissä 5000 vierasta
Kristiina Bruun tapasi bangladeshilaisen miehensä opiskellessaan Yhdysvalloissa. Muuton puolison kotimaahan ratkaisi mahdollisuus pitää vain kolmen kuukauden mittainen äitiysloma USA:ssa.
–Amerikassa opin tehokkuutta, Bangladeshissa opin hidastamaan.
Perheen, suvun ja sukulaisten käsite sai Bangladeshissa aivan uudet mittasuhteet, mistä kertoo jo paljon Bruunin häiden uskomaton 5000 vieraan kutsulista. Tätä taustaa vasten tuntuu ymmärrettävältä, että miehen lähisukulaiset pitävät Lappeenrantaa, Bruunin kotikaupunkia, todellisena aavekaupunkina, jonka hiljaisuus tuntuu suorastaan pelottavalta.
Perheen nuorimmaista Sulo-poikaa oudoksutti alkuun suomalainen ystäväpalvelutoiminta.
–Tarvitaanko Suomessa palvelua siihen, että saa ystävän? Eikö ystäviä saa muutenkin, hän ihmetteli.
Sulo sai omakohtaisesti kokea, että avain ystävien saamiseen on suomen kieli. Ilman sitä taitoa jää yksin.
Kaikki samanlaisia
Kristiina Bruunin loppukesästä ilmestyneen esikoiskirjan Kaikki mikä on sinun aihepiiri kumpuaa pitkälti kirjailijan omista kokemuksista, erilaisten kulttuurien ja erilaisten ihmisten kohtaamisista.
–En voinut tajuta kolme vuotta sitten, kun aloitin kirjoittamisen, että kirja voi olla nyt niin ajankohtainen, hän viittaa Suomeen viime aikoina virranneisiin turvapaikanhakijoihin.
Bruunille ihmisten erilaisuus, oli sitten kyse kielestä, kulttuurista, uskonnosta tai ihon väristä, on pohjimmiltaan kuitenkin samanlaisuutta.
–Kaikki ihmiset hakevat rauhaa ja rakkautta. Yhteyteen ei tarvita edes kieltä, eleet ja hymy riittävät.
–Toivoisin, että avoimesti kohtaisimme erilaisuutta, tuntuu, että me pelkäämme sitä.
Kirjailija ei suostu käyttämään länsimaisia arvoja ja käytäntöjä mittapuuna arvioitaessa muissa kulttuureissa elävien ihmisten tekoja.
–Olemme kärkkäitä arvostelemaan täällä lännessä, mutta köyhyys saa ihmiset tekemään monia asioita. Tytöille voi olla huonompiakin paikkoja kuin olla alaikäisenä töissä tehtaassa.
–Me kaikki voimme muuttaa elämäämme, mutta toisille se on helpompaa kuin toisille, hän ajattelee.
Jatkoa luvassa
Lappeenrannan kaupungilla markkinointitehtävissä työskentelevä Kristiina Bruun, oikealta nimeltään Mirka Rahman, kirjoitti esikoisensa työn ohessa suoltaen tekstiä aina, kun sille vähänkin jäi aikaa, jopa Bangladeshissa taksin takapenkillä läppäri sylissä jutellen samalla vanhempiensa kanssa.
Kun kirja tuli painosta, Bruun kiikutti heti yhden kappaleen Arvi Luukalle, entiselle äidinkielen opettajalleen, joka aikanaan kannusti lukiolaistyttöä kirjoittamaan.
–Sain vietyä, Luukka on jo 85-vuotias.
Alun perin Kaikki mikä on sinun –kirjasta piti tulla novelleja. Luovan kirjoittamisen kurssilla opettaja Ranya Paasonen sai Bruunin uskomaan, että novelleissa on hyvin aineksia kokonaiseksi romaaniksi saakka. Jatkoakin on luvassa ainakin kahden kirjan verran, jos vain aikaa jää kirjoittamiselle.
