Minä en työmatkoilla rassaa kännykkääni. Tarkkailen valppaasti ympäristöäni ja teen arvioita muista samaan aikaan aamuvarhaisella kulkevista. Tapaan arkipäivisin baari-, herras- ja rappiomiehet, lippalakkipäisen pullonkerääjän, tehokkaan etenijän ja pomppivan lehdenlukijan, vaeltavan aaveen ja toisen alkoholistin sekä Yrmyn.
Odotellessani joka aamu liian aikaisin paikalle tulleena ratikkaa keskimäärin kahdeksan minuuttia saapastelevat säntillisesti vastakkaiselle pysäkille eri suunnista kaverukset, joiden arvelen notkuvan viikonloput baareissa. Molemmat ovat hyvin laihoja ja hieman huonoryhtisiä, hiusmalli sekä viikset 70-luvulta.
Aina vuodenvaihteen jälkeen askel näyttää pidentyneen virkeämmäksi, eivätkä tupakat pala kävellessä. Tammikuun puolivälissä sauhu tupruaa sakeana entiseen tapaan.
2016 alkoi julmilla pakkasilla myös Helsingissä. Pipo ilmestyi lopulta toisen päähän muutamaksi päiväksi mittarin asteikon tipahdettua noin kahteenkymmeneen. Veikkailen heitä ahtaajiksi.
Herrasmies nousee kyytiin samasta paikasta. Hänen päässään keikkuu knallia muistuttava hattu, jonka alta poninhäntä laskeutuu kauniisti muodikkaan ulsterin niskaan. Mitä ilmeisimmin povitaskusta kulkeutuvat piuhat liu´uttavat hivelevää musiikkia kulkijan korvaan. Matkaa hän tekee vain parisen kilometriä, hyppää pois ja laittaa heti tupakan suuhunsa.
Kesällä ei raitiovaunu kulkenut perinteistä reittiä ja yllätyksekseni näin pyöräillessäni herran kävelevän ripeää vauhtia samalla poikkeuksetta ankarasti savutellen. Hänen täytyy työskennellä jollakin taiteellisella alalla.
Putkasta pois päässeitä rappiomiehiä matkustaa samalla joukkoliikennevälineellä silloin tällöin ja pakkaskelillä he tekevät useamman kierroksen kestäviä rengasmatkoja. Nuo kölin alta vedetyt tai itse omilla toimillaan sitä kautta elämänlaivan alittaneet eivät juuri häiriötä aiheuta muuta kuin hajullaan.
Panin kerran merkille, miten lähes tyhjään raitiotievaunuun takaovesta raahustanut ukko suuntasi suoraan lipunlukuautomaatin luo heiluttaen sen edessä jotakin likaista pahvinpalaa. Otaksui kenties kuskin peilistään toimitusta silmäilevän. Nämä äijät ovat pudonneet kauan sitten ulos työelämästä.
Itsekseen höpöttävä lippalakkipäinen kumisaapasmies kulkee Kampissa kantaen kerrallaan viittä, kuutta risaista muovikassia, joihin hän tonkii koiranpaskapussien joukosta romanialaisilta kerjäläisiltä keräämättä jääneitä pulloja. Joskus ukkeli istuu Siwan ikkunalaudalla nauttimassa karuja eväitään.
Hän ei juo lainkaan viinaa, aina selvin päin. Minä säälin häntä hänen heikon vaatetuksensa vuoksi.
Nuori nainen tuo mieleeni kiireisen varsan, jonka harja keikkuu. Kädet ja pää heiluvat koko ruumiin tehdessä hivenen soutavaa liikettä. Huolimatta energiaa kiistatta syövästä tyylistä matka näkyy taittuvan mahdottoman joutuisasti. Useimmiten otaksumaani siivoustyöhön kiiruhtamista siivittävät henkisavut.
Samaa sukupuolta edustaa liian lyhyissä housuissa pomppuisasti askeltava lenkkarineito. Määränpäätä ei tunnu kulkemiselle löytyvän.
Ilmaisjakelulehti kertoo säännönmukaisesti uutiset vauhdissa. Näinköhän hänen mielenterveytensä lienee järkkynyt, kun noin kuljetuttaa.
Kaartinkaupungissa ja Kampissa liikkuu vaeltava tuulipukuinen aave. Hänet olen nähnyt useasti mitä merkillisimpinä vuorokaudenaikoina etenevän rivakasti ristiin rastiin katuverkostoa.
Jo pari vuosikymmentä sitten tein miehestä myös toisenlaisia havaintoja. Kahisevavaatteinen ihminen nojasi tolkuttomassa humalassa seinään tai horjahteli verkkaisesti jalkakäytävällä.
Tauti selvisi minulle lopullisesti eräänä lauantaiaamuna miehen kulkiessa puoli yhdeksän jälkeen puolittain juoksujalkaa kotiovemme ohi kohti Ruoholahtea. Hiukan yhdeksän jälkeen miekkonen tuli Bulevardin päässä sijaitsevan osuuskaupan viereisestä Alkosta kolmen viinapullon kanssa.
Päästyämme takaisin Lönkalle vajaan tunnin kuluttua, näytti aave jo langenneen nelivedolle. Enää yksi puteli uisteli maata myöten pussukassa käsipuolessa. Viinan polttava puute laittaa rikkaan äidin peräkammariin aikanaan unohtuneen pojan vaeltamaan päämäärättömästi puodin avautumista vartoillessa?
Töissä käyvä alkoholisti raahustaa joinakin maanantaiaamuina huonossa hapessa pysäkilleen. Kerran hän istui penkillä olkalaukkunsa kanssa juoden keskiolutta kello kuusi. Näkyi viikonloppu taittuneen pehmeästä laskusta uuteen nousukiitoon.
Mitä pitemmälle huonosti käyntiin lähtenyt viikko ehtii, sitä joutuisammin sekä reippaammin kantaa askel ryhdin samalla kohentuessa. Arkena ei näköjään pahemmin törpötellä. Näinköhän työjelisi työnjohtajana pienessä yrityksessä hän?
Kansalainen saattaa jo syntymälahjakseen saada elinikäisen äkeyden. Kun kaikkea mukavaa ja positiivista vastustava elämänasenne iskostuu ihmisiän kestoiseksi valmiiksi rosoiseen rotevaan ruumiiseen, ei kenenkään tarvitse miettiä suotta, miten tuota oliota lähestyisi. Ei kannata mennä liki.
Semmoinen kiipeää välillä kyytiin siisteissä ja kelinmukaisissa kamppeissa pipo vedettynä syvälle paksuihin mustiin kulmakarvoihin saakka. Ilme pelottaa harvat matkamiehet loitommalle.
Silloin tällöin Yrmy yltyy opastamaan kovaan ääneen ratikkakuskia, jos vaikka liikenne-esteen vuoksi pitää pysähtyä. Omalla seisakkeellaan mies poistuu vetävin askelin reppu selässään kohti vahtimestarin tehtäviään, näin oletan.
Olen hiljaa mielessäni arvioinut ihmisten elämistä ja heidän tekemisiään koko ikäni. Kun totuus silloin tällöin selviää, huomaan säännönmukaisesti veikanneeni täydellisesti pieleen.
Kävimme Karibian risteilyllä 2010. New Yorkin kautta kulkeneen kolmen viikon reissun aikana tutustuimme muihin saman seurueen suomalaisiin. Meitä matkusti yhdessä noin 30.
Parina ensimmäisenä päivänä kiinnitin erityistä huomiota isoon, suoraryhtiseen, määrätietoisesti ja vakuuttavasti esiintyvään mieheen. Käyttäytyminen ja ulkomuoto vahvistivat selkeän käsitykseni. Kysymykseen ei voinut tulla muuta vastausta kuin eläkkeelle pari vuotta sitten itäsuomalaisesta kaupungista päässyt ylikonstaapeli.
Matkan aikana oikeaa tietoakin karttui. Hän työskenteli suuren suomalaisen metsäyhtiön maajohtajana Venäjällä. No, isoja herroja molemmat.
