Liikuntahallin ja Sappeen kaavat nähtäville

Pälkäneen kunnanhallitus päätti asettaa nähtäville Sappeen kaakkoisrinteen ranta-asemakaavan ja kaavamuutoksen. 26 hehtaarin suunnittelualueen kaavoittamisella tavoitellaan tilaa kahvila- ja huoltorakennuksille sekä aluetta matkailuvaunuille ja -autoille.

Suunnittelualueelle ollaan kaavassa osoittamassa rakennusoikeutta noin 7500 kerrosneliömetriä. Matkailua palvelevien rakennusten lisäksi alueelle voitaisiin sijoittaa 41 lomarakennusten rakennuspaikkaa, joiden kerrosala olisi 140 neliömetriä.

Kunnanhallitus käsitteli kokouksessaan myös neljää muuta kaavaa. Mittavin näistä oli liikuntahallin asemakaavaehdotus, jonka hallitus päätti asettaa nähtäville. Aiemmin syksyllä olleesta kaavaluonnoksesta jätettiin kuusi lausuntoa ja yksi kommentti. Saadun palautteen perusteella kaavaa tarkistettiin muun muassa hulevesien, meluasioiden, rakennustapaohjeiden, liikenteen ja pysäköinnin osalta.

Lisäksi nähtäville tulee hallituksen päätöksen mukaisesti ranta-asemakaavaluonnos Sappeen Etu-Vainiosta ja Aatilan ranta-asemakaavaehdotus Uusi-Mälkilässä. Ensin mainitussa kaavassa ollaan liittämässä lomarakennuspaikkaan sen eteläpuolinen maa- ja metsätalousalue lähellä Sappeen kylää. Jälkimmäisessä kaavassa muun muassa lisätään rakennuspaikkoja ja todetaan jo olevia lomarakennuksia Mallasveden Tossanselän rannalla.

Kunnanhallituksen hyväksymänä valtuuston käsiteltäväksi jatkaa Vesalan ranta-asemakaava, jota koskeva neljän hehtaarin suunnittelualue sijaitsee Pälkäneveden rannalla.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?