Tampereen Balettiopiston 41. peräkkäinen Joulun suuri tanssitapahtuma marssitti Sampolan juhlasalin lavalle noin 240 oppilasta eri puolilta Sydän-Hämettä. Osa Kangasalan koulun isommista oppilaista treenaa sekä Kangasalan että Tampereen Balettiopiston harjoituksissa, joten ryhmissä oli oppilaita molemmista kouluista.
Balettiopistolla on tapana hioa sekä jouluksi että kevääksi yhteisesti esityskuntoon ainakin kaksi isoa teoskokonaisuutta, joista tällä kertaa nähtiin ”Joulutoive” ja ”Dance Bitez”. Perinteikäs balettisatu Joulutoive kertoi talven hyvästä haltijasta, joka joulun tullen taikoo lapsille toinen toistaan kauniimpia tansseja – juuri sellaisina kun he niitä ovat toivoneet. Dance Bitez oli puolestaan jazz-, nyky-, steppi- ja katutanssilajien keinoin toteutettu rytmikäs alkuperäisteos, joka yhdisti tanssi- ja musiikkitaiteen, vauhdin ja hurjat temput.
Molemmissa esityksissä saatiin nauttia myös vierailevasta esiintyjästä; satubaletin talven hyvänä haltijana ja laulusolistina esiintyi näyttelijä-laulaja Helena Rängman ja Dance Bitez -teoksessa vierailijana oli muusikko Kristian Suninen.
– Tanssi rikkoo rajoja, niin eri kulttuurien kuin lajien ja taidemuotojenkin välillä, toteaa Tampereen Balettiopiston rehtori Desirée Cheremeteff.
Hän sanoo tanssin olevan vanhin muoto kommunikoinnissa ja viestinnässä ihmisten välillä.
– Tanssin avulla on aina voitu ilmaista tunteita, iloa, surua, vihaa, rakkautta, vaikka yhteistä kirjoitettua tai puhuttua kieltä ei olisi. Kehomme viestivät toisilleen ilman sanoja.
Cheremeteffin mukaan ihminen ei suinkaan ole ainoa, joka on jo pitkään viestinyt tanssin kautta.
– Myös eläinkunnan jäsenet – muun muassa linnut, mehiläiset ja apinat – tanssivat omia tanssejaan esimerkiksi pariutumisaikoina, hän muistuttaa.












