Mikähän siinä on, että vuodet ikään kuin vaihtuisivat nykyään tiheämmin kuin ennen? Kun juuri oppi kirjoittaman 2015, niin se oli lyhyt ilo. Taas pitää oppia uudet numerot.
Jos mummon pitäisi laatia toimintakertomus viime vuodelta, niin ei siinä saavutusten lista kovin pitkä olisi. Suunnitelmista harva toteutui. Lihaskunnon kohotus jäi vähiin, joten käsivarret ovat yhä pelkkää löllöä. Hengenviljelykin oli vaisua.
Ajan mittaan yhä enemmän huolestuttaa ilmaston lämpeneminen. Valkeitten joulujen kanssa on niin ja näin. Jos taas uusikin vuosi on yhtä leuto, niin voitaisiin Kukkian tienoilla ruveta tosissaan suunnittelemaan kirkkovenesoutuja joulujumalanpalveluksiin. Voitaisiin olla edelläkävijöitä Suomessa. Valaistuskysymys tosin olisi ongelma. Vaikka lämpö nousee, niin pimeys pysyy entisellään, jopa pahenee.
Ei sillä hyvä, että vuodet vaihtuvat tiuhaan, meillä vanhuksilla näyttävät vuosikymmenetkin vaihtuvat melkein huomaamatta. Entä vuosisadat? Kerran elämässä se on jo tapahtunut vähän itse kullekin, ainakin aikuisille. Mutta onkos tapahtunut sellaista, että joku olisi elänyt kolmella eri vuosisadalla? Kyllä on.
Sellainen tieto löytyi netistä, että Ahvenanmaan Jomalassa elänyt Lovisa Rosenlund oli syntynyt 1792 ja kuollut vuonna 1900. Viimeisenä 1800-luvulla Suomessa syntyneistä henkilöistä oli elossa Aarne Arvonen. Hän kuoli vuonna 2009 satayksitoistavuotiaana. Joten siis kolmella eri vuosisadalla Arvonen vaikutti.
Eliniänodote kasvaa, ja joukossamme on vuosi vuodelta yhä enemmän yli satavuotiaita. Presidentin itsenäisyysjuhlissakin heillä lienee oma kiintiö. Näin pitää ollakin, kenelläpä olisi maamme vaiheista pitempi kokemus. Aamulehdessä oli hiljattain juttu hauskasta laivaristeilystä, jossa kunniavieraana oli satakolmevuotias tyttölapsi, reipas ja iloinen. Tällaiset uutiset antavat toivoa meille vanhoille. Ehkä edessäpäin onkin vielä paljon ihania vuosia.
Englannin nykyisen kuningattaren äiti, entinen kuningatar Elisabeth, eli sata ja yksi vuotta. Hänen tyttärensä, tämä Elisabeth II juhlii 90-vuotispäiviään ensi huhtikuussa. Vieläköhän hän jaksaa järjestää isotkin vastaanotot? Mummolla on hämärä muistikuva, että meiltäkin olisi oltu hänen kahdeksankymppisillään. Tarja ja Pentti? Nyt kai menevät juhliin Sauli ja Jenni, jos kutsu tulee.
Sellaistakin sattuu nykyään, että puolisoista molemmat saavuttavat sadan vuoden iän. Kun niissä ikäluokissa avioeroisuus on ollut melko vähäistä ja kun vihille mentiin parikymppisinä, niin voi olla, että kahdeksankymmentä vuotta on saatu elää yhdessä. Hopeahäät ja kultahäät ovat tuttuja nimiä, mutta mikä olisi hääjuhlan nimi tällä kertaa?
Niissä bileissä voisi olla läsnä jo viideskin sukupolvi, osa tuttipulloikäisenä, joku ehkä jo maljannostoiässä. Olisi muuten kiva tietää, keillä on Suomen avioliittopituusennätys.
Kun tajuaa, että itsekin voi elää satavuotiaaksi, niin täytyy ottaa uudenlainen asenne. Ehkä ei pidäkään joka päivä ajatella, että kohta tämä kaikki kuitenkin loppuu, turha enää liikaa innostua tai mihinkään uuteen ryhtyä. On muutaman prosentin todennäköisyys, että elää vielä parikymmentä vuotta. Varsinkin kun saa elää täällä puhtaalla maaseudulla ystävällisten ihmisten seurassa. Ja kun suvussakin on taipumusta pitkäikäisyyteen, etenkin naisten kohdalla.
Mymmeli
