Kello lähentelee lauantai-iltana puolta yötä. Valkoinen maisema vilisee jättikokoisen kuorma-auton kirkkaissa valokeiloissa. Radiossa vuorottelevat iskelmät ja liikennetiedotteet. Muuallakin maassa tulee sakeasti lunta, ja siksi liikenne takkuaa.
Pälkänettä lähestyttäessä lumi on kuitenkin jo muuttumassa vedeksi.
– Keli vaihtelee nopeasti. Kuhmalahdella oli vielä paljon enemmän lunta ja pakkasta, Jukka Tähkänen juttelee.
Aura-autossa on tyynempää ja rauhallisempaa kuin uskoisi.
– Äänieristys on parantunut. Vanhassa autossa ei kuulisi puhua tällä tavalla, Tähkänen sanoo.
Meteliä ja tärinää lisää aluslevy, joka raapii tien jäistä polannetta rikki. Edessä oleva aura heittää neljänkympin vauhdissa lumen pientareelle komealla kaarella.
Tähkänen säätelee kaiken aikaa toisella kädellä auran leveyttä. Bussipysäkkien kohdalla tarvitaan lisää leveyttä, että koko tie tulee pyyhkäistyä meno- ja paluumatkalla. Holjan kaiteiden välissä on kapeampaa.
Jos lumi ei olisi ehtinyt tamppaantua tiiviiksi ja jämähtää jääksi, Tähkänen voisi ajella pelkän etuauran kanssa. Vaikka tänä talvena on vähän lunta, polanteita on saanut raapia tosissaan aluslevyn kanssa. Myös hiekkaa on pitänyt ajaa enemmän kuin monena talvena yhteensä.
– Ei tällaista talvea ollut kymmeneen vuoteen. Kelit ovat sahanneet vähän väliä äärestä laitaan, 20 vuotta aurahommia tehnyt Tähkänen sanoo.
Sorateitä aurataan vähemmän
Kaupungeissa aurat ovat liikkeellä lähes yksinomaan öisin, jotta niiden ei tarvitse lähteä päivällä liikenteen sekaan. Maaseudulla liikennettä on vähemmän ja teitä voisi aurata päivälläkin.
– Mutta miten se lumi aina sattuukin satamaan yöllä, Jukka Tähkänen nauraa.
Aura-auton kuskin työ on itsekseen viihtyvän yökyöpelin hommaa.
Destian aliurakoitsijana toimiva Jukka Tähkänen on ajanut iltapäivästä alkaen kahdella autolla mursketta sorateille. Alempaan hoitoluokkaan kuuluvia sorateitä ei lähdetä näillä lumimäärillä auraamaan, vaan pian perään satava vesi saa sulattaa muutaman sentin lumikerroksen, jonka sekaan on ajettu mursketta.
Pälkäneeltä Luopioisiin johtava maantie kuuluu Holjaan saakka 1b-hoitoluokkaan. Sekään ei ole aivan valtateiden veroisessa hoidossa. Esimerkiksi Lahdentielle on jo ajettu suolaliuosta ennen lumisadetta. Sen ansiosta polanne ei tamppaannu kovaksi jääksi.
Pälkänevedentien kaistojen välissä on vahva teräsjäinen polanne, koska sitä ei ole sulatettu suolalla. Taivaalta tuleva vesi ei hetkessä siihen pure, sillä routainen maa toimii jäädytyskoneen tapaan. Toki pintaa pehmittäisi sekin, jos kaikki eivät ajaisi samoja kiskoja pitkin, vaan nousisivat urasta jauhamaan jäätä rikki nastarenkaillaan.
Kuuden tunnin lenkki
Jukka Tähkäsen aurausreviiriin kuuluu maantie Pohjasta Pälkäneelle ja sivulenkit päälle. Hän kiertää muun muassa Kukkian, Haltian ja Pihtisalmen kierrokset sekä Vehkajärven ja Haapasaaren lenkit.
Suoraan ajaen tiekilometrejä kertyy 160 kilometriä, mutta kaiken vekslaamisen ja siirtymäetappien kanssa juoksukilometrejä on reilut 300.
Kun lenkki ajetaan kahdella autolla, molemmilla menee tavallisella kelillä kuusi tuntia. Kun Tähkänen joskus aamuyöstä pääsee kotiin, uni ei välttämättä tule heti silmään. Vaikka auraaminen on näennäisen rauhallista puuhaa, kuski ajelee kaiken aikaa aistit valppaana.
Näin yöaikaan liikenne on hiljaista ja vastaan tulee autoja harvakseltaan. Nekin vetävät aura-auton nähdessään sivuun, kuten aikanaan opetettiin antamaan tietä hälytysajoneuvolle.
– Kuskit varmaan tietävät, että on toimittaja kyydissä, Jukka Tähkänen nauraa.
Paikalliset osaavat antaa tietä paremmin, mutta päivällä meininki on toisenlaista. Sappeeseen kiiruhtavat suksiboksi-Audit pyyhkäisevät sumeilematta ohi, vaikkeivät näe, onko lumen alla keltaista viivaa tai tuleeko lumipilven takaa joku vastaan.
Holtittomien ohittelijoiden lisäksi aura-auton kuskit saavat pelätä keskitien kulkijoita.
– Oikein näkee ilmeen, kun kuski puristaa rattia ja tähtää tuohon auran kulmaan siinä uskossa, että aura kyllä väistää.
Palautetta tulee montaa kautta
Maantiellä kulkee valtava joukko aurauksen erikoisasiantuntijoita. Heistä kukaan ei ole sattunut aura-auton kuskiksi, vaan he kertovat vinkkejään Facebookissa ja netin keskustelupalstoilla.
– Nykyisin palautetta tulee monta kanavaa pitkin. Minä en ole lähtenyt opettelemaan ollenkaan Facebookia. Ja kaverit ovat neuvoneet, ettei nettikeskusteluihin kannata ollenkaan mennä, Jukka Tähkänen sanoo.
Jos matka kestää lumisateen vuoksi tai auto lipsahtaa jäisellä tiellä ojaan, siitä syytetään auramiestä. He kuitenkin lähtevät liikkeelle ainoastaan silloin kun käsketään ja pitävät tiet hoitoluokan mukaisessa kunnossa.
– Tässä yksillä liukkailla olin jo yöstä alkaen ajanut suolahiekkaa. Vedin ensimmäisiä teitä jo toiseen kertaan, kun ojassa oli auto renkaat kohti taivasta. Vieressä kuski taputti ivallisesti, kun ajoin ohi, Tähkänen kertoo kulkijapalautteen lievemmästä päästä.
Tähkänen ja muut aurat lähetetään tielle sen mukaan, miltä kelikeskuksen ruuduilla näyttää. Lähin sääasema on Lahdentien varressa Kantokylässä. Mutta jo muutaman kymmenen kilometrin päässä voi tulla aivan eri tavalla lunta, sillä sadekuurot ovat talvella yhtä paikallisia kuin kesälläkin.
Valvomossa nähdään kaiken aikaa, missä aura-autot liikkuvat. Kuskin kännykkä kertoo satelliittipaikannuksen avulla reitin ja nopeuden. Jos esimerkiksi kolaria tutkittaessa pitää selvittää missä kunnossa tie oli, järjestelmästä nähdään, milloin se oli aurattu tai hiekoitettu.
Kulutus toista sataa litraa
Se ei ole mitään pisaralla pisimmälle ajoa, kun aluslevy raapii tietä kymmeniä tonneja painavan kuorma-auton alla. Jukka Tähkäsen auto kuluttaa aurauslenkillä toista sataa litraa sadalla kilometrillä.
Myös sulassa tiessä kipinää iskevät tapit kuluvat tällaisena talvena.
– Tappeja on mennyt jo kolmisensataa, Jukka Tähkänen kertoo.
Suoraa tietä on joutuisaa ajella. Tässä vaiheessa talvea hidastetöyssyistäkin pääsee sujuvasti, sillä niiden eteen on tamppaantunut pyöristävä lumikerros.
Liikenteenjakajien kohdalla Jukka Tähkänen nostaa jalkaa kaasulta ja tekee erikoisen koukauksen. Hänen mukaansa liikenteenjakajat ja bussikatokset ovat urakoita valvovien erityistarkkailussa.
– Liikenteenjakajat pitää nuolla läheltä kärkeä. Vaikka olisiko sillä liikenneturvallisuuden kannalta isoa merkitystä, jos jakajan eteen kertyisi hieman lunta, Tähkänen miettii.
Tähkänen kiittelee, ettei bussikatosten kolaaminen ole hänen vastuullaan. Niitä hoitavalla aliurakoitsijalla on vuorokausi aikaa putsata aura-auton heittämät lumet.
– Jos jostain pitää säästää, niin ensimmäisenä minä lopettaisin bussikatoksien nuolemisen. Eihän niissä koskaan näy muuta kuin jäniksen jälkiä, Jukka Tähkänen sanoo.
ELY-keskuksen aluevastaava Raija Kreutzer tietää, että toisinaan bussipysäkeiden putsaaminen on turhauttavaa.
– Niitä ei ehditä kunnolla tyhjentää, kun tulee taas lunta ja aura tyrkkää uuden vallin pysäkin eteen. Mutta jos sen vallin jättää katoksen eteen, niin sehän kovettuu siihen. Lähtökohtana on, että rollaattorin kanssa pääsee pysäkkikatokselle istumaan. Busseja käyttävät muun muassa ikääntyneet ja lastenrattaita työntävät äidit, Kreutzer muistuttaa.
Kantokylän sääasema kertoo tien kelioloista
Sydän-Hämeen teitä hoitaa Destia, jonka aliurakoitsijoina Jukka Tähkänen ja muut yksityiset auramiehet toimivat. Urakka-alue vaihtuu Laitikkalassa. Hämeenlinnantien hoito kuuluu YIT:lle.
ELY-keskus kilpailuttaa Oriveden ja Kangasalan urakat uudelleen tänä vuonna. Urakoitsija valitaan viideksi vuodeksi.
Tiet on jaettu liikennemäärien mukaan eri hoitoluokkiin. Pälkäneen ja Pohjan välinen 322-tie kuuluu 1b-luokkaan. Tällaiselta tieltä lumet pitäisi aurata kolmessa tunnissa ja polanne saa olla maksimissaan puolentoista senttimetrin korkuinen.
Laatuvastuu-urakoita valvotaan jatkuvasti pistokoevalvontana. Laatukonsultti kiertää enimmäkseen yöaikaan, pääosin pääteitä ja poikkeaa vain silloin tällöin alemman tieverkon väylille.
– Esimerkiksi Kuhmalahden keskusta kuuluu hoitoluokkaan kaksi. Siellä sallitaan kahden sentin polanne. Jos auto nousee teräväreunaisista urista korkealle polanteelle, se saattaa lähteä hitaassakin vauhdissa sivuluisuun, aluevastaava Raija Kreutzer sanoo.
Hän tietää, että tänä talvena polanne on sellaista teräsjäätä, että sen poistaminen vaatii suolapehmitystä.
– Alusterän kanssa siihen ei tahdo muutoin pystyä.
Kun polanne on niin kovaa, ettei sitä saa irti alusterällä, käytetään tiehöyliä. Niitä pitää olla urakka-alueella vähintään yksi. Tiekarhu ei kuitenkaan hetkessä ehdi kiertää kaikkia teitä.
Kun lumimäärän lähtökynnykset ylittyvät kaikilla talvihoitoluokilla, Kangasalan alueella saadaan liikkeelle toistakymmentä aurausyksikköä.
– Osalla auraajista on lyhemmät reitit, työmaapäällikkö Seppo Räty Destialta kertoo.
Ennakoivaa suolausta
Urakoitsijan kelikeskuksessa seurataan reaaliaikaisesti tienvarsien kelikameroita ja sääasemia. Kelikamera kuvaa tieoloja esimerkiksi Lahdentiellä Laitikkalan risteyksessä.
Sääasema löytyy esimerkiksi Kantokylästä. Se tuottaa ajantasaista tietoa kelioloista. Monenlaisten antureiden, kameroiden ja tuulimittareiden avulla nähdään tarkasti, alkaako tie jäätyä tai kertyykö sinne lunta.
– Tiesääasema on melkoinen keskus. Se on täynnä kallista automatiikkaa, Raija Kreutzer kertoo.
Päivystäjä seuraa sääasemia kaiken aikaa. Jos tarvitaan aurausta, suolausta tai hiekoitusta, mestari soittaa autot liikkeelle. Lähtöviive riippuu teiden hoitoluokasta. Valtateille saatetaan lähteä jo ennen lumen tuloa.
– Autoilijoita monesti ihmetyttää, miksi sulalle tielle ajetaan suolaa. Tällä pyritään juuri siihen, ettei lumi edes tartu tiehen, Kreutzer sanoo.
Eri luokan teitä hoidetaan eri keinoilla. 1b-luokan teillä lumen keskellä kulkee mustat vanat. Vähäliikenteisille kakkos- ja kolmosluokan teille pyritään rakentamaan talveksi polanne. Tavoitteena on valkoinen, tasainen ”Lapin tie”.
Vähän kritiikkiä
Tienkäyttäjien asiakastyytyväisyyttä mitataan kaiken aikaa. Oriveden ja Kangasalan alueelta kertyy vähän valituksia.
– Esimerkiksi viime viikonloppuna teiden hoidossa onnistuttiin hienosti. Vaikka kaupungin tiet ovat kaljamilla, niin Oriveden ja Kangasalan alueelta tuli vain pari puhelua tienkäyttäjän linjalle, Raija Kreutzer sanoo.
Viime viikkoina kritiikkiä on tullut tien kunnosta Sahalahden ja Kuhmalahden välillä. ELY-keskus pohtiikin, pitäisikö tien hoitoluokkaa nostaa Kuhmalahdelle saakka.
Nykyisin tiellä kulkee 4000 autoa vuorokaudessa Sahalahdelle saakka. Moltsian tienhaaraan mennessä liikennemäärä puolittuu. Kuhmalahden kirkolla kulkee 1600, Pohjassa tuhat ja Vehkajävellä 600 autoa tunnissa.
Tienkulkijoiden tyytyväisyyteen voidaan vaikuttaa pienillä asioilla, esimerkiksi auraamisjärjestyksellä. Aura-auton kannattaa kiertää ensin vilkasliikenteisimmät osuudet ja suunnata hiljaisimmille sivuteille vasta viimeisenä. Tämä helpottaa myös työtä, kun lumi ei ehdi tamppaantua ja jämähtää tiukaksi polanteeksi.
Edessä kelirikkokevät
Reikiintyneiden teiden hoitaminen on hankalaa etenkin alkutalvesta, kun niiden päällä ei ole vielä tasoittavaa polannetta.
– Ei mikään aura taivu esimerkiksi Rautajärven tien uriin, kaariin ja monttuihin, Raija Kreutzer sanoo.
Kehnokuntoisen tien korjaamiseen saadaan valtiolta korjausvelkarahaa. Kreutzer uskoo, että sen turvin saadaan nostettua pudonneita reunoja ja palautettua tie muotoon ennen päällystystä. Tarkemmat suunnitelmat ja aikataulut ovat vielä tarkentumassa.
Sorateillä hankalimmat ajat ovat edessä, kun ne alkavat sulaa talven jäljiltä. Edessä saattaa olla vaikea kevät, sillä sateisen syksyn ja alkutalven jälkeen jäätyminen lykkääntyi myöhäiseen.
– Routa on syvällä ja rummut jäässä, Seppo Räty sanoo.
Jo syyskelirikon aikaan sorateille jouduttiin asettamaan enemmän painorajoituksia kuin monesti keväisin. Alkutalven sateiden jäljiltä sorateiden rakenteisiin jäi paljon kosteutta. Se poistuu kapillaarisesti eli nousee ylös. Kevätsäät vaikuttavat olennaisesti siihen, miten tiet kuivuvat.
– Toivoisin sellaisia lämpimiä pyykinkuivauskelejä: kuivattavaa tuulen virettä ja lämpimiä päiviä sekä kylmiä öitä, jotta tie kuivuisi rauhallisesti, Raija Kreutzer sanoo.
Viime keväänä päästiin vähällä, vaikka silloin odotettiin ennätyshankalaa kelirikkoaikaa. Tämän vuoden kelirikkoennusteet valmistuvat helmi-maaliskuun vaihteessa. Alku ei ole kovin lupaava, sillä ensimmäiset kelirikot alkoivat jo tammikuulla.
Teiden kevättulviin voi vaikuttaa myös itse.
– Olennaista on pitää rummut sulana, jotta vedet eivätkä patoutuisi vaan virtaisivat sinne minne pitäisikin, Raija Kreutzer sanoo.
Hän huomauttaa, että Sydän-Hämeessä pahoja kelirikkoteitä on paljon vähemmän kuin vielä reilut kymmenen vuotta sitten. Kelirikkoteitä on korjattu määrätietoisesti. Muun muassa Kortteenpohjantiehen satsattiin suunniteltua enemmän ja Raikuntielle ajettiin tavallista laadukkaampi sora. Vedentaustantieltä risainen päällyste purettiin pois ja se muutettiin soratieksi.
