Wuolijoen rustholli Pälkäneen ja Hauhon rajalla oli jo varhain 1800-luvulla merkittävä kulttuurikeskus.
Lähtökohdiltaan se oli tavallinen juureva talonpoikaistalo, jossa suurin onni koettiin, kun nähtiin viljan varttuvan pelloilla turvaamassa toimeentuloa seuraavaksi vuodeksi.
Mutta Wuolijoella varttui myös hengen vilja, sillä suku oli innokasta hankkimaan oppia ja sivistystä ja ottamaan vastuuta yhteiskunnallisten asioiden hoidosta.
1800-luvulla suomalaisen sivistyneistön piiri oli pieni mutta pyrkimykset suuret: vuosisadan aikana suomen kieli ja kotimainen kulttuuri kehittyivät jättiläisharppauksin, ja samaan aikaan yhteiskuntaan syntyivät ne rakenteet, jotka tekivät mahdolliseksi valtiollisen itsenäistymisen.
Wuolijoen isännän Juho Robert Wuolijoen nousu valtiopäivämieheksi 1885 avarsi tietysti ratkaisevasti poliittisten ja kulttuurivaikuttajien piiriä rusthollin ympärillä. Ja kun Juho Robertin pojat Sulo ja Wäinö Wuolijoki aikanaan etenivät poliitikkoina isäänsäkin pidemmälle, wuolijokelainen taiteen, tieteen ja politiikan kehä laajeni entisestään heidän ystäviensä, puolisoidensa ja työtovereidensa kautta.
Suurimpia wuolijokelaisten piiristä nousseita vaikuttajia oli tietysti Sulon ensimmäinen puoliso, Niskavuori-näytelmäsarjan luoja Hella Wuolijoki, mutta oli paljon muitakin.
Wuolijoella ei ollut väliä sillä, mitä poliittista kantaa ystävät ja sukulaiset edustivat, pääasia, että he olivat jotakin mieltä, rohkenivat tehdä uusia avauksia ja mennä tarvittaessa vaikka vankilaan aatteensa puolesta. Oli kielipolitiikkaa, suomalaisuusaatetta, vasemmistolaisuutta, oikeistolaisuutta ja naisasiaa, oli kirjallisuutta, teatteria, kansainvälistä yhteistyötä.
Siitä asti, kun Suomi oli saanut autonomisen aseman Venäjän suuriruhtinaskuntana, muutaman pitäjän alueelta syvältä Hämeen maaseudulta nousi eturivin suomalainen vaikuttaja toisensa jälkeen.
Wäinö Wuolijoen pojanpoika Erkki Wuolijoki on kirjoittanut sukunsa vaiheista kaksi kirjaa, Silinteri ja silkkihuivi ilmestyi vuonna 2013 ja Niskavuoren henki tänä vuonna. Viime viikolla hän kertoi Pälkäneen pääkirjasto Arkissa teoksistaan ja siitä, mitä wuolijokelaisuus – tai niskavuorelaisuus – on tarkoittanut Suomen kansan identiteetin kannalta, ja millainen joukko sitä kannatteli.
– Nykyaikana kai sanottaisiin sitä porukkaa kokonaisuudessaan strategisen osaamisen keskittymäksi, Erkki Wuolijoki tiivisti.
